Kuopion asuntomessut, näkymä, MT 6-2010

Kuopion matalaenergiamessut

Kuopioon on noussut yksi kaikkien aikojen upeimmista asuntomessualueista. Energiatehokkaat talot tähyävät komeaan Kallaveden saaristomaisemaan.

Lehtoniemen Helmi on asuinpaikkana nimensä veroinen. Alueelta avautuva Kallaveden saaristomaisema on silmiä hivelevän kaunis, ja messualueelle mutkitteleva Saaristokatu tien molemmille puolille avautuvine näkymineen saa herkimmät tuntemaan väristyksiä ihollaan.
 
 
Messualueella on näyttelykohteina 34 omakotitaloa, joiden huoneistoalat ovat 93,5 ja 296 neliön välillä, sekä kaksi rivitaloasuntoa, yksi paritalo ja yksi rantasauna.
 
 
Messutaloista 27 kuuluu energialuokkaan A, ja kaksi niistä on passiivitaloja. Lisäksi messujen oheiskohteena on Suomen ensimmäinen nollaenergiakerrostalo.
 
 
Lehtoniemessä on esillä myös esimerkiksi turvavarusteltu pientalo (Sami-talo, kohde 18), johon on asennettu muun muassa Uponorin sprinklerijärjestelmä ja turvatekniikalla varustettu Safera-liesituuletin sekä paljon muuta asumisen turvallisuutta lisäävää tekniikkaa. Parha-talossa (kohde 24) taas kerätään edistyksellisesti lämpöä sekä tietoa talon rakenteiden toimivuudesta ja terveellisestä asumisesta. Talon tekniikasta kerrotaan Meidän Talon numerossa 7/2010.
 
 
Muutoin taloista voi poimia mm. vastavirtauima-altaan, hissin, kuntosalin, kotikylpylän, rantasaunoja ja ulkokeittiöitä.
 
 
Talo loppuelämäksi
 
 
Vastavirtauima-allas ja hissi löytyvät Meidän Talon messukohteesta 26. RTV-Pintamateriaalitalo seisoo komean kivirykelmän takana pienen mäen päällä.
 
 
A-energialuokkaan kuuluvan matalaenergiatalon rakentamisesta on vastannut 80-prosenttisesti sen tuleva asukas ja Rakennusliike Kotirakentajat Tirkkonen Oy:n vetäjä Markku Tirkkonen tiimeineen. Lvi- ja sähkötyöt teetettiin urakoitsijoilla.
 
 
– Savolaisena en oikein jaksa uskoa talon lämmittämättömyyteen, siksi tämä on matalaenergia- eikä passiivitalo, Tirkkonen sanoo pilke silmäkulmassa.
 
 
Totta puhuen matalaenergiatasolla on turvattu riittävän isot ikkunat. Ne luovatkin runsaasti luonnonvaloa sisälle raikastaen seinä- ja lattiapintoja, joilla on esillä RTV-Yhtymän uusia pintamateriaaleja. Messutalon varsinainen asuinala on yhdessä kerroksessa ja talon huoneistoala on 153,5 m².
 
 
– Elinkaariajattelu on ollut talomme suunnittelussa keskeinen asia, aina kun ei ole nuori. Teen taloa loppuelämäksi, siksi tämä on yksitasoratkaisu ja varustettu hissillä.
 
 
Aikanaan hissi kuljettaa ikääntyneet asukkaat asuinkerroksesta kellarin tekniseen tilaan ja varastoille sekä ullakolle.
 
 
Rakennusarkkitehti Helvi Miettisen suunnitteleman messutalon energiatehokkaat harkot toimitti Suomen Passiivikivitalot. Tehtaan muottivaluharkot valmistetaan solupolystyreenimuovista, ja ne täytetään työmaalla betonilla. Harkkojen tiivis massa varaa paljon lämpöä ja eristää hyvin ääntä.
 
 
City-talo järven rannalla
 
 
Meidän Talon toisen messukohteen Omatalo City Callan tuleva asukas Timo Kasurinen ja rakennustyömaan päätekijä Jani Penttinen ovat silmin nähden hyvää pataa keskenään. Eikä ihme, sillä messutalon (kohde 3) rakentaminen on sujunut kaikin puolin sujuvasti, ellei rakentamisbudjetin ylittymistä noin 10 prosentilla pidä pahana.
 
 
Talotehdas pystytti elementit ja asensi kattotuolit, jonka jälkeen timpurit Jani Penttisen johdolla jatkoivat rakentamista. Koko työporukka oli siilinjärveläisen Janin Sähkö ja Pumppuhuolto Oy:n kautta. Yrityksen toimialueisiin kuuluvat myös kokonaisvaltainen rakentaminen ja remontointi.
 
 
– Rakensimme talon tuntitöinä, ja tuleva asukas oli vastuussa rakennuttamisesta. Aloitimme puolisen vuotta sitten, pohjatöihin meni noin kuukausi. Suurelementtitalossa riittää kahdelle timpurille töitä neljä–viisi kuukautta, Jani Penttinen kertoo.
 
 
Jorma Räbinän ja Lasse Juseliuksen kaupunkimiljööseen suunnitteleman City Callan avarat, 158-neliöiset sisätilat on porrastettu kahteen tasoon. Sisäänkäynnistä avautuu laaja näkymä ruokailu-olohuoneeseen ja edelleen oleskelupihalle.
 
 
Olohuoneessa huomion herättää Uuniseppien valmistama varaava takka, jonka pintaan messutalon sisustaja Anne Saarikoski suunnittelutoimisto Bonnomotosta on suunnitellut olohuoneen tapettia mukailevan pinnan. Lattioiden ja seinien värimaailma on hillitty ja ajaton.
 
 
City Callan LowEnergy-matalaenergiarakenteet on kehitetty yhteistyönä VTT:n kanssa, ja talo kuuluu A-energialuokkaan.
 
 
Lue lisää muun muassa kaupunginjohtajan talosta uusimmasta Meidän Talosta.

  • Ilmestynyt lehdessä 6/2010
  • Julkaistu 17.06.2010

Artikkelin avainsanat

Asuntomessut, Kuopio, Lehtoniemi
  120   86

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Jameravalkokurk2krs

1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset.   1....

kuntotarkastus

Kuntotarkastus tilataan yleensä vain ennen asunnon myyntiä. Valitettavasti harva talonomistaja tulee ryhtyneeksi siihen muuten,...

Lisää aiheesta

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Lautakasa

Ulkomaalaisten ketjujen tulo Suomen rautakauppamarkkinoille sekä netin käytön yleistyminen ovat rakentajan...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

261557

Ensimmäinen työmaakokous Höpen 48 alkoi tiistaina 27.5.. Paikalla työmaan vastaavan mestarin Holger Freytagin...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Oma talo

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Haastateltavat

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

lajittelu

Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt viime vuosina.