- Energiatalkoot
- 12.10.2009
Pellettilämmitys vähenee?
Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta hintakilpailuaseman heikentyminen sekä raaka-aineen saantivaikeudet ovat tehneet tehtävänsä.
Viime vuosina suosiotaan kasvattaneiden pellettilämmitysjärjestelmien kysyntä on tipahtanut tänä vuonna rajusti, pahimmillaan jopa 80 prosenttia.
– Melko rauhallista on. Öljyn hinta on pitänyt siitä huolen. Se on painunut niin lähelle pellettien hintaa ja jopa käynytkin siinä. Prosentuaalinen myynnin vähennys on ollut rajua, jopa 80 prosenttia. Se tuntuu olevan alalla kauttaaltaan tätä linjaa, paljastaa pellettijärjestelmien myynnistä vastaava Miko Schmidt haapajärveläisestä HT Enerco Oy:stä.
Kun öljysäiliöt on saatu ostettua täyteen rutkasti halventunutta öljyä, vain harva öljylämmittäjä pohtii enää hetkeen aikaan pellettivaihtoehtoa. Sen hintakilpailukyky kun on ratkaisevasti pudonnut öljyyn nähden.
Pellettilämmitykseen ovat päätyneet nimenomaan aikaisemmin taloaan öljyllä lämmittäneet. Heidän osuutensa pellettilämmitykseen siirtyneistä on ollut yli 60 prosenttia. Ja kun pellettilämmitysjärjestelmien kauppa ei heille suju, moni voi laittaa pillit pussiin.
– Joitakin toimijoita on jo tippunut pois. Osa on tehnyt konkurssin, osa lopettanut. Firmassa täytyy olla tervettä taloutta, jotta kestää tällaisen hiljaisen kauden, Schmidt tuo esiin vaikean tilanteen.
Schmidtin mukaan tilanne on aivan muutaman viime viikon aikana hieman piristynyt.
– Se on kuitenkin aika varovaista piristystä, hän myöntää.
Yhtenä piirteenä tämän hetken myynnissä on Schmidtin mukaan se, että isompia kohteita menee paremmin kuin pieniä.
Itse polttoainettakaan ei ole saatavilla niin kuin ennen. Pellettien saatavuus on heikentynyt viimeisen vuoden aikana eikä tilanne näytä olevan nopeasti paranemassa.
Pelletit saadaan nimittäin pääosin saha- ja puusepänteollisuuden sivutuotteista, sahan- ja kutterinpurusta sekä hiontapölystä. Niinpä raaka-aineen saanti tiukasti puristettuihin, pieniin sylintereihin on vahvasti riippuvaista tämän alan tehtaiden toiminnasta.
Pelletteihin voidaan tosin käyttää myös esimerkiksi hake- tai muuta ylijäämäpuuta, maatalouden peltojätettä, turvetta sekä paperiteollisuuden sivutuotteita kuten ligniiniä, mutta tämä on olennaisesti vähäisempää.
– Pari tehdasta Vapolta on ollut seisokissa, toinen aloittaa nyt Ilomantsissa, kun saavat jälleen raaka-ainetta. Lassila&Tikanoja pani Luumäellä tehtaan kiinni. Seinäjoella on jätetty aloittamatta tehdas. Jotkut pienet toimittajat eivät ole myöskään pystyneet toimittamaan niin paljon pellettejä kuin olisi tarvittu, Schmidt selvittelee raaka-aineen saannin vaikeutumisen seurauksia.
Moni pellettijärjestelmien myyjä pitää pellettilämmityksen suosion tipahtamisen pääsyynä pellettien ja öljyn hintaeron kaventumista liian pieneksi. Syypäitäkin tilanteeseen on löydetty.
– Pellettijärjestelmiä on myyty reilusti vähemmän johtuen pellettien hinnasta eli Vaposta. Pellettien ja öljyn hintaero on liian pieni. Vapo nosti syksyllä pellettien hintaa. Kun öljyn hinta tipahti, pellettien suosio putosi, suomii toimitusjohtaja Jari Kivistö Termocal Oy:stä Vantaalta.
