Kuopion piha-talolle-pain

Ekologisia valintoja pihalle

Rautioiden piha toteutettiin tiukassa aikataulussa. Työ oli rankka, mutta lopputulos miellyttää omistajiaan.

 Kuopiolainen rinnepiha viettää kohti lähimetsää. Sanna-Kaisa ja Teemu Raution hirsirakenteisen talon etupiha on pieni, mutta takapihalle jää mukavasti tilaa oleskelulle ja hyötyviljelmille.

– Toiveenamme oli saada pihamaalle monia toimintoja, joita sitten listasimme ylös. Halusimme kasvihuoneen ja ison terassin, nurmikkoa, vanhoja perennoja ja omenapuita. Toiveissa oli myös keskenään erilaisia tiloja ja osia sekä kaareva polku, tuttujen Sannina tuntema Sanna-Kaisa kertoo.

– Olisimme tahtoneet suunnitella ja tehdä pihatöitä enemmän itse, mutta koska aikaa oli rajallisesti, oli pakko pyytää ammattilaisten apua. Olimme yhteydessä suunnittelijaan heti, kun rakennuspiirrokset oli tehty. Suunnittelija oli alusta asti mukana, ja pystyimme hyödyntämään tontin olemassa olevia maamassoja ja kiviä, Teemu Rautio sanoo.

Rautioiden koti sijaitsee viime kesän asuntomessualueella Kuopion Saaristokaupungissa. Messuaikataulut toivat rakentamiseen tiukkoja määräaikoja. Vaikka kiire oli välillä jopa stressaavaa, siitä oli myös hyötyä.

– Loppujen lopuksi järjetön vauhti oli hyvä asia. Kun piha on valmis lähes samaan aikaan talon kanssa, pääsimme nauttimaan siitä heti. Lisäksi ”valmis” piha säästää sisätiloja, kun hiekka ei kulkeudu kengissä naarmuttamaan lattioita, Sanna-Kaisa tiivistää.

Lue koko pihaurakkasta huhtikuun Meidän Talosta.

Pihan kasvit

Puut: metsälehmus, mänty, omenapuita, pihlaja, pilvikirsikka, tammi
Pensaat: alppiruusu, atsalea, herukka, juhannusruusu, karviainen, laakakataja, lamoherukka, lamohietakirsikka, morsiusruusu, pensasmustikka, pihajasmike, seppelvarpu, syreeni, tuivio, vuorimänty
Perennat: grönlanninhanhikki, isopoimulehti, jalopionit, kurjenpolvet, pionit, tunturikissankäpälä, tunturikohokki, tunturipoimulehti, unikot
Viljelykasvit: chili, herne, kesäkurpitsa, kurkku, kurpitsa, paprika, papu, tomaatti, vesimeloni, yrtit
Kesäkukat: kehäkukka, pelargonia
Köynnökset: alppi-, jalo-, kiinan- ja tarhakärhö, villiviini

Pihan koko: 802 m2
Paikkakunta: Kuopio
Omistajat: Sanna-Kaisa ja Teemu Rautio
Suunnittelija: suunnitteluhortonomi Pirkko Karttunen, Viher.Pirkko
Toteutus: pohjatyöt syksyllä 2009, piha valmistui kesäkuussa 2010
Kasvillisuusvyöhyke: III/VI
 

Kasvihuoneessa viljellään lähiruokaa omaan keittiöön: tomaatteja, paprikaa, kurkkua ja yrttejä.

Kasvihuoneessa viljellään lähiruokaa omaan keittiöön: tomaatteja, paprikaa, kurkkua ja yrttejä.

Matti-pojan hiekkalaatikko on muiden puupintojen tavoin lehtikuusta. Se on käsitelty samalla puuöljyllä kuin polkujen laudat.

Matti-pojan hiekkalaatikko on muiden puupintojen tavoin lehtikuusta. Se on käsitelty samalla puuöljyllä kuin polkujen laudat.

Pihan taimet ovat vielä pieniä. Korkeutta ja näkösuojaa tuovat tulevana kesänä säleiköissä kasvavat kärhöt.

Pihan taimet ovat vielä pieniä. Korkeutta ja näkösuojaa tuovat tulevana kesänä säleiköissä kasvavat kärhöt.

  • Ilmestynyt lehdessä 04/2011
  • Julkaistu 28.04.2011

Artikkelin avainsanat

ekologinen, kasvihuone, Kuopio, piha, viherrakentaminen
  18   11

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Katse kaivoon

Jätevesineuvontaan panostetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Huhtikuussa 11 Ely-keskusta jakoi alueensa j...

Paarynapuu

Parhaiten päärynä menestyy Etelä-Suomessa. Jotkut lajikkeet pärjäävät jopa IV-vyö...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.