- Asuminen ja sisustaminen
- 28.12.2011
Kuuset kiertoon
Joulun jälkeen kuusesta on hankkiuduttava eroon. Omakotiasukas saa joulunsa koristuksesta takkapuita tai hyvää haketta kompostiin.
Moni kaupunki järjestää joulun jälkeen maksuttoman kuusikeräyksen. Kuusen voi jättää jäteastian lähelle kokonaisena odottamaan noutoa, kunhan se ei häiritse normaalia tyhjennystä. Puun voi myös palastella jäteastiaan.
Pääkaupunkiseudulla kuuset noukitaan jätekuormiin maksutta sitä mukaa kuin ne ilmestyvät jätetilaan tai astian viereen. Aikarajaa ei ole.
Esimerkiksi Pirkanmaalla ja Kuopion seudulla kuusikierrokset alkavat loppiaisen jälkeen. Pirkanmaan kuuset kerätään biojätetalouksista maksutta. Sekajätteenä kerätty kuusi maksaa erikseen neljästä viiteen euroa.
Myös moniin paikallisiin jätteenkäsittelykeskuksiin voi viedä yksittäisiä kuusia maksutta.
Erilliskeräyksistä kuuset päätyvät hyötykäyttöön, hakkeeksi ja energianlähteeksi.
- Ilmestynyt lehdessä 12/2011
- Julkaistu 28.12.2011
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















