- JUTUT
- Rakentaminen ja remontointi
- 14.06.2010
Laiturinvalinnan ABC
Ensimmäinen varmistettava asia laiturihankkeessa on, että rakentaminen on luvallista. Omaan rantaan saa periaatteessa tehdä pienen laiturin ilman erillistä lupaa, mutta asia mutkistuu, kun aletaan määritellä, mikä on pieni. Joissakin kunnissa raja vedetään laiturin pituuden mukaan, toisissa arviointiperusteena on rakenteen neliömetrimäärä. Varsinkin suurehkon laiturin tai muun vesirajalaitteen rakentamiseksi saatetaan edellyttää lupaa tai ilmoitusta.
Soitto oman mökkikunnan rakennusviranomaisille on helppo tapa tarkistaa, tarvitaanko rakentamiselle erillinen lupa. Samalla saa neuvoja alueellisista erikoispiirteistä, kuten vuotuisesta vedenpinnan vaihtelusta. Suomessa merivesi on suurin piirtein samalla tasolla vuoden ympäri, mutta järvillä, joilla ja varsinkin vesivoimaloiden yläpuolella vaihtelut voivat olla yllättävän suuria.
Ympäristöministeriön mukaan laituria ei tulisi sijoittaa kiinteistörajojen välittömään läheisyyteen eikä toisen kiinteistön edustalle. Erityisesti on huomattava, että maanmittauksessa saatu tie- tai venevalkamaoikeus ei välttämättä oikeuta laiturin tekemiseen.
Ostettuna vai itse tehden?
Vielä pari vuosikymmentä sitten oli yleisintä, että laiturit tehtiin tai teetettiin. Nyt valmislaiturien kirjo on suuri. Valmiin etu on, että kaikki mitoitukset ovat mietittyjä ja laskettuja. Itse tehden taas säästää rahaa – ellei sitten rakenna ja pura tekelettä moneen kertaan.
– Korkealuokkaiset kädentaidot ovat käyneet harvinaisemmiksi. Samaan aikaan vaatimustaso on kasvanut ja harrastusten määrä lisääntynyt. Ihmisillä ei ole aikaa eikä halua ryhtyä rakentamaan itse. Siksi isoja, tukevia laitureita myydään yhä enemmän, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Seppälä Marinetek Oy:stä.
Seppälän mukaan erityisesti betoniponttonilaitureiden kysyntä on ollut kasvussa. Näppärä porukka voi tehdä betonista ponttonin itsekin, mutta ihan yksinkertaista se ei ole, jotta lopputulos kestää rapautumatta märässä sijoituspaikassaan.
Laituritoimittajalla on myös koneet osien siirtoon ja ankkurointiin. Ankkurointi on hyvin tärkeä osa rakentamista. Paras kiinnitystyyppi vaihtelee rannan, pohjan ja korkeusvaihteluiden mukaan, ja siksi yhä useampi turvautuukin ammattilaisen apuun.
- Ilmestynyt lehdessä 6/2010
- Julkaistu 18.06.2010
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...
Savonlinnalaisen muurari Risto Salmen motto on, että työt tehdään niin hyvin kuin osataan, muuten ei ole hyv...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.














