Kellari

Keidas kellarissa

Nokialaispariskunta haaveili pitkään kotinsa kellarikerrokseen luotavasta oleskelu- ja saunatilasta. Haaveet muuttuivat todeksi.

Kannattaa miettiä tarkkaan mistä unelmoi, koska toisinaan unelmat toteutuvat. Hankittuaan vuonna 1949 valmistuneen kellarillisen puutalon kodikseen Anne ja Hans toki tiesivät, että edessä on isoja remontteja.

Remontit alkoivat heti talon hankinnan jälkeen vuonna 2002, ja viimeisinä valmistuivat kellarikerroksen äijähenkiset oleskelutilat saunaosastoineen. Jotta pallo lähti kunnolla pyörimään, tarvittiin hyvää tuuria. Anne törmäsi netissä suunnittelutoimisto Tila & Ihmeeseen. Sisustussuunnittelija Sirpa Leinosen myötä löytyi myös kirvesmies Tommi Nyrönen Sisara Ky:sta, ja remonttiprojekti pääsi vihdoin käyntiin.

– Saunan ja pesuhuoneen paikat sekä sisäänkäynti ovat alkuperäiset. Kaikki muu on elänyt projektin myötä, kertoo Leinonen Tila & Ihmeestä.

Talon piha salaojituksineen oli tehty valmiiksi jo aikaisemmin. Kellarikerroksen ilmanvaihdosta huolehtiva ilmanvaihtokone hoitaa myös keskikerroksen ja yläkerran ilmanvaihdon.

Tutustu projektiin tarkemmin, juttu on julkaistu joulukuun Meidän Talossa.

  • Ilmestynyt lehdessä 12/2011
  • Julkaistu 28.12.2011

Artikkelin avainsanat

haave, kellari, kellariremontti, oleskelutila, Sauna

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Maalampo julkisivu

Muutama vuosi sitten lämpöpumppumiehet pitivät automatkallaan ideariihtä. Miten säästää l...

Aurinkopaneelit

Rakenteisiin integroitavat aurinkosähköpaneelit ovat vähitellen lyömässä läpi. Rautaruukki...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.