– Pellettien hinta nousi tänä vuonna johtuen sahateollisuuden tuotannon supistumisesta, mikä pienensi raaka-aineen saatavuutta, selittää syyksi Suomen Pellettienergiayhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Hannes Tuohiniitty. Hän tuli tehtäväänsä kannattavuusongelmien vuoksi toimintansa lopettaneesta Suomen Pellettilämmitys Oy:stä.
Tuohiniitty laskee pellettien tuotantomäärän tänä vuonna pysyttelevän sahateollisuuden vaikeuksista huolimatta kuitenkin kutakuinkin samalla tasolla kuin viime vuonna eli noin 375000 tonnissa. Vapo on maan suurin pellettien tuottaja. Suomessa se tuottaa yli 300000 tonnia ja omia tehtaita sillä on Suomessa 12.
Kaikki alalla eivät halua hurjaa pudotusta ajatella pysyväksi tilaksi, vaan odottavat syksyn ja seuraavien vuosien kääntävän tilannetta paremmaksi.
– Tästä vuodesta tulee jonkin verran hiljaisempi kuin viime vuodesta, mutta paras sesonki pitäisi olla vasta tulossa, tarkastelee oman yrityksen tilannetta Ariterm Oy:n toimitusjohtaja Kari Väliaho Saarijärven tehtaalta. Parhaalla sesongilla hän viittaa syksyyn.
– Kun energioiden hinnat muuttuvat, myös suosio ja kysyntä muuttuu, Termocalin Kivistö luottaa.
– Näköpiirissä ei ole syytä, miksi pellettien hinta nousisi edelleen. Pellettien hintakilpailukyky tulee parantumaan jatkossa sähköön ja öljyyn nähden etenkin, kun vuoden 2011 alussa sähkö- ja öljyvero tuplaantuu, Tuohiniitty arvioi.
Tuohiniityn mukaan pellettien hinta on noussut vuodenvaihteen runsaasta 200 eurosta tonnilta (n. 4,5 senttiä kilowattitunnilta) noin 240 euroon tonnilta (noin 5 senttiä kilowattitunnilta), kun kyseessä on puhallustoimitus omakotitalolle.
Pellettilämmityksen suosio näyttäisi alkaneen hiipua jo ennen varsinaista lamavuotta ja öljyn hinnan tipahtamista. Tilastojen mukaan vesikiertoisen pellettilämmityksen valitsi uudistalorakentajista vuonna 2008 enää vain kaksi prosenttia, kun luku vielä kahtena edellisenä vuonna oli ollut neljä prosenttia. Pellettilämmitysjärjestelmiä on Suomen Pellettienergiayhdistyksen mukaan maassamme tällä hetkellä parisenkymmentä tuhatta. Määrä on lisääntynyt viime vuosina 3 000–5 000 kappaleella vuosittain.
Pellettilämmityksen kanssa uudis- ja saneerauskohteissa ovat viime vuosina kisanneet kiivaimmin lämpöpumput, joita on myyty kuin ylikierroksilla.
– Pellettilämmitys on vahvoilla saneerauskohteissa, joissa on valmiina vesikiertoinen lämmönjako. Pellettien etuna on myös maltillinen ja ennustettava hintakehitys esimerkiksi sähköön verrattuna. Sähkön hinta näyttäisi olevan jatkossa Keski-Euroopan tasoa, mikä tarkoittaa melkoista hinnannousua, huomauttaa johtava asiantuntija Juha Rautanen energian ja materiaalien tehokasta ja kestävää käyttöä edistävästä Motiva Oy:stä.
