261557

27.10. Emman huoneen ikkunat saapuvat

Tulipalossa vahingoittunut seinä saapui vihdoinkin. Puuseppämme Pätzhold tuli aamulla ennen kello kahdeksaa kahden avustajansa kanssa. He aloittivat työnsä repimällä vanhan seinän pois, johon heiltä kului lähes koko aamupäivä. Samalla selvisi mistä se vesi oikein sisälle tuli. Oven ja ikkunoiden lasit olivat yhteensopimattomia kehyksien kanssa eli vesi valuikin ikkunoiden kautta raamien alaosaan, josta sillä oli vapaa pääsy kattoeristeiden kautta meidän ruokailuhuoneeseen. Kaikki tuskailu tulipaloineen oli siis turhaa – tai ei oikeastaan, sillä meillä on nyt uusi parvekkeen pinta, seinä ikkunoineen ja tietenkin lattia.

 

Iltapäivä rakentajilta meni uuden pystyttämiseen, joka ei ollutkaan ihan läpihuuto juttu. Vaikka elementit olivat valmiiksi mittatilauksena tehtyinä, niin niiden asentamien tuotti jopa ammattilaisille tuskaa. Lopulta kaikki oli valmista maalausta myöten ja näyttää hyvältä. Parvekkeelle on toistaiseksi pääsy kielletty, sillä he joutuivat irrottamaan kaiteen asennuksen ajaksi. Päätimme jättää ainakin pariksi viikoksi lattian auki ihan siltä varalta, että vesi pääsisi jostain rakosesta sisään. Seuraavaksi suljetaan lattia ja kiinnitetään lämpöpatterit paikalleen.

 

Kävimme Pätzholdin kanssa myös saunan suunnitelmaa läpi. Ensimmäinen versio oli liian mielestämme liian tyyris, joten odotamme seuraavaa ehdotusta ennen töiden aloittamista. Tavoitteena on ottaa löylyt viimeistään joulukuussa, enkä tarkoita ensi löylyillä joulusaunaa.

 

 

  • Julkaistu 01.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Valmistalot MT 7-2010

  Omakotitalojen koot kasvoivat kasvamistaan, kunnes taantuma tuli ja kohtuullisti ihmisten toiveita talonrakentamisessa. Jo...

Tonttivuokrat puoliksi passiivi- ja nollaenegiapientaloilta, sitä testataan Tampereen Vuoreksessa. Maksavatko lystin normitalot...

Radio netti_MT 7-2010

Se näky ei unohdu: Aasialaisen suurkaupungin talotyömaalla miehet keikkuvat kymmenien metrien korkeudessa huojuvien ruohojen...

Aurinkoenergia, MT 7-2010

Talon rakennuttaneen Parha Oy:n toimitusjohtaja Aki Partanen arvioi järjestelmän säästävän noin puolet lämmitysenergian tarpeesta...

Laulumaa paakuva

Suunnittele yhteen RTV-messutalon huoneista unelmiesi sisustus Laulumaan huonekaluilla. Käytä suunnittelussa Laulumaan...

Energiatodistus on pakollinen kaikille rakennuksille, joille on haettu tai haetaan rakennuslupaa vuoden 2008 ensimmäisest...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Valmistalot MT 7-2010

  Omakotitalojen koot kasvoivat kasvamistaan, kunnes taantuma tuli ja kohtuullisti ihmisten toiveita talonrakentamisessa. Jo...

Lisää aiheesta

Radio netti_MT 7-2010

Se näky ei unohdu: Aasialaisen suurkaupungin talotyömaalla miehet keikkuvat kymmenien metrien korkeudessa huojuvien ruohojen...

Aurinkoenergia, MT 7-2010

Talon rakennuttaneen Parha Oy:n toimitusjohtaja Aki Partanen arvioi järjestelmän säästävän noin puolet lämmitysenergian tarpeesta...

City-Calla netti, MT 7-2010

Tanja ja Timo Kasurinen, lapset Emilia, Tomi ja poikavauva sekä koirat Iiris ja Fanny muuttavat Kuopion asuntomessujen kohteeseen...

Piha, MT 7-2010

Katettu kivipatio talon eteläpuolella kylpee keskipäivän auringossa. Olohuoneen jatkeena oleva patio palvelee kesähuoneena aina...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

261557

Ensimmäinen työmaakokous Höpen 48 alkoi tiistaina 27.5.. Paikalla työmaan vastaavan mestarin Holger Freytagin...

Kysely

Meidantalo.fi on uudistunut. Mitä pidät sivustosta?:

Näistä keskustellaan

Lavuaarit-netti

Valikoimat eivät ole mitään rojukasoja, vaan siistejä kalusteita, tarvikkeita ja materiaaleja melkein kuin rautakaupassa –...

Talomme on rakennettu vuonna 1962. Vieraidemme vaatteisiin on tarttunut kellarin haju. Meidänkin vaatteissamme haju on aika...

Valmistalot MT 7-2010

  Omakotitalojen koot kasvoivat kasvamistaan, kunnes taantuma tuli ja kohtuullisti ihmisten toiveita talonrakentamisessa. Jo...

Tonttivuokrat puoliksi passiivi- ja nollaenegiapientaloilta, sitä testataan Tampereen Vuoreksessa. Maksavatko lystin normitalot...