- SEURANTAKOHDE
- 31.12.2008
30.11. Perheen lisäystä
Viime viikko meni saunaa valmistellessa ja paikkoja putsaillessa. Pätzhold teki saunan rungon ja minulle jäi villojen pistäminen paikoilleen. Muutama päivä siinä meni ja palautui muistot, kun olin raksalla kesätöissä. Ikävää kutinaa vähän siellä sun täällä, kun lasivillan pölyt tunkeutuvat joka puolelle. Onneksi muistin vanhan säännön – kylmä/viileä suihku auttaa kutinaan. Pätzhold paneloi saunan ja tällä viikolla tulee lauteet, ikkuna ja asennetaan kiuas. Löylyt saadaan ennen itsenäisyyspäivää.
Putkimiehemme Frank kävi asentamassa Emman huoneeseen lämpöpatterit ja ilmasi muutkin patterit. Oli mukava nähdä häntä pitkästä aikaa. Frank teki talomme putkisuunnitelmat ja hän jätti toteutusvaiheen nuoremmille asentajille. Kävimme myös ilma-vesilämpöpumpun asennukseen liittyviä huoliani läpi. No keskustelu ammattilaisen kanssa rauhoitti mieltäni, tosin asennus aikataulua emme vieläkään ole saaneet. Show stopperi on putkiurakoitsijamme Auf der Hart eikä laitteet toimittava Technibel. Saisivat tulla pian, sillä kylmää on Hampurinkin sää. Viikonloppuna kävimme hakemassa uuden perheenjäsenen Goslarin kaupungista, joka sijaitsee reilut 250 km Hampurista kaakkoon. Goslar kuuluu Unescon maailmanperintö kaupunkeihin ja heidän joulumarkkinat ovat näkemisen arvoiset. Guss, Gussy, Gussman on 8 viikkoa vanha Labradoodle eli Labradorin ja Poodelin risteytys. Rotu on alun perin Jenkeistä ja kuuluisaksi se tuli Obaman valitessa samanlaisen Valkoiseen Taloon. Minulla on allergia, jonka vuoksi on vain muutamia koirarotuja joiden kanssa pystyn asumaan saman katon alla, Labradoodle on onneksi yksi niistä. Guss on aloittanut tutustumisen taloon varastamalla kenkiä, nuuskimalla paikkoja ja tietenkin tuottamalla ruskeita kasoja ja keltaisia lätäköitä pitkin lattioita. Suloinen pieni karvapallo, josta toivottavasti kasvaa hyväkäytöksinen koira. Tällä hetkellä käytöstavat eivät ole kovin salonkikelpoisia.
- Julkaistu 13.05.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.