Kysynnän putoaminen on tuonut pellettilämmitysjärjestelmien hintoja hieman alaspäin. Pellettienergiayhdistyksen toiminnanjohtaja Hannes Tuohiniitty sanoo omakotitalojen pellettilämmitysjärjestelmien hintojen alkavan nyt noin 9 000 eurosta. Tähän hän lukee kattilan kuljetin- ja syöttöjärjestelmineen, siilon rakentamisen työn ulkopuolelta ostaen. Mutta huomattavasti halvemmalla pääsee, muutamalla tuhannella eurollakin, jos pellettipoltin saadaan laitettua vanhaan öljy-, kaksoispesä- tai puukattilaan ja jos siilona on viikkosiilo.
Kevyempään lämmityskäyttöön tarkoitettuja pellettitakkoja saa Tuohiniityn mukaan tällä hetkellä ilmalämmitteisinä (lämmönjako puhaltimella) noin 1 500 eurosta ja vesikiertoisina noin 4 500 eurosta lähtien.
Pellettilämmitys saadaan mitoitettua matalaenergiataloillekin
Pellettilämmityksellä nähdään sinällään olevan hyvätkin edellytykset omakotitalojen lämmitysmuodoksi uusiutuvia energialähteitä korostavassa energiakeskustelussa ja energiankulutukseen liittyvässä lainsäädännössä.
– Pelletti on ilmastoystävällisyydessä ja edullisuudessa paras vaihtoehto. Pelletti sopii sekä vanhan järjestelmän energiasaneeraukseen moderniksi että uudisrakennuksiin. Sopii sekä vesikiertoiseen että ilmajakoiseen lämmitykseen. Vahvuutta on, että saneerauskohteissa ei tarvitse pattereita uusia matalalämpöisiksi ja järjestelmä pitää aidon tulen avulla keskusmuurin lämpimänä sydämenä ja näin kosteuden pois viileidenkin tilojen rakenteista. Sähkölämmitykseen verrattuna pelletti on puolta halvempi lämmitystapa, Tuohiniitty mainostaa pellettilämmitystä.
Uusien omakotitalojen tiukentuvat energiatehokkuusmääräykset tavoittelevat minimissään matalaenergiatalon energiatehokkuutta ja etenevät kohti passiivitalojen energiatehokkuutta. Miten nämä pyrkimykset vaikuttavat pellettilämmitysjärjestelmien kysyntään?
– Kiristyvät määräykset ovat vain positiivista. Pellettivarastot voidaan mitoittaa pienemmiksi ja niihin mahtuu entistäkin helpommin koko vuoden tarve pellettiä kerralla. Kattilat ja polttimet voidaan myös mitoittaa tehoiltaan pienemmiksi, jolloin laitekustannus laskee. Hyvä vaihtoehto on myös useamman uudistalon ryhmän yhteinen pienaluelämmitys esimerkiksi helposti toteutettavalla pellettilämpökontilla.
– Mentäessä suurempaan teholuokkaan on laitteen täysautomatisointi taloa kohti edullisempaa ja huoltotarve taloa kohti jo todella pieni. Toinen hyvä vaihtoehto ovat pellettitakat, joita on sekä ilma- että vesikiertoisia. Takkojen tehot lähtevät muutamasta kilowatista. Takat eivät vaadi teknistä tilaa ja elävä tuli toimii samalla tunnelman luojana, Tuohiniitty perustelee.
