Asuinalue, MT 7-2010

Asumisen vastuut muuttuvat

Uusi asunto-osakeyhtiölaki muuttaa asukkaan ja taloyhtiön vastuita. Asukkaalta vaaditaan kunnostustöistä jatkossa kirjallinen ilmoitus suunnitelmineen.

Heinäkuun alussa voimaan tullut uusi asunto-osakeyhtiölaki muuttaa yhtiön ja osakkaan vastuunjakoa. Osakkaan tulee jatkossa esittää hallitukselle kirjallinen ilmoitus tarvittavine suunnitelmineen kunnostustöistä, joita aikoo asunnossa tehdä.
– Esimerkiksi parketin asentamisesta, hanan vaihdosta ja laatoituksesta pitää antaa hyvissä ajoin kirjallinen ilmoitus, eikä remonttia saa aloittaa ennen kuin taloyhtiön hallitus on antanut hyväksyntänsä, selvittää Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen.

Asunto-osakeyhtiölle jää rekisteri asunnoissa tehtyjen remonttien tekotavoista ja tekijöistä. Jälkikäteen virheiden tekijä saadaan siis nykyistä näppärämmin kiinni.
Taloyhtiön hallituksen on puolestaan esitettävä varsinaisissa yhtiökokouksissa kirjallisesti seuraavan viiden vuoden kunnossapito- ja muutostyöt. Selvitys pitää tehdä esimerkiksi putki- tai julkisivuremonteista ja muista kustannuksiltaan merkittävistä hankkeista, jotka ovat omiaan nostamaan yhtiövastiketta. Selvitys liitetään isännöitsijätodistukseen, joten asunnon ostoa harkitseva pääsee näkemään kaavaillut muutokset ja arvioimaan kustannukset.

Taloyhtiö on vastuussa siitä, että sen asentamat perusjärjestelmät, kuten sähköpatterit, lämminvesivaraajat ja lattialämmitykset, ovat kunnossa. Myös peruslaatuiset hanat ja wc-laitteet kuuluvat yhtiön kontolle.  

Uutta vastuunjakotaulukkoa voi tilata Kiinteistöalan kustannus Oy:stä, (09) 1667 6761, www.kiinkust.fi.

  • Ilmestynyt lehdessä 7/2010
  • Julkaistu 09.07.2010

Artikkelin avainsanat

Asunto-osakeyhtiö, remontti, taloyhtiö, vastuu
  40   31

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

Jameravalkokurk2krs

1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset.   1....

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Pelletti nettiin

 Itä-Suomen yliopiston vuonna 2010 tekemän kyselytutkimuksen perusteella pelletti ei houkuttele. ...

Lisää aiheesta

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Kurkiveistosuunia-helmi2011

Savonlinnalaisen muurari Risto Salmen motto on, että työt tehdään niin hyvin kuin osataan, muuten ei ole hyv...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Oma talo

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Haastateltavat

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

lajittelu

Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt viime vuosina.