- SEURANTAKOHDE
- 14.01.2009
27.5.2009 Ensimmäinen vuosi ja talvi takana
Talven aikana teimme vain pieniä sisätilojen tuunauksia. Meidät yllätti talon kaikkien puuosien kutistuminen, jonka seurauksena viimeisen viikon olen paikkaillut akryylimassalla reikiä & repeämiä. Alakerran suihkuhuoneen ovi mm. halkesi keskeltä kahtia, niin että päivä paistoi ovesta läpi. Säälittävä näky. Toisaalta tämä on ihan loogista, sillä talossa on ensimmäistä kertaa eristys ja alakerrassa lämmitys.
Valitettavasti ilma-vesi-lämpöpumpun asennus on jäänyt tälle kesällä, johtuen paikallisesta lainsäädännöstä. Suunnittelemamme Technibelin järjestelmä on hyväksytty Saksassa ammattikäyttöön mutta yksityistalouksiin niitä ei toistaiseksi saa asentaa. Sitä olisi tarvittu, sillä Hampurin tammi- ja helmikuu olivat poikkeuksellisen kylmiä. Öisin mittari paukkui – 10 – 15 asteen välillä ja päivisinkin oli selkeästi pakkasta. Juu - tiedetään ettei nuo lukemat ole mitään Suomeen verrattuna mutta täkäläisittäin, suorastaan jäätäviä. Kylmistä keleistä johtuen, jouduimme polttamaan 3000 litraa öljyä viime syksyn ja talven aikana. Sitä hommattiin tankki täyteen elokuussa, kun hinta oli 1 € / litra. Mikäli meillä olisi ollut ilma-vesi-lämöpumppu asennettuna, niiin energiaa olisi säästynyt varmaan 30 – 50 % (900 – 1500 €).
- Julkaistu 08.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.










