Lahto liesituuletin

Linjakkaat kärynkurittajat

Liesituulettimen valinnassa on hyvä olla terävänä. Laitteelta on lupa vaatia paljon muutakin kuin sisustuksellista silmäniloa.

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä paremmuudesta vanhenevat nopeasti, kerroimme lehdessämme kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Entä nykyään? Keskinäisen paremmuuden vertailu jää edelleen ostajan punnittavaksi, sillä liesituulettimista on vaikea löytää luotettavaa vertailukelpoista tietoa.

Monien kodinkoneiden valintaa helpottaa pakollinen energiamerkki, jota ei kuitenkaan ainakaan vielä vaadita liesituulettimilta.

Liesituulettimet voi karkeasti jakaa hormiin liitettäviin ja huonetilaan palauttaviin tuulettimiin sekä moottorittomiin liesikupuihin, joilla esimerkiksi ohjataan talon huippuimuria tai ilmanvaihtolaitetta/lämmöntalteenottokonetta. Useampi malli soveltuu joko hormiin asennettavaksi tai aktiivihiilisuodattimella varustettuna huonetilaan palauttavaksi.

Liesituulettimen imutehoon vaikuttavat muun muassa keittiön koko ja hormiputken läpimitta. Myös jokainen metri hormiputkea sekä hormissa olevien kulmien määrä alentavat todellista tehoa. Hormiin liitetyn liesituulettimen imuteho on parempi kuin aktiivihiilisuodattimella varustetun tuulettimen.

Keräsimme tiedot 12 liesituulettimesta valintaa helpottamaan. Netissä esitellään kolme, mutta muiden tiedot löytyvät tammikuun Meidän Talo -lehdestä.

Up & Down Island + Apollo valo-osa

1 353 e + valo-osa 633,45 e

Liesikupu omalla moottorilla

Tuuletinosan halkaisija cm: 51,5

Soveltuu: Huonetilaan palauttavaksi

Asennus: Kattoon (saarekkeeseen)

Materiaali: Ruostumaton teräs/lasi

Maksimi imuteho m³/h: 520

Valot: 2 x 4 W ledpolttimot,

6 x 7 W energialamput

Muuta: Liesikuvun toimintoja ohjataan kaukosäätimellä, tuuletinosa nousee valo-osan sisään, kun tuuletinta ei käytetä.

Valmistaja/maahantuoja: Franke

Miele DA 7000 D Aura

3 190 e

Avokeittiön ”leijuva” designliesituuletin omalla moottorilla

Leveys cm: 100

Soveltuu: Huonetilaan palauttavaksi

Asennus: Leijuvaksi vaijerikiinnityksellä

Materiaali: Musta lasi, ruostumaton teräs, valkoiseksi maalattu teräs

Maksimi imuteho m³/h: 500 (intensiiviteholla 600)

Valot: 3 x 20 W halogeenit himmentimellä

Muuta: Puhdistaa käryt NoSmell-aktiivihiilisuodattimilla, liesituuletin säätyy automaattisesti keittotason valintojen mukaisesti (vaatii lisävarusteina myytävät lähetin/vastaanotin-moduulit), hipaisuohjauksessa valittavissa myös automaattinen jälkikäynti 5/15 minuuttia.

Valmistaja/maahantuoja: Miele

Jona 60 ja 90

435 e ja 480 e

Liesituuletin omalla moottorilla

Leveys cm: 60 tai 90

Soveltuu: Hormiin liitettäväksi tai huonetilaan palauttavaksi

Asennus: Seinälle

Materiaali: Ruostumaton teräs (myös valkoisena)

Maksimi imuteho m³/h: 616 (intensiiviteholla 705)

Valot: 2 x 20 W halogeenit

Muuta: Lisävarusteina aktiivihiilisuodatin, rasvasuodattimen ja aktiivihiilisuodattimen puhdistus- tai vaihtotarpeen osoittimet, ajastettu sulkeminen (noin 15 min).

Valmistaja/maahantuoja: Lapetek

• Ilmestynyt lehdessä 01/2012
• Julkaistu 24.01.2012

Artikkelin avainsanat

käry, keittiö, Liesituuletin, ruoan valmistus

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Familon1

Vuodevaatteet ovat tärkeä unen laatuun vaikuttava tekijä. Lukijakilpailumme palkintona on tällä kertaa...

Kylpyhuone

Varatuomari Raija  Himbergin mukaan hometaloriidoissa  tärkeintä on varmistaa näyttöjen...

Rautaruukki

Maailma tarvitsee aurinkoenergiaa taistelussa ilmastonmuutosta ja energiakriisejä vastaan. Euroopalla on tavoite tuottaa 15...

Pintatemppuja

Musta, valkoinen ja hillitty maanläheinen värimaailma hallitsevat edelleen keraamisten laattojen väriskaalaa. Jo...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

Familon1

Vuodevaatteet ovat tärkeä unen laatuun vaikuttava tekijä. Lukijakilpailumme palkintona on tällä kertaa...

Jameravalkokurk2krs

1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset.   1....

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Lisää aiheesta

Pintatemppuja

Musta, valkoinen ja hillitty maanläheinen värimaailma hallitsevat edelleen keraamisten laattojen väriskaalaa. Jo...

Kuivausrumpu

Moni toisinajattelija vastustaa edelleen koneellista pyykin kuivausta. Kuivausrumpujen uskotaan olevan sähkösyöpp...

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

261557

Ensimmäinen työmaakokous Höpen 48 alkoi tiistaina 27.5.. Paikalla työmaan vastaavan mestarin Holger Freytagin...

261557

Urakoitsijat on valittu ja budjettimme kestää. Hyvä fiilis aloitella kesälomaa ja valmistautua juhannuksen viettoon, tosin ennen...

261557

Nyt olemme saaneet kaikista urakoista vähintään kolme tarjousta. Katto on kallein, joka aiheuttaa ylimää...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

lajittelu

Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt viime vuosina.

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Rautaruukki

Sähköisten aurinkopaneelien tarve lisääntyy Suomessakin. Uusi mahdollisuus on rakennuksen aurinkopaneelijulkisivu.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.