Pientalon tulipalo

Liekkien kurinpitäjät

Kodin tärkeimpiin varusteisiin kuuluu kunnon alkusammutusvälineistö. Tehokas käsisammutin on hintansa arvoinen.

Kotikäyttöön myydään sekä jauhe- että vaahtosammuttimia. Vaahtosammuttimet ovat yleensä kalliimpia, mutta niiden etuna on pienempi jälkisiivouksen tarve. Toinen etu on parempi sammutustehon säilyminen, jos sammutin on ollut todella pitkään paikoillaan. Tällaisessa tapauksessa jauhesammuttimen sisältö voi paakkuuntua heikentäen tehoa. Jos sammutinta säilytetään tilassa jossa voi olla pakkasta, valitse jauhesammutin.

Älä säästele sammuttimen koossa. Kaksikiloinen sammutin on turhan pieni kotiin, hanki siis kuusikiloinen versio. Virallisesti sammutusteho määritellään luokituksella, joka on merkitty sammuttimeen. Isommat luvut merkitsevät enemmän tehoa, kirjaimet sammuttimen sopivuutta eri palotyypeille. Pienestäkin sammuttimesta on tietysti hyötyä.

Tutustu käyttöohjeisiin ja opettele käyttämään sammutinta, ennen kuin tarvitset sitä tositilanteessa. Suuntaa suihku liekkien juureen, ei kärkeen tai keskelle.

Tarkista sammuttimen kunto silmämääräisesti esimerkiksi puolivuosittain ja tarkistuta se alan liikkeessä 3–5 vuoden välein.

Jos korvaat vanhan sammuttimen uudella, harjoittele liekkien sammuttamista vanhalla. Muista turvallisuus.

Lue lisää lehdestä 2/2012.
 

  • Ilmestynyt lehdessä 02/2012
  • Julkaistu 14.02.2012

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Katse kaivoon

Jätevesineuvontaan panostetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Huhtikuussa 11 Ely-keskusta jakoi alueensa j...

Katonreuna jaapuikot

Kulunut talvi on todistanut, että varsinkin peltikatto ilman kunnon lumiesteitä on vaarallinen yhdistelmä....

Vihannekset

1) Piha on uusi sisätila Viime vuosien sisustusbuumi on laajentunut sisältä ulos, ja puutarha nähdä...

vuokraus

Esimerkiksi pitkä työkomennus ulkomaille voi olla kimmoke talon antamiseen vuokralle. Tällä tavoin talosta ei joudu luopumaan...

Viihde

Televisio elää uutta tulemistaan. Kolmiulotteista kuvaa välittävät 3D-laitteet ovat tulleet vauhdilla kauppojen hyllyille....

Sivellin netti

Kokeilussa painesivellin Quick Brush -painesivellin on kätevä apuväline isojen pintojen maalauksessa.

A-K-Saarisen-talo

Maailmanmestari, olympiamitalisti, vuoden 2009 urheilija Aino-Kaisa Saarinen rakennuttaa Hollolaan nollaenergiakivitalon....

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.