Pelletti

Pellettiä pataan!

Pelletillä on lämmitetty kymmenen vuotta, ja ala elää uutta nousua. Moni asia on muuttunut: pelletin käyttäjää helpottavat nyt automatiikka ja innovaatiot.

Keväällä julkaistu uusiutuvan energian tukipaketti asettaa pelletille oman tavoitteen: vuoteen 2020 mennessä puupuristeella tuotetaan 2 terawattituntia energiaa, mikä tarkoittaa nykykäytön kolminkertaistamista.
 
Nyt pelleteillä lämpiää 24 000 suomalaiskotia. Ruotsissa vastaava luku on kymmenkertainen.
 
– Meillä pellettialan eteneminen on ollut tarpomista, kuvailee Itä-Suomen yliopistossa pellettiprofessorina toimiva Lauri Sikanen.
 
Miksi Suomessa tarvotaan, kun länsinaapurissa ala on lähtenyt laukkaan?
 
– Meitä on hemmoteltu kautta vuosikymmenten todella halvalla energialla. Maksukykyyn suhteutettuna suomalaisilla kotitalouksilla on Euroopan halvin sähkö, sanoo Sikanen.
 
Myös lämmitysöljy on ollut Suomessa verrattain halpaa. Tulevaisuudessa halpa energia ei ole itsestäänselvyys. Kriisit näkyvät öljyn hinnassa jatkossakin, ja eurooppalaisten sähkömarkkinoiden yhdistyminen tuo sähkön hintaan korotuksia.
 
Lisäksi ensi vuoden alusta öljyn ja sähkön kulutusta suitsitaan entistä tiukemmalla energiaverolla. Valtiovarainministeriön ehdotuksessa öljyllä ja sähköllä lämmittäville omakotitaloille lätkäistään noin 250 euron vuotuiset lisäkulut. Myös pelletin hinta on viime vuosina noussut.
 
– Pelletin hinta on seurannut yleistä energian hinnan kehitystä, perustelee Sikanen.
 
Hintaan vaikuttaa raaka-aineen eli sahanpurun ja kutterinlastun saatavuus. Jos pellettejä aletaan perinteisen raaka-aineen puutteessa tehdä pelkästään pyöreästä puusta, voi hinta nousta 10–30 prosenttia.
 
– Suomessa pyöreää puuta käytetään luultavasti vain jonkin verran sahanpurun jatkeena, ja hinnan nousuriski jää pieneksi. Myös kilpailun lisääntyminen hidastaa hinnannousua, professori arvioi.
 
Lue enemmän elokuun Meidän Talo -lehdestä.

  • Ilmestynyt lehdessä 8/2010
  • Julkaistu 17.08.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  82   72

Kommentit

Luin lehtenne eri lämmitysjärjestelmiä koskevan artikkelin.
Artikkelissä jätettiin lähes huomiotta puun ja mm. pelletin polttamisesta pientaloalueilla syntyvät ongelmat.
Talvipakkasilla puunpoltosta syntyvä savu on pientaloalueiden suurin yksittäinen asumismukavuutta heikentävä tekijä.
Myöskään puunpoltosta syntyvät pienhiukkaset ja niiden ihmisen terveydelle aiheuttamat tekijät jätettiin huomioimatta.
Nykyisten tutkimusten mukaan pienhiukkaset tulevat olemaan tulevaisuudessa merkittävä kuolleisuutta lisäävä tekijä.
Terveyteen liittyvät asiat on syytä huomioida mm. vertailtaessa eri lämmitysjärjestelmiä.

Arto Laaksonen
# 30.8.2010 15:38   45   52 X Ilmoita asiaton viesti

Pelleteillä lämmittäminen on työlästä ja likaista hommaa. Viime talvena tammikuun kylmillä kului neljä isoa säkkiä pellettejä (n.500 euroa maksoivat plus siihen vielä kuljetuskulut). Joka viikko kattila pitää siivota talvella. Vaatteet ja naama on mustana. Kattilan huoltokulut on aivan järkyttävät jos laite menee tukkoon, niin täällä Turussa se maksoi talvella 360 euroa, pienen muovinpalan poisto. Kovimmalla pakkasella se ei ole kovin varma lämmitysjärjestelmä. Meilläkin oli yksi yö 14 astetta.

Turkulainen
# 31.8.2010 14:50   60   39 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

Jameravalkokurk2krs

1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset.   1....

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Pelletti nettiin

 Itä-Suomen yliopiston vuonna 2010 tekemän kyselytutkimuksen perusteella pelletti ei houkuttele. ...

Lisää aiheesta

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Kurkiveistosuunia-helmi2011

Savonlinnalaisen muurari Risto Salmen motto on, että työt tehdään niin hyvin kuin osataan, muuten ei ole hyv...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

261557

Ensimmäinen työmaakokous Höpen 48 alkoi tiistaina 27.5.. Paikalla työmaan vastaavan mestarin Holger Freytagin...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Oma talo

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Haastateltavat

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

lajittelu

Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt viime vuosina.