Pientalon tulipalo

Korjaa talo paloturvallisesti

Harkitsematon korjaus- tai parannustyö voi tehdä talosta loukun tulipalon sattuessa.

 Pääseekö kotisi kaikista tiloista poistumaan, jos normaali uloskäynti on liekkien vallassa? Kysymys tuntuu äkkiseltään oudolta; ainahan tavallisen omakotitalon tiloista pääsee ulos. Vähintään ikkunasta, ellei muuten.

Talon korjaaminen, laajentaminen tai uudenaikaistaminen voi kuitenkin muuttaa tilannetta niin, että hädän hetkellä pakeneminen ei olekaan helppoa. Esimerkiksi lisäsiiven rakentaminen voi tehdä talon pohjaratkaisusta alkuperäistä sekavamman, jolloin reitti ulko-ovelle on aiempaa hankalampi hahmottaa. Myös rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen saattaa heikentää turvallisuutta.

– Poistumisteiden säilyttäminen on tärkeää muistaa remonttia suunniteltaessa. Esimerkiksi ikkunaruutujen vaihtaminen moderneihin lämpölaseihin voi estää ikkunoiden käytön hätäpoistumisteinä. Lasia ei välttämättä saa rikki kovinkaan helposti, jolloin helppoa ja nopeaa reittiä ulos ei ole, pohtii Helsingin Pelastusliiton toimitusjohtaja Ilkka Kianto.

Uusia taloja Kianto ei pidä riskikohteina, vaikka eristyspaksuudet ovatkin aiempaa suurempia ja taloissa on sähkölaitteita keskimäärin enemmän kuin ennen.
– Mikäli talo suunnitellaan ja rakennetaan huolellisesti nykymääräysten mukaan, en usko ongelmia paloturvallisuuden suhteen olevan.

Sen sijaan sähkölaitteet aiheuttavat vuosittain runsaasti tulipaloja. Vanha syntipukki eli televisio on nykyään harvinaisempi palon alkupiste, sillä monet yleisesti paloja aiheuttaneet komponentit puuttuvat kokonaan uusista taulutelevisioista. Isot sähkölaitteet ovat silti vahvasti edustettuna palotilastoissa.  

– Laitteiden yleisyyteen suhteutettuna yleisimpiä sähköpalojen aiheuttajia ovat viime vuosina olleet liesi, pesu- ja astianpesukone sekä keskuspölynimuri. Niinkin mitättömältä tuntuva asia kuin leivänpaahtimen alle tai sisään jääneet leivänmuruset voivat aloittaa palon, kertoo pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.

Patenttilääke sähkölaitepalojen estämiseksi on yksinkertainen: huolellisuus. Laitteita on käytettävä ohjeiden mukaan sekä puhdistettava ja huollettava aika ajoin.

– Kunnossapitotöiden tunnollinen hoitaminen on tärkeää paloturvallisuuden takaamiseksi. Jos vaikkapa loistevalaisin välkkyy, syynä on todennäköisesti viallinen sytytin. Se voi lyhyessä ajassa kuumentua ja aiheuttaa palon. Osa on siis vaihdettava viivyttelemättä, Ilkka Kianto antaa esimerkin.

Jos palo syttyy:

1) Pelastaudu ja pelasta muut.
2) Alkusammuta, jos palo on vielä pienehkö.
3) Rajoita palo sulkemalla ovet, ikkunat ja ilmanvaihto.
4) Hälytä apua numerosta 112.
5) Ohjaa palokunta oikeaan paikkaan.
 

  • Ilmestynyt lehdessä 02/2011
  • Julkaistu 17.02.2011

Artikkelin avainsanat

Koti, palo, tulipalo, turvallisuus
  33   23

Kommentit

Totta joka sana, järki käteen ja tekee asiat oikein niin on turvallisempaa olla =)

Vierailija
# 19.2.2011 09:46   26   12 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Jaakaappi avattuna

Vilkaise jääkaappiisi. Mahtuvatko kaikki purkit ja pakkaukset hyvään järjestykseen? Ehkä eivät...

Tyomaa turvallisuus

Tarkista nämä! - Tunnista tapaturmariskit. - Nimeä työmaan turvallisuudesta vastaava henkilö ja...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.