Rakennus seisoi hehtaarin tontilla tuuheiden kuusien keskellä Aitoniemessä. Paikka vaikutti rauhalliselta, vaikka sieltä on Tampereelle matkaa vain parisenkymmentä kilometriä.
Rakennuksen huono kunto oli pelottanut muut ostajat paikalta, mutta Pekka näki 1940-luvulla rakennetun koulun monien mahdollisuuksien kohteena. Yli puolimetriset tiiliseinät lähes mykistivät jykevyydellään, ja permannolla oli ruhtinaallisesti tilaa kurvailla pyörätuolilla.
– Ajattelin tekeväni Hurmasta poikamiesboksin, jonne voisin jossain vaiheessa rakentaa studion. Kovin selkeitä suunnitelmia minulla ei vielä siinä vaiheessa ollut, Pekka kertoo.
Moottoripyöräonnettomuudesta oli tuolloin kulunut vasta vähän aikaa. Se oli pistänyt elämän kokonaan uusiksi, ja siihen elämäntilanteeseen Hurma sopi hyvin.
Ensi töikseen Pekka kunnostutti vesikaton. Muuta kiireellistä rakennus ei vaatinut. Sitten elämään astui Tiina. Mentiin naimisiin, asuttiin Helsingissä ja esikoinen Topias syntyi.
Hurma toimi aluksi lähinnä perheen kesämökkinä. Vesi saatiin hanasta, mutta aitosuomalaista kesämökkitunnelmaa loi ulkohuussi. Tosin se oli 12-reikäinen eli tavanomaista mökkihuussia isompi.
Juhlia ja koulutuksia
Suunnitelmat alkoivat hiljalleen kirkastua. Läheinen Aitolahden keskiaikainen kivikirkko kasvatti suosiotaan vihkikirkkona, ja Tampereen teattereihin hurautti autolla vajaassa puolessa tunnissa.
– Huomasimme, että voisimme vuokrata Hurmaa juhlapaikaksi ja että tilat sopisivat hienosti teatteri- ja elokuva-alan koulutukseen, Tiina kertoo.
Kangasalalainen arkkitehti Outi Palttala piirsi pohjakuvat alusta asti uusiksi. Vanhoja piirustuksia ei voinut käyttää tukena, sillä ne olivat palaneet Aitolahden arkiston tulipalossa.
– Tällaiset kivestä tehdyt kyläkoulut eivät ole ihan tavallisia. Samalla paikalla ollut hirsikoulu oli tuhoutunut aiemmassa tulipalossa, joten kunnanisät päätyivät kiviseiniin varmaankin paloturvallisuussyistä, Tiina arvelee.
Aluksi Hurmasta piti tulla pelkästään toimitila Pekan ja Tiinan perustamalle Studio Hurma Oy:lle. Kirvesmiehiä etsiessään Heikkiset tajusivat, että tekijät jakaantuivat kahteen leiriin. Toinen puoli ymmärsi vanhan päälle, mutta toinen ei arvostanut sitä tippaakaan. Eräskin kirvesmieskandidaatti ehdotti, että räjäytetään ensin kaikki vanha pois alta ja rakennetaan tilalle uusi.
Heikkiset kuuluvat siihen leiriin, joka arvostaa entisajan mestareiden kädenjälkeä. He osallistuivat rakentamiseen niin paljon kuin osasivat ja ehtivät.
– Ennen muuttoa olimme kaksi vuotta työmaalla niin tiiviisti, ettemme tienneet muusta maailmasta yhtään mitään.
Kiivaimpaan aikaan Pekka ja Tiina ajoivat Aitolahteen Helsingistä kolmesti viikossa ja kiintyivät Hurmaan yhä lujemmin. Kilometrejä kertyi niin paljon, että toiseksi rakentamisvuodeksi pariskunta vuokrasi lähistöltä väliaikaisen asunnon. He olivat kypsyneet ajatukseen, että koulun toisessa päässä oleva opettajan asunto remontoitaisiin heidän kodikseen.
– Ensin kuvittelimme Aitoniemen olevan niin korvessa, ettei siellä voi vakituisesti asua. Niin hiljaista täällä on, että hirvetkin uskaltavat pihaan asti. Jo parin kuukauden asumisen jälkeen tiesimme, että olimme tehneet oikean päätöksen.
Lue juttu kokonaisuudessaan kesäkuun Meidän Talo -lehdestä.
