- JUTUT
- Rakentaminen ja remontointi
- 14.01.2009
Intohimoinen uudistus
Useille meistä yhden talon rakentaminen tai kodin suuritöinen remontti voi olla riittävän koetteleva kokemus. Joillekin ne tuntuvat olevan kuin alkupaloja, jotka saavat remonttinälän yltymään.
Lennart Söderströmin ja Mona-Maria Ilolan tuorein saavutus on valtaisan omakotitalon täydellinen remontti.
Lennart ja Mona-Maria katsovat toisiaan merkitsevästi, kun heiltä utelee, joko nyt remonttinälkä on lopullisesti tyydytetty. Selän takana on lähes vuoden päivät nielaissut remontti, jossa 600 neliötä kolmessa kerroksessa uudistuivat täysin. Kesää ja uutta puhtia odottelevat vielä muun muassa julkisivujen kunnostus, salaojitusten teko ja pihapiirin parannustyöt.
– Kukapa tietää, vaikka muutamien vuosien jälkeen rakentaisimme uuden modernin omakotitalon. Näihin hommiin ei näköjään väsy eikä kyllästy, naurahtaa yhden omakotitalonkin jo rakentanut Lennart.
Ennen talokauppoja pariskunta kierteli jonkin aikaa katsomassa uusiakin omakotitaloja, mutta ne tuntuivat järjestäen hengettömiltä.
– Ensisijaisesti etsimme kotia. Tosin Turku asuinpaikkana kiehtoi, sillä täällä ovat minun juureni ja myös lähimmät sukulaiseni, Mona-Maria kertoo.
Se oikea talo pongahti myyntiin pari vuotta sitten. Suuri historiallinen kiinteistö 3 000 neliön tontteineen sijaitsi erinomaisessa paikassa ja ainoastaan neljän kilometrin päässä Turun keskustasta.
Halli takkoineen toivottaa tervetulleeksi
Rungoltaan terveen ja ryhdikkään talon sisäpinnat olivat kokeneet viimeisen remonttinsa joskus 1960-luvulla. Värimaailma ja kulahtaneet pinnat saivat Mona-Marian voimaan huonosti, mutta perheen visualisti näki tilojen potentiaalin. Etenkin tilava eteishalli takkoineen teki lähtemättömän vaikutuksen. Se oli talon todellinen sielu.
Vaikuttava oli myös ruokasali, jonne mahtuisi loistavasti uusioperheen neljämetrinen ruokapöytä. Talossa oli lisäksi tilaa antiikkisille huonekaluille, jotka Lennart on perinyt isältään.
– Boheemeina tyyppeinä pidimme ykkösasiana suunnitella meidän näköisemme kodin, jossa jokainen kerros olisi omannäköinen kokonaisuutensa. Meillä on myös paljon rakkaita huonekaluja sekä vanhaa ja uutta taidetta, joille halusimme luoda niiden arvoiset tilat.
Jättimäärä purkujätettä
Kun turkulaisen kiinteistön edellisestä remontista oli jo lähes puolivuosisataa, talon sisätilat oli riisuttava täysin paljaiksi. Myös muutama väliseinä sai kaatua nurin. Näin esimerkiksi olohuone ja ruokasali yhdistyivät saumattomasti toisiinsa. Myös niiden viereen sijoittuva vanhempien makuuhuone kasvoi, kun sen ja viereisen työhuoneen välinen seinä sai lähtöpassit.
Jo ennestään suureen keittiöön päätettiin napata vielä lisää neliöitä aamiaishuoneesta, jossa oli myös kaunis vanha leivinuuni.
– Purkamiseen kului kolmelta mieheltä kolmisen viikkoa ja pihaltamme lähti remontin aikana kaatopaikalle 14 lavallista purkujätettä. Se oli hirveä kustannuserä; yhden lavan hinnaksi kertyi keskimäärin 600 euroa. Jos olisimme älynneet pitää pihalla kahta vaihtolavaa ja lajitella jätteitä, kustannukset olisivat pudonneet melkoisesti, Lennart heittää vinkiksi.
- Julkaistu 17.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.














