- JUTUT
- Energia ja ympäristö
- 08.12.2009
Lampuissa laatueroja
Kotinsa lampustoa uusiva kansalainen menee kaupassa helposti hämilleen; lamppuja on tarjolla runsaasti, ja valittavana on hehkulamppujen tapaan niin muodoltaan kuin wattimäärältään monenlaisia tuotteita. Ydinkysymys on kuitenkin lampun laadukkuus eli pitkä toimintaikä ja kyky tuottaa vähintään luvattu määrä valoa.
Myös kirkastumisnopeus on oleellinen asia käyttömukavuuden kannalta. Energiansäästölamput eivät syty hehkulamppujen tapaan, vaan saavuttavat täyden kirkkautensa vasta hetken päästä sytyttämisestä.
Otimme syyniin kymmenen lamppua selvittääksemme, löytyykö niistä eroja. Kaikki lamput olivat 11-wattisia ja yleisellä E27-kannalla varustettuja, mutta joukkoon valittiin tarkoituksella muotoilultaan keskenään erilaisia ja myös eri hintaisia tuotteita.
Aluksi mittasimme lamppujen kirkastumisnopeuden. Erot olivat melko huimia, sillä nopein lamppu saavutti täyden kirkkauden alle minuutissa, kun hitaimmalta kului aikaa miltei neljä minuuttia.
Kun lamput olivat saaneet kirkastua rauhassa, mitattiin niiden luovuttama luksimäärä eli valaistusvoimakkuus 40 cm:n etäisyydeltä sivusuunnassa. Eroja syntyi tässäkin mittauksessa.
Osalla lampuista mittaustulokset olivat hyvin linjassa ilmoitetun lumen- eli valovirtamäärän kanssa. Ei kuitenkaan kaikilla, joten tuijottaminen pakkauksessa kerrottuun lumenarvoon ei takaa, että lamppu on parempi kuin pienemmällä lumenarvolla myytävä kilpailija.
Myös lamppujen koolla saattaa olla merkitystä. Monet – varsinkin vanhemmat – valaisimet on mitoitettu hehkulampuille, jolloin pitkänomaiset energiansäästölamput voivat olla liian kookkaita. 11-wattisilla lampuilla ongelma esiintyy harvemmin, mutta kookkaammilla 15- ja 20-wattisilla ahtaus voi yllättää.
Lamppua valittaessa on muistettava, että myös kestävyydellä on merkitystä sekä kustannusten että käyttömukavuuden muodossa. Aiemmissa testeissä on saatu viitteitä siitä, että kalleimmat lamput ovat kestävyydeltään halpoja parempia.
Teksti Timo Nurmi Kuva Timo Maijala
Lue lisää joulukuun Meidän Talo -lehdestä
| Mallimerkintä | Energetic U line bright warm white | Airalite Economy 2 | North Light 36-3665 2P611 | North Light 36-3278 GSU111 | Lumine Mini-Spiral ESP | Airam Longlife SSTL 4914140 | Anno Collection | Osram Duluxstar | Elexi Lights | Bauhaus Climabox |
| Valmistusmaa | Kiina | ei ilm. | Kiina | Kiina | ei ilm. | ei ilm. | ei ilm. | Kiina | Kiina | ei ilm. |
| Ostopaikka | K-Rauta Lanterna, Helsinki | Tarjoustalo Itäkeskus, Hki | Clas Ohlson Itäkeskus, Hki | Clas Ohlson Itäkeskus, Hki | K-Rauta Lanterna, Helsinki | Stockmann Itäkeskus, Hki | Anttila Itäkeskus, Hki | Anttila Itäkeskus, Hki | Anttila Itäkeskus, Hki | Bauhaus, Vantaa |
| Hinta | 2,50 € | 2,99 € | 4,90 € / 2 kpl |
6,50 € | 7,95 € | 8,90 € | 5,00 € / 2 kpl |
6,99 € | 5,00 € | 5,95 € / 4 kpl |
| Muoto | 2 x U | 2 x U | 2 x U | per.hehku | spiraali | 3 x U | 2 x U | 3 x U | spiraali | 2 x U |
| Ilm. lumenluku | 525 | 550 | 650 | 570 | 600 | 700 | 550 | 600 | 540 | 550 |
| Ilm. värilämpötila | 2700 k | 2700 k | 2700 k | 2700 k | 2700 k | 3000 k | 2700 k | ei ilm. (warm white) | 2700 k | 2700 k |
| Ilm. virta | 80 mA | 96 mA | 96 mA | 96 mA | 80 mA | 96 mA | 96 mA | 90 mA | 80 mA | 95 mA |
| Mittaustulos lux | 260 | 320 | 310 | 270 | 290 | 380 | 335 | 295 | 315 | 370 |
| Kirkastumisaika min:s | 1:10 | 1:40 | 1:40 | 1:55 | 0:50 | 2:00 | 1:30 | 1:30 | 0:55 | 3:45 |
| Pituus mm | 145 | 140 | 140 | 110 | 110 | 115 | 140 | 120 | 110 | 140 |
| Ilm. palotuntimäärä | 10 000 h | 8 000 h | 10 000 h | 10 000 h | 10 000 h | 12 000 h | 6 000 h | 6 000 h | 8 000 h | 6 000 h |
- Julkaistu 17.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.














