- SEURANTAKOHDE
- 31.12.2008
10.6. Nadja painii urakkatarjouksien kanssa
Nyt olemme saaneet kaikista urakoista vähintään kolme tarjousta. Katto on kallein, joka aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa. Mitä missäkin tarjouksessa on mukana ja mitä ei. Lisäksi mielipiteen parvekkeen korjauksesta menee tasan ristiin. Toinen sanoo, että se pitää uusia kokonaan, toinen sanoo eristämisen riittävät jne. Ylimmän kerroksen mahdollisen uuden terassin rakentamiseen tarvitsemme virallisen arvioijan. Hänet saamme paikalle viikolla 26. Katsotaan onnistuisiko romanttinen kattoterassi talovanhukseemme.
Vastaava mestarimme Holger Freitag oli valinnut hyvin urakoitsijat omasta verkostostaan, sillä me emme päässeet omissa tarjouspyynnöissä alle hänen verkostonsa urakoitsijoiden. Taidamme pyytää Holgerilta myös puusepän tarjoukset, koska keittiö on edelleen piirustuslaudalla johtuen monestakin syystä. Tila on pieni 3,1 m x 2,55 m ja jotenkin siihen pitää saada mahtumaan kaikki. Pyydämme tarjouksen keittiö komponenttien toimittajilta ja kytkemme urakkaan puusepän, jonka tehtävänä olisi saada homma kasaan. Ideoita meillä on vaikka kuinka paljon mutta jotenkin emme löydä sopivaa kokonaisuutta… joskus on vaikeaa.
- Julkaistu 13.05.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.










