- Energia ja ympäristö
- 04.04.2011
Eristeiden uusi sukupolvi
Energiatehokkuuden parantaminen on tärkeimpiä rakentamista ohjaavia tavoitteita. Eristemateriaaleja kehitetäänkin vastaamaan paremmin yhä tiukempia määräyksiä ja rakentajien tarpeita.
Vuonna 2012 aiotaan muuttaa energiamääräysten rakennetta. Silloin siirrytään kokonaisenergiankulutukseen perustuvaan sääntelyyn ja primäärienergiakertoimien käyttöön. Normitasolla on tarkoitus pienentää edelleen rakennuksen vaipan lämpöhäviötä, joten tiivis rakentaminen on entistä tärkeämpää.
Rakenteiden tiiveyden merkitys tulee kasvamaan, koska paksuun rakenteeseen sisäilmasta siirtyvä kosteus kuivuu hitaasti ja saattaa pilata rakenteen.
Hyvin eristetyissä taloissa ilmavuodot voivat aiheuttaa yllättäviä kosteusvaurioita. Esimerkiksi yläpohjaan saattaa muodostua ongelmia todella paksun eristekerroksen painumisesta, höyrynsulkukerroksen joustamisesta ja mahdollisista ilmavuodoista. Yläpohjan eristekerros tehdäänkin yhä useammin kaksiaineisena, jossa alimpana kerroksena on jäykkä ja ilmatiivis eristemateriaali.
Nykyisissä rakentamismääräyksissä rakennuksen vaipan ilmanpitävyyden vertailuarvo on n50 = 2,0 l/h. Paikalla rakennettavassa talossa on käytettävä vertailuarvoa 4,0 l/h, ellei parempaa arvoa osoiteta tiiveysmittauksella, ja elementtirakenteisessa talossa tehtaan tuotantosertifikaatin mukaista arvoa, jos se on korkeintaan 2,0 l/h. Parempi ilmanpitävyys on osoitettava painekokeella.
Hyvää tiiveyttä tavoiteltaessa kaikki ilmansulun läpäisevät rakenteet tulisi minimoida. Läpivienneissä pitää käyttää ehdottoman tiiviitä materiaaleja ja rakenteellisia kauluksia. Hyvä tiiveystaso asettaa tiukempia vaatimuksia myös lämmöneristekerroksen rakenteelle.
Ulkoseinien paksu eristekerros vaikuttaa puutalon runkorakenteen toteutukseen. Kantavan tolpparungon mitoitus voi olla 50 x 150 millimetriä. Pystyrungon molemmin puolin voidaan asentaa 50–75 mm paksu vaakarunko. Ulkopuolisen vaakarungon voi korvata myös tuulensuojapintaisella runkoeristelevyllä.
Paksuja pystysuuntaisia lämmöneristekerroksia tehtäessä eristekerrosten väliin asennetaan ilmansulkukerroksia, jotta eristettä jäähdyttävä sisäinen konvektio olisi mahdollisimman vähäinen.
Lämmöneristeteollisuus on kehittänyt tuotteita, jotka soveltuvat paksuihin eristekerroksiin. Myös lämmöneristysominaisuuksia on parannettu, jotta selvittäisiin ohuemmilla rakenteilla. Lainsäädäntö tukee lämmöneristämistä siten, että ulkoseinän ollessa 250 mm paksumpi ylittävää osuutta ei lasketa mukaan rakennusoikeuteen.
Lue lisää maaliskuun Meidän Talo -lehdestä.
Polyuretaanieristeellä saavutetaan hyvä lämmöneristävyys suhteessa eristekerroksen paksuuteen. Polyuretaanilla on korkea vesihöyrynvastus, eikä sen kanssa tarvita höyrynsulkua ja tuulensuojaa.
- Ilmestynyt lehdessä 03/2011
- Julkaistu 04.04.2011
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















