Sisakatto

Riittävästi villaa katon alle

Nykyisten rakennusmääräysten mukainen yläpohjan lämmöneristysvaatimus saavutetaan noin 500 millimetrin paksuisella eristevillakerroksella.

Kaikki levymäiset eristeet sopivat omatoimiseen asentamiseen, jos aikaa ja innostusta riittää. Myös puhalluseristeitä pystyy levittämään itse. Uudisrakentamisessa kannattaa kuitenkin turvautua ammattilaisten apuun. Eristeitä tarvitaan paljon, ja asentaminen vaatii kokemusta etenkin vinoissa ja kotelomaisissa yläpohjissa.

Levyeriste on tavallisimmin lasi- tai kivivillaa. Muovieristeiden raaka-aineina ovat polystyreeni tai polyuretaani. Lisäksi markkinoilla on joukko luonnonmukaisia eristeitä, joita valmistetaan keräyspaperista, sellusta, pellavasta ja jopa pintaturpeesta.

Puhallettavien eristeiden materiaaleina ovat lasivilla, kivivilla ja kierrätyspaperi.

Lasivillassa raaka-aine on suurelta osin kierrätyslasi. Esimerkiksi Isover käyttää sitä eristeidensä valmistuksessa noin 40  000 tonnia vuodessa.

Vuori- eli kivivillan raaka-aineena on luonnonkivi. Esimerkiksi Paroc-kivivilla valmistetaan kotimaisesta gabrosta, anortosiitista ja dolomiitista. Kiven osuus valmiista mineraalivillaeristeestä on yli 95 prosenttia. Loppuosa koostuu kovetetusta hartsista ja öljystä.

Ekovilla valmistetaan kierrätyspaperista. Puhallettavan ja ruiskutettavan eristeen lisäksi sitä saa nykyisin myös levymäisinä lämmöneristeinä.

Kuitueristeiden eristyskyky perustuu paikallaan olevaan ilmaan. Kuitumainen rakenne sitoo sen liikkumattomaksi. Liikkumista rajoitetaan lisäksi höyryn- tai ilmansululla.

Muovieristeiden lämmöneristyskyky perustuu ilmaan tai kaasuun, joka on muoviaineen sulkemissa rakkuloissa. Erillistä höyryn- tai ilmansulkua ei tarvita, kun muovieristeet liitetään tiiviisti toisiinsa.

SPU-lämmöneristeet valmistetaan polyuretaanista. Tehokkaina ne ovat suosittuja erityisesti passiivirakentamisessa, jossa kovat lämmöneristysvaatimukset pyrkivät kasvattamaan rakenteiden paksuudet hyvin suuriksi.

Polystyreenieristeiden edelläkävijä Finnfoam käyttää valmistuksessa hiilidioksidia, joka suljetaan eristeen solukkoon. Hiilidioksidi korvautuu ilmalla muutaman viikon kuluessa valmistuksesta.

Nykyisin on yleistynyt kaksiaineinen eristäminen, jossa yläpohjan eristeenä on pääosin puhallusvilla ja alempana kerroksena on levyeristettä.
 

Uudet määräykset

1.7.2012 rakentamisessa siirrytään kokonaisenergiatarkasteluun uusien energiamääräysten astuessa voimaan. Uudisrakennuksille lasketaan jatkossa niin sanottu E-luku, joka muodostuu kaikista energiatehokkuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kerromme E-luvusta lähemmin heinäkuun numerossa.

Puhallusvillaletkun pitää yltää autolta luukun kautta kohteen perimmäiseen nurkkaan.

Puhallusvillaletkun pitää yltää autolta luukun kautta kohteen perimmäiseen nurkkaan.

  • Ilmestynyt lehdessä 06/2012
  • Julkaistu 20.11.2012
  14   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT0513-Melu

Vantaalainen pariskunta on asunut vasta vuoden uudessa talossaan, mutta he ovat jo oppineet yhtä ja toista junista. He...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Mt0113-korjaa-70-luku

Kuusiosaisessa sarjassa käymme läpi eri vuosikymmenten talojen korjaustarpeita. 1. Miksi 70-luvulla perustuksessa...

Lisää aiheesta

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

MT0413 ekstra1Jamera

Jämerä, avara atriumtalo Yksitasoinen kivitalo on suunniteltu kaupunkitontille. Saunaosasto on omassa siivessä...

MT0413-vanerisauna-1

Järvenpääläinen Lauri ryhtyi remontoimaan vanhemmiltaan ostamaansa taloa. Remontin edetessä alkoi muhia...

MT0413-lasiterassi-2

Riihimäkeläisen perheen lasiterassi rakennettiin talon laajennuksen yhteydessä vuonna 2010. – Meill...

Energiamerkinnöistä tärkeimmät ovat Energiamerkintä, Energy Star, TCO, Pohjoismainen ympäristömerkintä ja Ekoenergia. Lisäksi EU:...

Uudiskohde Matti Mutikaisen 140 m2 omakotitalo

kunkotijaa

Ilman isäntää tai emäntää jääneen tavaran tiet ovat monet: kierrätyskeskukset, kirpputorit, vanhan tavaran kauppiaat ja...

kellarikeidas

1940-luvulta peräisin olevan turkulaiskiinteistön huoneet ovat olleet remontin alla. Kahden tilavan asuinkerroksen lisäksi kolkko...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Hirsinen loma-asuntomme on rakennettu 1980-luvulla, ja olemme käyttäneet sitä pääasiassa kesäisin....

mossa-1-copy

Sammal saa monet nurmenomistajat ärsyyntymään nopeasti, mutta onneksi sammalen poistamiseen on myös keinonsa!

Mt1012-seuranta-1

Takana on kylmä ja sateinen kesä, mutta runko on kunnialla pystyssä ja projekti aikataulussa.

MT0513-Melu

Onko mitään järkeä rakentaa uutta omakotitaloa pääradan viereen? On, jos pitää huolta meluntorjunnasta alusta saakka.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.