matalaenergiatalo

Matalaenergiatalo talotehtaalta

Uusien rakennusten lämpöenergiankulutus on pienentynyt pienentymistään vuosien mittaan. Matalaenergiatalossa energian kulutusta vähennetään pienentämällä rakenteiden lämmönläpäisykerrointa ja parantamalla ilmanvaihtojärjestelmän lämmön talteenottoa.

Matalaenergiatalolla saavutetaan Suomessa joidenkin laskelmien mukaan vähintään 40–50 prosentin säästöt energian ja veden käytössä verrattuna tavanomaiseen rakennukseen. Rakennuksen koko elinkaarensa aikana aiheuttamat ympäristövaatimukset ja kustannukset ovat keskimääräistä pienemmät.

Matalaenergiarakentaminen ei vaadi erikoistekniikkaa, vaan siinä voidaan käyttää olemassa olevia ratkaisuja. Näin vakuuttavat myös monet talovalmistajat.

Matalaenergiahirsitalo lähestyy passiivitaloa

Liedenpohjassa toimiva Eurologhouses Oy valmistaa perinteisistä massiivihirsitaloista poikkeavaa ratkaisuaan nimellä "Finlandia matalaenergia Hirsitalot".

Tehdas käyttää toimituksissaan nykyisin 40 senttiä paksua hirsiseinärakennetta. Rakenteessa on oikeastaan kaksi 70 milliä paksua hirsiseinää, joiden välissä on 260 milliä puukuitueristettä. Sillä on päästy U-arvoon (lämmönläpäisykerroin) 0,14, mikä on hirsirakenteelle kova luku. Myyntipäällikkö Pentti Myyryläisen mukaan se vastaa lämmöneristävyydeltään yli 80 senttiä umpipuuta. Niin paksua umpipuuseinää ei taida löytyä mistään.

– Rakenteen eristävyys on nelinkertainen tavalliseen massiivihirsiseen taloon verrattuna. Puukuitueriste puhalletaan hirsiseinien väliin niin, että se saadaan painumattomaksi, hän kertoo.

Yläpohjan eristevara puhallusvillalle on 500 milliä, jolloin sen U-arvo on 0,09. Pakettiin kuuluvat myös matalaenergiaikkunat, joiden U-arvo on 0,8.

Nykyistä U-arvoa halutaan yhä parantaa.

– Olemme päässeet jo 420 millin seinärakenteeseen, mikä U-arvolla mitattuna merkitsee lukua 0,13 ja allekin eli lähestytään passiivitalon määritelmää, Myyryläinen paljastaa.

Motivoittaja-pientalot

Tamperelainen Kodikas-Talot Oy on saanut Motivoittaja-tunnuksen optimienergiatalomalleilleen. Lähtökohtaisesti mallit eivät ole suoranaisia optimienergitaloja, mutta toimitusjohtaja Timo Välkin mukaan he voivat tarjota kaikkiin malleihinsa optimienergiaratkaisun lämmitystavasta riippumatta.

Välkki laskee optimienergiavaipan lisäkustannukseksi talon koosta ja ikkunamalleista riippuen 2 500–4 000 euroa. Normaalitaloa pienempään energiankulutukseen päästään parannetulla seinärakenteella, paksummalla yläpohjan eristyksellä, hyvällä ilmatiiveydellä, vetoa estävillä ja paremmin lämpöä eristävillä erikoisikkunoilla, tehokkaalla lämmön talteenotolla, sisääntulevan ilman suodatuksella ja esilämmityksellä sekä energiataloudellisella lämmitysjärjestelmällä, kuten maalämmöllä.

Energiatehokkaan ulkoseinärakenteen U-arvo on 0,18 ja Termo-tuoteperheeseen kuuluvien ikkunoiden U-arvo 0,85. Yläpohjaeristeen paksuus on 500 mm, jolloin yläpohjassa päästään U-arvoon 0,08.

Parhaillaan Kodikas-Taloilla on työn alla Valkeakosken asuntomessuille tuleva optimienergiatalo. Asuntomessutalon teknisiä ratkaisuja, materiaalivalintoja ja rakentamista voi seurata yrityksen internet-sivustolla, www.kodikas.fi.

Myös monilta muilta talotehtailta löytyy eväitä energiapihin talon toteuttamiseen. Eritasoisia matalaenergiaratkaisuja tarjoavat ainakin Jukka-talot, Lammi-Kivitalot, Lappli-talot, Planiatalot, Kastelli-talot, Kannustalot ja Herrala-talot.

Teksti Juha Palojärvi Kuvat valmistajat

  • Julkaistu 16.01.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  108   70

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Katse kaivoon

Jätevesineuvontaan panostetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Huhtikuussa 11 Ely-keskusta jakoi alueensa j...

Aurinkopaneelit

Rakenteisiin integroitavat aurinkosähköpaneelit ovat vähitellen lyömässä läpi. Rautaruukki...

Jaakaappi avattuna

Vilkaise jääkaappiisi. Mahtuvatko kaikki purkit ja pakkaukset hyvään järjestykseen? Ehkä eivät...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.