Havukranssi

Havujen vehreyttä

Havutyöt antavat talven juhlakauteen pehmeyttä ja kauneutta. Tee itse havukoriste oveen.

Ikivihreät havut kestävät pätkittyinä varsin pitkään. Havutöitä voi tehdä kotimaisesta kuusesta tai männystä, jalokuusista ja pihdoista. Kotimainen kuusi on lyhytneulainen, joten sen menekki on huomattavasti suurempi kuin pitkä- ja leveäneulaisen pihdan. Pihta on myös kuusta helpompi työstää, sillä se on peittävä eikä pistele ja pihkaa tekijäänsä. Mänty on neulasiltaan kaunis, mutta ei sovi kaikkiin töihin.

Lisää ohjeita joulukuun Meidän Talo -lehdessä.

Havukranssi

…Havukranssin pohjana käytetään sanomalehdistä tehtyä rengasta, joka on puolattu rautalangalla. Avaa muutama sanomalehden aukeama ja laita ne hieman lomittain päällekkäin. Rullaa sivut ja puolaa ne renkaaksi. Limitä liitoskohdissa sivut noin 10–15 senttimetriä toistensa päälle.

Pilko sekatööreillä eli oksasaksilla havusta pieniä pätkiä. Asettele niitä lehtikehikon päälle ja puolaa kiinni (kuva). Mallikranssimme on tehty kiinnittämällä havut ensin vasemmalle puolelle ylhäältä alas puoliväliin kranssipohjaa. Sitten oikea puoli on tehty samalla tavalla. Liitoskohdassa on käytetty hieman lyhyempiä havuja. Toinen vaihtoehto on puolata havut kokonaan pohjarenkaan ympärille, jolloin havutupsut etenevät ympyrän muodossa.

Tee rusetti ja kiinnitä se keskeltä yhteen rautalangalla. Lisää kranssin taakse ripustuslenkki.

• Ilmestynyt lehdessä 12/2011
• Julkaistu 08.12.2011

Artikkelin avainsanat

havukoriste, joulu, ovikoriste, pihakoriste, tee itse

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Paarynapuu

Parhaiten päärynä menestyy Etelä-Suomessa. Jotkut lajikkeet pärjäävät jopa IV-vyö...

Jaakaappi avattuna

Vilkaise jääkaappiisi. Mahtuvatko kaikki purkit ja pakkaukset hyvään järjestykseen? Ehkä eivät...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.