Kylpyhuone 123rf

Rakenteet kuivina vedeneristyksellä

Omakotitalon rakenteellisesti vaativimmat ja yleensä myös kalleimmat neliöt ovat märkätiloissa. Niiden tekemisessä huolellisuus ja tarkkuus maksavat vaivan.

Märkätiloissakin laadukkaat materiaalit ja hyvin toteutetut rakenteet kestävät vuosikymmeniä. Usein kauniiden kaakeleiden alle on kuitenkin valittu heikkoja materiaaleja, ja piiloon jäävä rakenne on tehty huolimattomasti.

Märkätilojen pintamateriaaliksi halutaan yleensä laatoitus, joka valitaan erityisen huolellisesti ja usein kustannuksia säästelemättä. Pintamateriaalien innostamana ei kuitenkaan saa unohtaa, että laatoituksen alle tuleva vedeneriste on koko rakenteen teknisen toiminnan ja kestävyyden kannalta tärkein asia.

Märkätilojen lattiassa ja seinissä on käytettävä vedeneristystä. Määräys koskee uudisrakentamista ja siihen verrattavia uusimistöitä.

Pientalorakentamisessa ja -korjaamisessa käytetään eniten siveltäviä eristemassoja ja jonkin verran muovimattoja. Epoksi- ja akryylimassalattiat ovat harvinaisempia.

Siveltävät eristeet soveltuvat hyvin hankaliin yksityiskohtiin, joita pientalon kylpyhuoneessa voi olla paljon. Tuotteen täytyy olla vedeneristeeksi hyväksytty, ja sillä on oltava voimassa olevat tutkimustulokset vedeneristeille asetettujen vaatimusten täyttymisestä.

Vedeneristeen pitää olla riittävän sitkeää, jotta se kestää alustan mahdolliset liikkeet. Sitkeys saavutetaan yleensä nurkissa, rakenteiden liitoskohdissa ja läpivienneissä käytettävien vedeneristesarjaan kuuluvien kuitukangasvahvikkeiden avulla.

Työ- ja laadunvarmistusohjeet ovat tuotekohtaisia, ja niitä on noudatettava, jotta takuu on voimassa. Tarkkana on oltava, koska esimerkiksi tuotteiden soveltuvuus puu- ja kiviaineisille pohjille vaihtelee. Tuotteiden käyttöohjeissa kerrotaan toimivat yhdistelmät esimerkiksi lattiakaivojen osalta.

Tuotetiedoissa on esitetty myös vaatimukset valmiin eristeen kerrospaksuudelle, joka on luotettavimmin todistettavissa esimerkiksi mattoveitsellä irrotetun näytepalan avulla. Vastaava työnjohtaja merkitsee mittaustulokset talon tarkastus- ja valvontatietoihin. Epäonnistunut vedeneristys aiheuttaa salakavalasti muodostuvia rakenteellisia vaurioita, joten työ- ja laadunvarmistusohjeiden tarkka noudattaminen on ehdottoman tärkeää.

Ennen työn aloittamista on varmistettava betonialustan riittävä kuivuus mittaamalla. Suhteellinen kosteus saa olla tuotteesta riippuen korkeintaan 85–95 prosenttia.

Vedeneristämisen työmenetelmät vaihtelevat jonkin verran sen mukaan, minkä valmistajan vedeneristysjärjestelmästä on kyse. Työt vievät pienissäkin märkätiloissa helposti useita työpäiviä. Esimerkiksi tartunta-aine ja kaksi vedeneristekerrosta vaativat yleensä yhden vuorokauden kukin, jotta aineet ehtivät välillä kuivua riittävästi.

Lue juttu kokonaisuudessaan lokakuun Meidän Talosta.

  • Ilmestynyt lehdessä 10/2011
  • Julkaistu 24.10.2011

Artikkelin avainsanat

märkätila, vedeneristys
  84   1

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

Maalampo julkisivu

Muutama vuosi sitten lämpöpumppumiehet pitivät automatkallaan ideariihtä. Miten säästää l...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.