Teksti Juha Palojärvi Kuvat valmistajat
Lisätietoa:
* Suomen Pellettienergiayhdistys (SPE) ry: www.pellettienergia.fi
Pellettikattiloiden, -polttimien, kuljetin- ja syöttöjärjestelmien sekä lisälaitteiden valmistajia, maahantuojia ja edustajia:
* Akvaterm Oy, Akva ja Akvantti -varaajat: www.akvaterm.fi
* Ariterm Oy, pellettilämmityskeskukset, Biomatic-pellettikattilat, BeQuem- ja Axon-pellettipolttimet, syöttöjärjestelmät, siilot: www.ariterm.fi
* Biofire Oy, Palokärki-pellettipolttimet: www.biofire.fi
* Biolämpö, Kosart ky, Edilkamin (Iris ja Rose) -pellettitakat: www.biolampo.fi
* Green Energy Life Oy: tsekkiläiset pellettilämmityskattilat ja NM-pellettipolttimet: www.greenenergy.fi
* Finnmammut Oy, saksalaiset Heizomat-automaattihakejärjestelmät: www.finnmammut.fi
* Frisnet Oy, itävaltalaisen Hertzin täysautomaattiset Pelletstar-pellettikattilat: www.frisnet.fi
* HT Enerco Oy, Tulimax-pellettikattilat, -polttimet, Pellettilämpö-kattilat, Velmax-pellettipolttimet: www.htenerco.fi
* JPK-Tuote Oy, itävaltalaiset Windhager-pellettilämmitysjärjestelmät: www.jpk-tuote.fi
* Kardonar Oy ja Multiheat Oy (osake-enemmistö Kardonarilla), ruotsalaiset Janfire-pellettikattilat -ja -polttimet: www.multiheat.fi, www.kardonar.com
* Kardonar Oy, itävaltalaiset, täysautomatisoidut Biotech-pellettikattilat, Ekoteck-pellettitakat: www.kardonar.com
* Kaukora Oy, Jäspi-pellettikattilat ja -polttimet: www.kaukora.fi
* ManAction Oy, Nova-pellettipolttimet: www.ekoteam.fi
* Multiheat Oy, Multistoker-pellettipolttimet: www.multiheat.fi
* Nord Mills Oy, Nm-pellettipolttimet: www.nordmills.fi
* Oilon Home Oy: BioPro-poltin: www.oilon.com
* Pellettilämpö Oy, Termax- ja Tulimax-pellettikattilat, Iwabo-pellettipolttimet, siilot: www.pellettilampo.com
* Sastamalan Pelletti Oy, ruotsalaiset Ling-pellettienergialaitteet: www.sastamalanpelletti.fi
* Sievin Konepalvelu Oy, PellX- ja Jokke-pellettipolttimet: www.sievinkp.fi
* St1-energiamyymälä, Multistoker-biolämmityslaitteet: www.ksm.fi, www.st1.fi
* Säätötuli Oy, Säätötuli-pellettipolttimet: www.saatotuli.fi
* Termocal Oy, Termax-lämmityskattilat: www.termax.fi
* Pelletti-Arina Ky, useimmissa tulisijoissa pellettien polton mahdollistavat lisälaitteet, pellettiarinat: www.pellettiarina.com
* Pelletti-Imurit Vanhala Oy, PIV-pelletti-imurit: www.pellettiimurit.fi
* RPA-Savupiiput Oy, RPA-kevythormit: www.rpa.fi
* Tulituote Oy, omien pellettitakkojen kehitys sekä Ecotherm (Thermorossi)-, Extra Flame, Principessa-pellettitakkojen maahantuonti ja myynti, paljon tuotteita: www.tulituote.com
* Tulipiippu Ay, tulisijoihin sijoitettavat Tulipiippu-pellettipolttimet: www.tulipiippu.com
- Julkaistu 13.10.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kommentit
Pellettilämmitys on melko työlästä. Lisäksi täällä Turun seudulla huolto ei toimi. Huoltomies on epäkohtelias ja kiroilee koko ajan. Hän ei vastaa puhelimeen kun on huollon tarvetta, pitää soittaa jonkun kaverin puhelimesta ettei hän tunnista, ilneisesti luulee että joku uusi asiakas soittaa... Terveisin eräs joka on saanut kuulla huoltomiehen haistatteluja ja v... sanoja
| # 13.3.2010 18:47 | 101 | 87 |
|
Pellettilämmitys taitaa olla poismenevä... ei kukaan tunnu panostavan, kesämökkeihin sopivia mutta uudisrakennukseen vaikuttaa hävinneen satanolla maalämmölle?
| # 31.1.2012 10:57 | 0 | 0 |
|
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....
Lisää aiheesta
Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...
Ulkomaalaisten ketjujen tulo Suomen rautakauppamarkkinoille sekä netin käytön yleistyminen ovat rakentajan...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.














