Aronia

Pihan lehtevä aita

Pensasaidat luovat pihaan oman tunnelmansa. Kasvava aita on aina rakennettua vehreämpi.

Loppukesä on hyvä ajankohta istuttaa aitakasveja. Erityisesti lehtipensaat sietävät siirtoa havuja paremmin ja ehtivät hyvin juurtua ennen maan routaantumista ja pakkasten tuloa. Paakuissa myytäviä aitakasveja voi istuttaa läpi kasvukauden, mutta paljasjuurisina myytäviä taimia suositellaan istutettavaksi vain keväällä ennen juhannusta ja syksyllä, kun pahimmat paahteet ovat ohi.

Lehtipensaiden etuna on niiden ulkonäön muuttuminen vuodenajan mukaan sekä lehdistä saatava eloperäinen ravinne, kun syksyllä putoavat lehdet kompostoidaan mullaksi. Lehtipensaat sietävät myös ilmansaasteita ja liikenteen aiheuttamaa muuta kuormitusta paremmin kuin havut.

Omaa aitaa suunnitellessa kannattaa selvittää mahdolliset kuntakohtaiset määräykset. Joillakin asuinalueilla valintoja voidaan ohjata asemakaavalla. Tällöin valittavana on joku määritellyistä kasvilajikkeista, tai aita on rakennettava tietynlaisista materiaaleista.

Aita on osa puutarhaa, joten pensaiden käyttäminen on perusteltua aina kun se on mahdollista. Kasvullinen aita tai aidanne rajaa tontin pehmeästi ympäristöönsä.

Lue lisää elokuun Meidän Talosta.

Pensasaitaan sopivia lehtipensaita
euroopanhernepensas
japaninhappomarja
kalliotuhkapensas
kiiltotuhkapensas
kultaherukka
orapihlaja
siperianhernepensas
taikinamarja
valkolumimarja

Kauniisti kukkivia lajikkeita
hansaruusu
japaninangervo
juhannusruusu
kinosangervo
koivuangervo
kurttulehtiruusu
norjanangervo
pajuangervo
pensashanhikki
ruusuangervo
siperianvirpiangervo

Harvinaisempi valinta Suomessa
japaninruusukvitteni
mahonia
puksipuu

Vapaasti kasvavat korkeat pensaat
kameliajasmike
kaunokuusama
keltakirjokanukka
keltaoksakanukka
kevätheisi
kevätkotakuusama
kiinansyreeni
korallikanukka
koristearonia
kultasade
kuutamohortensia
laikkukirjokanukka
lumipalloheisi
lännenkanukka
marja-aronia
mustaselja
nuokkusyreeni
pallohortensia
pihajasmike
pihasyreeni
pikkusyreeni
punamarjakanukka
punapaju
rusokuusama
rusotuomipihlaja
sinikuusama
syyshortensia
tarhakotakuusama
terttuselja
tuoksuheisi
unkarinsyreeni

Köynnökset
aitoviiniköynnös
alppikärhö
humala
imukärhivilliviini
jalokärhö
japaninkelasköynnös
kiinankärhö
kiinanlaikkuköynnös
koreaköynnöskuusama
kultaköynnöskuusama
köynnöshortensia
köynnösruusu
loistokärhöt
muuritatar
piippuköynnös
raatihuoneviini
ruotsinköynnöskuusama
sinisade
suikerosorvarinpensas
säleikkövilliviini
tuoksuköynnöskuusama
tulimarja
viinikärhö
vuorikärhö

 

  • Ilmestynyt lehdessä 08/2011
  • Julkaistu 16.08.2011

Artikkelin avainsanat

aita, kasvit, pensasaita
  63   3

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Paarynapuu

Parhaiten päärynä menestyy Etelä-Suomessa. Jotkut lajikkeet pärjäävät jopa IV-vyö...

Jaakaappi avattuna

Vilkaise jääkaappiisi. Mahtuvatko kaikki purkit ja pakkaukset hyvään järjestykseen? Ehkä eivät...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.