Talo ulkoa-vt

Rapsuttaen remontoitu

Katrin ja Raunon mielestä remonttia ei kannata tehdä liikaa. Liki satavuotiaan talon sielu saatiin esiin rapsimalla pois vuosien aikana kertyneet kerrokset.

Synkkä ja myrskyinen yö on tarinan aloituksena klassikon maineessa. Myös tämä tarina alkaa siitä.

Elettiin sateista syyskuun iltaa vuonna 2001, kun puhelin soi Katrin ja Raunon viihtyisässä kerrostaloasunnossa. Langan päässä oli yhteinen tuttava Pasi, jonka keltaista naapuritaloa perikunta oli ryhtynyt tyhjentämään. Pasi tuumi, josko Katria ja Raunoa kiinnostaisi vaihtaa maisemaa.

Ensivisiitti jäi raapimaan pariskunnan päätä, vaikka talo tarvitsisi kipeästi remonttia eikä muuttohinkua ollut lainkaan. Katri ja Rauno päättivät tehdä niin matalan tarjouksen, ettei kaduttaisi, vaikka kaupat jouduttaisiin tekemään. Ja jouduttiinhan ne. Lopulta kävi niin, että yhdistys, jolle talo oli testamentattu, kiinnostui kerrostalokodista, ja osakekirjat vaihdettiin päikseen.

– Aloitimme talon remontin ja olimme ensimmäisen vuoden vuokralaisina entisessä kodissamme, Katri kertoo.

Lapset pillahtivat itkuun

Talo oli nuhjuinen, vanhan kitsaasti eläneen mummon mökki, ja varustelutasoltaan vaatimaton. Kun vanhemmat toivat lapsensa Roopen ja Ruutin ensimmäistä kertaa katsomaan taloa, kumpainenkin pillahti itkuun.

Keltainen talo näytti lasten mielestä rytölältä. Muutto tuntui pähkähullulta idealta. Myöhemmin lasten mielet muuttuivat, sillä parhaiden kavereiden ikkunaan kadun toiselle puolelle näki suoraan omalta pihalta.
 

--

Talon menneisyys

Talo on ensimmäisiä Tampereen Käpylän alueelle rakennettuja, ja lähtökohdiltaan pieni ja vaatimaton. Talon on rakentanut vuonna 1915 Tampellan tekstiilitehtaan lämmittäjä Kalle. Kiinteistön peri tytär Laura, joka asui taloa kuolemaansa saakka. Vuonna 2002 talo siirtyi kolmansille omistajille eli Katrille ja Raunolle.

 

Olohuonetta hallitsevat Artekin pöytä ja tuolit, jotka löytyivät myynti-ilmoituksella. Tuolit kunnostettiin itse. <br />

Olohuonetta hallitsevat Artekin pöytä ja tuolit, jotka löytyivät myynti-ilmoituksella. Tuolit kunnostettiin itse.

Katrin ja Rauskin makuuhuoneesta avattiin oviaukko olohuoneeseen, ja pimeä huone heräsi henkiin. Makuuhuoneessa on myös Raunon työpiste sekä piano. Huoneen kupariset verhotangot ovat talon alkuperäiset. <br />
<br />

Katrin ja Rauskin makuuhuoneesta avattiin oviaukko olohuoneeseen, ja pimeä huone heräsi henkiin. Makuuhuoneessa on myös Raunon työpiste sekä piano. Huoneen kupariset verhotangot ovat talon alkuperäiset.

Kierrätyspöydästä tehty allaspöytä mahtuu juuri ikkunalyhdyn tilaan. Hana on Oraksen ja allas hankittu Bauhausista.

Kierrätyspöydästä tehty allaspöytä mahtuu juuri ikkunalyhdyn tilaan. Hana on Oraksen ja allas hankittu Bauhausista.

  • Ilmestynyt lehdessä 04/2012
  • Julkaistu 12.04.2012
  10   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT0513-Melu

Vantaalainen pariskunta on asunut vasta vuoden uudessa talossaan, mutta he ovat jo oppineet yhtä ja toista junista. He...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Huvimaja-Rosenlund, MT 6-2010

Puutarhan katseenvangitsija, hämyinen piilo tai romanttinen kohtauspaikka. Jo 1700-luvulla yleisiä olleet huvimajat, paviljongit...

Lisää aiheesta

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

MT0413 ekstra1Jamera

Jämerä, avara atriumtalo Yksitasoinen kivitalo on suunniteltu kaupunkitontille. Saunaosasto on omassa siivessä...

MT0413-vanerisauna-1

Järvenpääläinen Lauri ryhtyi remontoimaan vanhemmiltaan ostamaansa taloa. Remontin edetessä alkoi muhia...

MT0413-lasiterassi-2

Riihimäkeläisen perheen lasiterassi rakennettiin talon laajennuksen yhteydessä vuonna 2010. – Meill...

Uudiskohde Matti Mutikaisen 140 m2 omakotitalo

kunkotijaa

Ilman isäntää tai emäntää jääneen tavaran tiet ovat monet: kierrätyskeskukset, kirpputorit, vanhan tavaran kauppiaat ja...

autiotalo

Katja ja Markku Kero olivat molemmat opintojensa loppusuoralla, kun he näkivät ilmoituksen myynnissä olevasta liki satavuotiaasta...

Ilmalämpöpumppu on siitä erikoinen lämmityslaite, että se voi siirtää lämpöenergiaa sisälle rakennukseen tai siitä ulos. Lämpö...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Hirsinen loma-asuntomme on rakennettu 1980-luvulla, ja olemme käyttäneet sitä pääasiassa kesäisin....

mossa-1-copy

Sammal saa monet nurmenomistajat ärsyyntymään nopeasti, mutta onneksi sammalen poistamiseen on myös keinonsa!

Mt1012-seuranta-1

Takana on kylmä ja sateinen kesä, mutta runko on kunnialla pystyssä ja projekti aikataulussa.

MT0513-Melu

Onko mitään järkeä rakentaa uutta omakotitaloa pääradan viereen? On, jos pitää huolta meluntorjunnasta alusta saakka.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.