- Energiatalkoot
- 19.04.2011
Kevätkuran peseminen kuluttaa sähköä
Helmikuussa käynnistyneessä Vattenfallin Vuoden energiaperhe –kilpailussa on tähän mennessä selvinnyt muun muassa se, että Toni Niemisen perheen kotitalo ja talli kuluttavat suunnilleen yhtä paljon energiaa.
- Tallissa kuluu varmaankin eniten energiaa veden lämmittämiseen. Siitä ei kuitenkaan oikein voi tinkiä, sillä näin kuraisena aikana hevosia pitää pestä usein, Toni Nieminen kertoo.
- Myös tallin sosiaaliset tilat on pakko pitää lämpiminä, sillä siellä kuivatellaan ulkona kastuneita varusteita.
Vaikka energiansäästö on takkuillut tallissa, talon puolella kilpailun alkutaival on mennyt sujuvammin. Valaisimiin on vaihdettu energiansäästölamppuja ja sähkölämmitystä korvattu puulämmityksellä.
- Olemme myös kääntäneet lattialämmitykset pienemmälle ja luopuneet kuivausrummun käytöstä. Pesukone on kuitenkin pyörinyt melko usein, sillä näillä keleillä lapset kuraavat vaatteensa aika tehokkaasti.
Tallin lämpö hyötykäyttöön?
Niemisen perheen energiankulutuksen odotetaan pienenevän kesän tullen, kun taloa ja tallin valjashuonetta sekä sosiaalitilaa ei enää tarvitse lämmittää sähköllä. Myös valaistuksen tarve vähenee ja tallin ilmastointiakin voi hoitaa avaamalla ovet. Ennen seuraavan lämmityskauden alkua on kuitenkin mietittävä, mitä tehostamistoimia kulutuksen suhteen voidaan tehdä.
- Kuivauskaappi saattaisi olla tallissa järkevä ratkaisu loimien ja pinteleiden kuivaamiseen, vaikka se onkin sähkökäyttöinen. Olisi myös mielenkiintoista selvittää, voisiko hevosten tuottaman lämmön siirtää taloudellisesti poistoilmalämpöpumpun avulla veden lämmitykseen, miettii Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkonen.
- Lisäksi talon puolella olevan ilmalämpöpumpun säädöt pitää vielä tarkistaa, sillä Niemisen perheessä epäillään, että pumppu ei toimi niin kuin sen pitäisi.
Niemisen perheen energiansäästöprosentti näyttää yhä puhdasta nollaa. Se ei ole kuitenkaan lannistanut perheen talkoohenkeä.
- Tämä on ollut hauskaa touhua. Nyt vaan mennään eteenpäin, katsotaan, mitä tapahtuu ja tarvittaessa otetaan kunnollinen loppukiri. Meillähän on nyt enemmän hevosia kuin vuosi sitten samaan aikaan, kyllä se kuluttaa sekä miestä että sähköä, Toni Nieminen nauraa.
Vattenfallin järjestämä Vuoden energiaperhe –kilpailu kestää tämän vuoden loppuun asti. Toni Niemisen lisäksi kilpailemassa ovat myös keittiömestari ja ravintoloitsija Maija Silvennoinen sekä artisti Laura Voutilainen. Kilpailijoille on asetettu kahdeksan prosentin säästötavoite. Kisan etenemistä voi seurata verkossa osoitteessa www.energiaperhe.fi, jossa ovat myös kilpailijoiden omat blogit. Kisa löytyy myös Facebookista: www.facebook.com/Vattenfallsuomi
- Julkaistu 19.04.2011
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















