Nuohooja 4

Mies piipussa

Vuoden nuohoojaksi valittu Kalle Järvinen johtaa omaa yritystään, mutta ei malta pysyä poissa talojen katoilta.

Kun akaalainen Kalle Järvinen suoritti nuohoojan ammattitutkinnon, hän sai priimusoppilaan tunnustuksen. Myös työelämä on ollut nousujohteista. Alkuaan yhden miehen yritys työllistää nyt seitsemän nuohoojaa.

Vaikka firma on kasvanut vauhdilla, Järvinen ei ole jäänyt pyörittämään papereita toimistoonsa. Hän jalkautuu oikeisiin töihin monta kertaa viikossa, koska innostuu edelleen työstään.

Järvisellä riittää aikaa myös järjestötyöhön. Hän on toiminut Pirkanmaan nuohoojien sihteerinä vuodesta 2007 lähtien. Maaliskuussa hänet valittiin Nuohousalan keskusliiton hallitukseen ja kukitettiin vuoden nuohoojana.

Millainen on koulutuksesi?
– Suoritin ensin kauppaopiston, sitten nuohoojan ammattitutkinnon oppisopimuksena. Koulutus pätevöittää nuohoojaksi, kiinteistön paloturvallisuuden tarkkailijaksi ja perehdyttää ilmastointiasioihin. Lisäksi se antaa avuja yrittäjyyteen.

Millainen urasi on ollut?
– Armeijan jälkeen menin silloisen tyttöystävän isälle nuohoojamestarin oppiin. Sitten olin urheiluliikkeessä. Vuonna 2000 opiskeluiden jälkeen perustin oman nuohousalan yrityksen. 2005 sain oman nuohouspiirin. 

Mikä työssäsi on parasta?
– Vaihtuvuus ja liikkuvuus. On uusia ja vanhoja asiakkaita. Työ perustuu pitkäjänteisyyteen. Joka päivä oppii tuntemaan paremmin taloja ja tulisijoja. Nuohoustyö perustuu luottamukseen, aivan kuin papin tai lääkärin työ. Se mitä kuullaan ja nähdään jää nuohoojalle.

Mistä nuohoojan työnkuva koostuu?
– Päivässä ehtii nuohota 7–8 taloa. Opastus, neuvonta ja yleisen paloturvallisuuden tarkkailu kuuluvat työhön. Ammattimies huomaa asioita, joita maallikko ei näe. Näitä ovat mm. halkeamat, piippujen ja uunien huonokuntoisuus, suojaetäisyydet sekä tietenkin tärkeät työturvallisuusasiat, kuten tikapuut. Nuohooja on paloturvallisuuden oikea käsi.

Ketkä ovat asiakkaitasi?
– Omakotitaloasujat ovat suurin ryhmä, mutta asiakkaina on myös mökkiläisiä ja taloyhtiöitä.

Mitkä ovat työn huonot puolet?
– Kelit voivat olla arvaamattomia, samoin kotieläimet. Joskus tikkaissa on puutteita.

Mikä on alan palkkataso?
– Noin 2 000 euroa kuukaudessa. Meillä maksetaan palkkaa myös suoritusperusteisesti. On oikein, että ahkera tienaa enemmän.

 

  • Ilmestynyt lehdessä 05/2012
  • Julkaistu 21.05.2012

Artikkelin avainsanat

nuohooja
  16   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT0513-Melu

Vantaalainen pariskunta on asunut vasta vuoden uudessa talossaan, mutta he ovat jo oppineet yhtä ja toista junista. He...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

Syreeni

Ohjeita kasveille Useimmat valituista kasveista viihtyvät aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa. Mikäli paikka...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Lisää aiheesta

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT1212-paloturvallisuus

Meidän talo osallistui aikakauslehtikilpailuun paloturvallisuusekstralla, joka julkaistiin joulukuun 2012 ...

MT0413-vanerisauna-1

Järvenpääläinen Lauri ryhtyi remontoimaan vanhemmiltaan ostamaansa taloa. Remontin edetessä alkoi muhia...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

kunkotijaa

Ilman isäntää tai emäntää jääneen tavaran tiet ovat monet: kierrätyskeskukset, kirpputorit, vanhan tavaran kauppiaat ja...

tahtonaisen

Ei koskaan enää rakentamista, Marita päätti etsiessään kotiseudultaan, Lammilta ja Hämeenkoskelta, kesämökkiä viikonloppujen ja...

Pori-lahto-netti

Ensin alkoivat vanhat astiat vetää puoleensa. Pian porilainen Tuovisen perhe huomasi olevansa koukussa iäkkäisiin huonekaluihin,...

aloituspieni

Arvokkaan oloisen vanhan maalaistalon tyyli on saatu aikaan kekseliäisyydellä, kierrätyksellä, tuunauksella ja varmalla...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Hirsinen loma-asuntomme on rakennettu 1980-luvulla, ja olemme käyttäneet sitä pääasiassa kesäisin....

mossa-1-copy

Sammal saa monet nurmenomistajat ärsyyntymään nopeasti, mutta onneksi sammalen poistamiseen on myös keinonsa!

Mt1012-seuranta-1

Takana on kylmä ja sateinen kesä, mutta runko on kunnialla pystyssä ja projekti aikataulussa.

MT0513-Melu

Onko mitään järkeä rakentaa uutta omakotitaloa pääradan viereen? On, jos pitää huolta meluntorjunnasta alusta saakka.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.