- Piha ja puutarha
- 07.06.2011
Esteetön ja helppohoitoinen piha
Minna ja Petri Tallilan piha Valkeakoskella henkii käytännöllisyyttä. Piha toteutettiin valmiiksi ennen varsinaista talokauppaa opiskelijoiden yhteistyönä ennen vuoden 2009 asuntomessuja. Valkeakosken ammattiopiston (VAAO) opiskelijat tekivät rakennuksen ja pohjatyöt, muista pihatöistä vastasivat Hämeen ammattikorkeakoulun sekä Hämeen ammatti-instituutin Lepaan yksikön maisemasuunnittelun opiskelijat.
Omistajat eivät olleet tiedossa pihaa suunniteltaessa, joten rakennuksen pohjaratkaisun perusteella käyttäjäksi oletettiin lapsiperhe. Valinnat on tehty käytännöllisiksi ja helppohoitoisiksi. Myös esteettömyyteen satsattiin.
– Rakennuksen päätyyn rakennettiin kivetty ramppi. Fiksusti suunniteltu esteettömyys toimii läpi ihmisen elinkaaren, eivätkä rampit näy lopputuloksessa erillisinä tai päälle liimattuina. Reittiä voi käyttää vaikka potkumopolle, lastenvaunuille ja polkupyörille. Myös pihan korko-olosuhteet pyrittiin ratkaisemaan ympäröivään maastoon soveltuviksi esteettömyyttä unohtamatta, toteaa pihan suunnitellut lehtori Outi Tahvonen Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Messupihalta edellytettiin näyttävyyttä jo ensimmäisenä vuonna. Kasvit istutettiin isoina taimina, jolloin piha tuntui alusta asti muultakin kuin katteen ja kiveyksen erämaalta. Piha valmistui yhtä aikaa rakennuksen kanssa, kun usein piha on ”valmis” vasta viiden vuoden kuluttua rakentamisesta.
– Tiedämme, että pihamme on rakennettu suunnitelman mukaisesti kustannuksista liiemmälti tinkimättä. Jos olisimme itse rakennuttaneet talomme, emme kustannussyistä todennäköisesti olisi ainakaan heti satsanneet pihatöihin näin paljon. Olemme pitäneet pihastamme kovasti, koska yksityiskohdat ovat hyvin mietittyjä. Pihojen laajat kivetyt alueet ovat pysyneet hyvinä, koska pohjatyöt on tehty kunnolla. Sama huolellisuus näkyy myös nurmikoissa, Petri Tallila sanoo.
Piha on kokonaisuudessaan suunniteltu helppohoitoiseksi. Vähän hoitotyötä vaativia kovia pintoja on paljon. Kiveysten monotonisuutta on vähennetty luonnonkivillä.
Lue lisää valkeakoskelaisen pihan toteutuksesta kesäkuun Meidän Talosta.
Näyttävän kukkaloiston saa yhdistelemällä monivuotisia ja yksivuotisia kasveja sekä matalia pensaita samaan penkkiin.
Kiveykset ja laatoitukset on tehty huolella. Poluston kallistuksissa ja leveyksissä on otettu huomioon liikkumisen esteettömyys. Kovat pinnat on helppo pitää puhtaina.
- Ilmestynyt lehdessä 06/2011
- Julkaistu 07.06.2011
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















