- SEURANTAKOHDE
- 31.12.2008
30.6. Saksa hävisi ja scheissea raksalla
Onnea Espanja, olitte parempia eilen. Niinhän siinä kävi, että putkimiehellämme Frankilla oli sen verran kova kankkunen, että ilmoitti potevansa sitä tämän päivän. Jouduin olemaan päivän yksin ja tehtävänä repiä yläkerran huoneen sisäkatto irti. Ihan perseestä hommaa. Katto oli osittain tehty vanhasta vanerista, johon oli laitettu kipsiä päälle. Keskiosio oli kuivasta kaislasta, rautalangasta ja kipsistä kyhätty kokoon. Lyödessäni vasaralla reiän kattoon, niin sai niskaansa 80 vuoden pölyt, kattojätteet, kummallista esi-lasi-villan tapaista mustaa mössöä ja tietenkin raikkaassa +35 C kuumuudessa. Yritin suojata kaikki paikat mutta pölyä tunkeutui nenän lisäksi kaikkiin muihinkin aukkoihin. Onneksi homma on melkein valmis ja seuraavalla kerralla tiedän mitä en missään nimessä halua tehdä. Tänään aloitimme tulisijan neuvottelut NunnaUunin kanssa, joka toimii aktiivisesti myös Saksan markkinoilla. Katsotaan saadako alakertaan kunnollinen suomalainen tulisija.
- Julkaistu 13.05.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.










