eriste

Säästöä etevillä eristeillä

Tarjolla on entistä tehokkaampia eristeitä. Teimme esimerkkilaskennan eristeen valinnan vaikutuksesta.

Kiristyvien energiamääräysten takia eristevalmistajat ovat joutuneet kehittelemään lämpöarvoltaan entistä tehokkaampia eristeitä. Teimme esimerkkilaskelman eristelaadun valinnan vaikutuksesta sähkölämmitteisen pientalon lämmityssähkön kulutukseen.

Laskelmien perusteella satsaaminen parempaan eristykseen ei näy juurikaan lämmityskuluissa. Säästöä saadaan esimerkkitapauksessamme parhaimmillaan vain parikymmentä euroa vuodessa. Tyypillistä sähkön vähittäismyyntihintaa laskelmassa käyttäen arvioitu takaisinmaksuaika laadukkaaseen eristeeseen investoimiselle on siten neljännesvuosisadan luokkaa.

Säästö lämmityskuluissa on kuitenkin vain osa totuutta. Mitä parempi eristeen lämpöarvo on, sitä ohuemmalla rakenteella haluttu U-arvo saavutetaan. Pienempi rakennepaksuus tuo parhaimmillaan merkittävää säästöä sekä runkorakenteessa, perustuksissa, yläpohjassa että vesikatteessa. Eristevalintojen ja talon yleisen energiatehokkuuden kautta rakentajalla on mahdollisuus vaikuttaa myös omaan hiilijalanjälkeensä. Lisäksi on otettava huomioon, että lämmitysenergian hinta on melkoisella varmuudella nousussa. Laadukas eristäminen vaikuttaa tietysti myös rakennuksen jälleenmyyntiarvoon ja houkuttelevuuteen sitä joskus myytäessä.

On huomioitava, että esimerkkilaskelmassa käytetty pientalo on talotehtaiden mallistojen pienimpiä, ja talokoon kasvaessa merkitys eristetyyppien välillä kasvaa.

Laskentaesimerkin lähtötiedot:

- 1-kerroksinen talo, 4 h + k
- huoneistoala 100 m2, bruttoala 112 m2
- ulkoseinäpinta-ala 94 m2
- puuverhous, ristikoolaus
- tuulensuojaeriste 25 mm
- puurunko 250 mm (eristekerroksessa puurungon kylmäsilta 10 %)
- villaeriste 200 mm: KL37, KL35 tai KL33
- sisäverhous kipsilevy

Eriste Isover KL37:
U-arvo 0,17 W/m2K
Energiankulutus 19 000 kWh / v
Seinäeristeiden hinta 993 €

Eriste Isover KL35:
U-arvo 0,16 W/m2K
Energiankulutus 18 900 kWh / v
Seinäeristeiden hinta 1 195 €

Eriste Isover KL33:
U-arvo 0,15 W/m2K
Energiankulutus 18 800 kWh / v
Seinäeristeiden hinta 1 474 €

Laskelmat Rainer Noppa

  • Julkaistu 18.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  91   87

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

Jameravalkokurk2krs

1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset.   1....

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Pelletti nettiin

 Itä-Suomen yliopiston vuonna 2010 tekemän kyselytutkimuksen perusteella pelletti ei houkuttele. ...

Lisää aiheesta

Lahto liesituuletin

Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...

Karviainen

Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...

Talo

Väliovilla voidaan korostaa tai määrittää huoneen tyyliä. Lisäksi ovien tehtävän...

Oma talo

Suomalaiset haluavat asua omakotitalossa. Mukava haaveiluaika omasta talosta muuttuu toteutuessaan rankaksi rakennusajaksi, ellei...

261557

Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...

261557

Herr Dubke ilmoitti iloksemme, että saamme avaimet viikkoa aikaisemmin.

261557

Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...

261557

Saksassa valtion KfW (Kreditanstalt für Wiederaufbau) tukee saneerauksia, joissa eristetään taloa energian s...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pelletti_IMG_3322

Taloudellista toimeliaisuutta jäytävä lama, alhaalle pudonnut öljyn hinta ja sitä kautta...

Oma talo

Oman talon rakennuttaminen helpottuu huomattavasti, kun tietää, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja apuna ovat hyvät ammattilaiset.

Haastateltavat

Heinäkuun alussa voimaan tulevat rakentamisen energiamääräykset edustavat erilaista tarkastelua kuin mihin on totuttu.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

lajittelu

Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt viime vuosina.