- JUTUT
- Energia ja ympäristö
- 16.02.2010
Neuvonta tarpeen jätevesiasioissa
Selvitysmies Lauri Tarastin ympäristöministeriölle loppuvuodesta 2009 tekemän selvityksen mukaan tarvitaan kiinteistökohtaista neuvontaa jätevesijärjestelmän valintaan. Se on tarkoitus toteuttaa järjestövetoisesti ja valtion rahallisella avustuksella. Ministeriö esittää rahoitusta jo valtion tämän kevään lisäbudjettiin.
Puolueettomalla neuvonnalla pyritään siihen, että ihmiset eivät jäisi pelkästään laitevalmistajien tiedon varaan. Omakotiliiton järjestöpäällikkö Juha Saarimäki kertoo, että liittoon on kantautunut tietoja myös epäasiallisesta markkinoinnista.
Myös kuluttajaviranomaiset ovat puuttuneet turhan hanakkaan kaupankäyntiin ja perättömiin myyntiväitteisiin. Kuluttajavirasto on lähettänyt aiheesta paimenkirjeitä alan yrityksiin ja tietoa myös kuntiin.
Pienpuhdistamoa pitää käyttää oikein
Asiantuntijat ovat arvioineet, että kriittisimpiä asioita asetuksen toteutumisen kannalta ovat järjestelmän oikea käyttö ja huolto. Erityisesti ne korostuvat monimutkaisemmissa järjestelmissä kuten pienpuhdistamoissa.
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksessä neuvova limnologi Juha Niemi vahvistaa, että puhdistamot eivät toimi, jos hoitoa ja huoltoa laiminlyödään. Tärkeimpiä puhdistamon hoitotoimenpiteitä ovat fosforin saostuskemikaalin lisäys ja saostussäiliön tyhjennys riittävän usein.
– Laitevalmistajat ovat tiedostaneet käytöstä saadut kokemukset ja kiinnittävät huomiota puhdistamojen käyttöön ja huoltoon sekä niiden ohjeistukseen, sanoo Jyrki Löppönen Uponor Suomi Oy:stä. Hän tähdentää, että käyttäjän toimet vaikuttavat puhdistustuloksiin. Järjestelmään ei saa laittaa rasvoja, maaleja tai liuottimia, jotka voisivat häiritä sen toimintaa.
Vaihtoehtojakin on
Jätevesijärjestelmän toteuttamiseen tarvitaan aina ammattitaitoisesti tehty jätevesisuunnitelma, joita tekevät yksityiset palveluntarjoajat. Ilman suunnittelua ratkaisuista saattaa tulla paitsi ylikalliita myös huonoja.
Yleisin saneerauskohteeseen asennettu jätevesijärjestelmä on panospuhdistamo, jonka hinta asennuksineen ja maaurakointeineen liikkuu tyypillisesti kymmenen tuhannen euron tienoilla. Lisäksi käyttö- ja hoitokustannuksia kertyy noin 250 euroa vuodessa.
Kun kyseessä on pieni 1–2 asukkaan omakotitalo tai vain osan vuotta käytössä oleva vapaa-ajan asunto, pienpuhdistamo voi kuitenkin olla virheellinen valinta. Liian niukka jätevesi ei riitä pitämään käynnissä puhdistamon biologista prosessia, jolloin laitteisto ei toimi.
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen toissa vuonna tekemän selvityksen mukaan kohtuuhintaisimpia jätevesiratkaisuja ovat kuivakäymälät täydennettynä maaperäkäsittelyllä tai harmaavesisuodattimilla sekä vähävetiset käymälät yhdistettynä säiliöön ja maaperäkäsittelyyn. Nämä järjestelmät ovat myös ekologisia.
Epäselvyyksiä aluekohtaisista vaatimuksista
Julkisuudessa on esitetty, että jätevesiasetuksen tavoitteet ovat liian tiukat. Selvitysmies Tarastin mukaan ei kuitenkaan ole esitetty luotettavaa tieteellistä näyttöä siitä, että asetuksen tavoitteista tulisi luopua.
Kunnilla on kuitenkin mahdollisuus ympäristönsuojelumääräyksillä määritellä alueet, joissa riittävät lievemmät puhdistusvaatimukset. Tätä mahdollisuutta ei kaikissa kunnissa ole käytetty.
– Vaatimusten lieventäminen ei-pohjavesialueilla ja kaukana vesistöistä on täysin kuntien käsissä. Kuntalaiset voivat omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa asiaan, linjaa ympäristöministeriön yli-insinööri Jorma Kaloinen.
- Julkaistu 18.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.














