Mt0912-unelma-avaus

Saarnoista elämäniloon

UNELMATALOEKSTRA Kulmatontilla yli 400 vuotta ylväänä seissyt hirsitalo huokuu värikästä historiaa.

Matkan varrella talossa on paketoitu lihoja ja hiljennytty kuuntelemaan sanaa. Nykyään täydellisesti remontoitu talo on raumalaisen uusioperheen viehättävä koti.

Kiinteistön pitkään elinkaareen mahtuu monenmoisia vaihteita. Joskus matkan varrella taloa on laajennettu. Paikallisen kauppiaan omistaessa kiinteistön 1920-luvulla, talossa on toiminut myös sekatavara- ja lihakauppa. Lihakaupan muistoja reisiluista pääkalloon löytyikin romahtaneista lattiarakenteista.

Kun hirsitalo oli 1950-luvulla siirtynyt Vapaaseurakunnan omistukseen, alakerta oli suurilta osin muokattu suureksi yhtenäiseksi seurakuntasaliksi alttareineen. Neliöiden uudelleen käytön suunnittelu vaatikin ammattilaisen panosta. Tilojen suunnittelu oli aikamoista kikkailua, mutta hiljalleen kaikki asettui kohdalleen.

Lue lisää lehdestä 9/2012, UNELMATALOEKSTRASSA esittelemme viisi ihanaa vanhaa hirsitaloa.

Kun huonekorkeus on vain 2,25 metriä, jokainen lisäsentti on tarpeen. Lattiaa pudotettiin siellä, missä se oli mahdollista, kuten yläkerran aulassa.<br />

Kun huonekorkeus on vain 2,25 metriä, jokainen lisäsentti on tarpeen. Lattiaa pudotettiin siellä, missä se oli mahdollista, kuten yläkerran aulassa.

Eteisessä hurmaavat yksityiskohdat meriaiheisista valaisimista pyöreään laivan ikkunaan ja vintiltä löytyneeseen oveen.  Punaisena tai vihreänä hehkuvat valaisimet ilmoittavat, onko ylä- tai alakerran wc varattuna.

Eteisessä hurmaavat yksityiskohdat meriaiheisista valaisimista pyöreään laivan ikkunaan ja vintiltä löytyneeseen oveen. Punaisena tai vihreänä hehkuvat valaisimet ilmoittavat, onko ylä- tai alakerran wc varattuna.

Netistä löydetty valurautainen puuliesi on peräisin 1800-luvulta. Nyt se on entisöity ja valmiina palvelukseen.<br />
<br />

Netistä löydetty valurautainen puuliesi on peräisin 1800-luvulta. Nyt se on entisöity ja valmiina palvelukseen.

  • Ilmestynyt lehdessä 09/2012
  • Julkaistu 19.09.2012

Artikkelin avainsanat

hirsitalo, unelmataloekstra, vanha Rauma
  13   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT0513-Melu

Vantaalainen pariskunta on asunut vasta vuoden uudessa talossaan, mutta he ovat jo oppineet yhtä ja toista junista. He...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

Lisää aiheesta

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

MT0413 ekstra1Jamera

Jämerä, avara atriumtalo Yksitasoinen kivitalo on suunniteltu kaupunkitontille. Saunaosasto on omassa siivessä...

MT0413-vanerisauna-1

Järvenpääläinen Lauri ryhtyi remontoimaan vanhemmiltaan ostamaansa taloa. Remontin edetessä alkoi muhia...

MT0413-lasiterassi-2

Riihimäkeläisen perheen lasiterassi rakennettiin talon laajennuksen yhteydessä vuonna 2010. – Meill...

autiotalo

Katja ja Markku Kero olivat molemmat opintojensa loppusuoralla, kun he näkivät ilmoituksen myynnissä olevasta liki satavuotiaasta...

Ilmalämpöpumppu on siitä erikoinen lämmityslaite, että se voi siirtää lämpöenergiaa sisälle rakennukseen tai siitä ulos. Lämpö...

kellarikeidas

1940-luvulta peräisin olevan turkulaiskiinteistön huoneet ovat olleet remontin alla. Kahden tilavan asuinkerroksen lisäksi kolkko...

saastojalisaersityksella

Kaikki alkoi vuonna 1991, jolloin perhe löysi pitkään etsimänsä unelman Oulun Karjasillan idylliseltä rintamamiestaloalueelta....

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

mossa-1-copy

Sammal saa monet nurmenomistajat ärsyyntymään nopeasti, mutta onneksi sammalen poistamiseen on myös keinonsa!

Mt1012-seuranta-1

Takana on kylmä ja sateinen kesä, mutta runko on kunnialla pystyssä ja projekti aikataulussa.

MT0513-Melu

Onko mitään järkeä rakentaa uutta omakotitaloa pääradan viereen? On, jos pitää huolta meluntorjunnasta alusta saakka.

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.