- SEURANTAKOHDE
- 31.12.2008
18.7. Suomesta perkele
Puuseppä kävi keskiviikkona tekemässä keittiön suunnitelmaan ja kääntämässä yläkerran vessan oven toisin päin. Sain häneltäkin sympatiat heiluessani harjan ja sienien kanssa. Teki mieli tokaista hänelle, kun hän ilmoitti osanottonsa ikävimmästä duunista, että ’No shit Scherlok’ mutta purin hammasta ja jatkoin harjaamista. Samana päivänä työmaalle pyörähti muurari, joka tulee tekemään vesitilojen seinät ja lattiat. Nadja ei ollut tulkkina, joten jouduin huonolla saksallani pärjäämään. Mies heilutteli käsiään ja hoki viele arbeite… (paljon työtä), joopa joo siitähän teille maksetaan. Muurari käski kuoria märkätilojen pinnat seinään asti eli kaikki vanhojen kaakeleiden kiinnityksessä käytetyt betoniset tyynyt pois seinistä. Briefasin työn Frankille, koska ovat samasta firmasta ja kerroin aikataulun. Homman pitää olla valmis perjantaihin mennessä. Tänään odotin Frankin saapuvan paikalle hoitamaan seinien perkauksen mutta miestä ei näkynyt aamupäivällä eikä iltapäivälläkään. Ei auttanut muu kuin ottaa Boschin Hammer kainaloon ja mennä hakkaamaan seiniä irti. Totesin mielessäni, että meillä Suomessa asioita ei jätetä roikkumaan, vaan hoidetaan aikataulussa. Muutama sata kiloa kiveä seinistä irti ja roinat pihalla olevaan lavaan. Suomesta perkele, minä näytän näille sakemanneille miten soditaan. Tuli pitkä päivä ja nyt nautin ansaittua olutta kotona parvekkeella.
Maanantaina työmaakokous, jossa käydään läpi kaikkien urakoiden aikataulut. Emma menee Syltiin lerille koko viikoksi, joka mahdollistaa meille entistäkin pidemmät päivät rakennuksella – jep lomalla on ihanaa… onneksi ilmat ovat huonot!
- Julkaistu 13.05.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.










