Mokki lahto

Rantamökki vai vapaa-ajan viihdekeskus?

Oma mökki on lähes jokaisen suomalaisen unelma.

Suomessa onkin jo lähes 500 000 mökkiä, ja uusia rakennetaan noin neljän tuhannen vuosivauhtia. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin kaukana mökkirakentamisen huippuvuosista 1990-luvun alussa, jolloin mökkejä rakennettiin lähes kaksinkertainen määrä vuodessa.

Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston mukaan vuonna 2009 vapaa-ajan asuntojen kauppojen määrä pieneni seitsemisen prosenttia edellisestä vuodesta. Tälle vuodelle odotetaan kaupan piristymistä.

– Mökkien myynnissä aletaan olla jo lähes normaalitasolla, vaikka vieläkin vapaa-ajankohteita tulee myyntiin hieman vähemmän kuin aiemmin, SKV Kiinteistönvälityksen kenttäjohtaja Mikko Parikka sanoo.

Mökkien hinnat pysyivät viime vuonna lähes ennallaan edelliseen vuoteen nähden. Kaava-alueella omalla rantatontilla sijaitsevasta lomakiinteistöstä sai maksaa keskimäärin 112 000 euroa, kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevasta rantamökistä 84 00 euroa ja kuivan maan mökistä 39 000 euroa. SKV Kiinteistönvälityksen tekemän vapaa-ajan asumisen barometrin mukaan tälle vuodelle ennustetaan noin viiden prosentin hintojen nousua.

– Eniten kysytään 100 000–120 000 euroa maksavia mökkejä. Ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja kysytään myös, mutta ne ovat hieman kalliimpia ja siksi niitä myös myydään vähemmän, Mikko Parikka kertoo.

Rakentamattomien rantatonttien kauppojen määrä väheni reilusti vuonna 2009. Pudotus kuitenkin johtunee enemmän tarjonnan kuin kysynnän puutteesta.

– Kysyntää tonteille olisi kyllä, mutta niitä tulee jatkuvasti liian vähän tarjolle, Parikka sanoo.

Mökkien koko kasvanut

Suomeen on rakennettu vuosikymmenten kuluessa hiljalleen yhä suurempia mökkejä. Tilastokeskuksen tiedoista selviää, että vuosina 2000–2008 rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten keskimääräinen koko on 62 neliötä, kun sitä vanhemmat mökit ovat keskimäärin 45 neliön kokoisia.

– Neliömäärät kasvavat nyt mielestäni uusien mökkien rakentamisen lisäksi myös siksi, että vanhoihin mökkeihin tehdään usein laajennuksia, Vehasen Sahan toimitusjohtaja Hannu Vehanen sanoo.

Todella suuret mökit kasvattavat mökkien koon keskiarvoa reilusti – yli puolet kaikista mökeistä on kuitenkin edelleen 40-neliöisiä tai pienempiä. Yli 60-neliöisiä on vain vajaa neljännes kaikista mökeistä.

– Meillä Kontiolla pieniä mökkejä ja saunoja ostetaan tätä nykyä paljon. Isojen vapaa-ajan huviloiden myynti ei vielä ole elpynyt taantuman jälkeen yhtä hyvin, Kontion markkinointipäällikkö Raimo Louhimaa kertoo.

Lue juttu kokonaisuudessaan kesäkuun Meidän Talosta ja tutustu samalla muihin mökkimalleihin.

  • Julkaistu 18.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  58   37

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.