- Energiatalkoot
- 01.04.2009
Spiraalisiipinen on uskollinen energiatuottaja
Kevyet siivet tuottavat tuulta pienestäkin tuulesta melua pitämättä.
Perinteisten propellisiipisten tuulivoimaloiden perusongelma on ollut kova ääni ja se, että ne eivät tahdo lähteä liikkeelle matalilla tuulennopeuksilla. Spiraalisiipisillä turbiineilla samoja ongelmia ei ole.
Niitä on valmistanut jo pitkään Windside Production Pihtiputaalla.
Pihtiputaalaisen Oy Windside Production Ltd:n spiraalisiipiset tuuliturbiinit tuottavat tehokkaasti energiaa melkein millaisissa olosuhteissa tahansa, tuulenvireistä myrskyihin. Kesämökkiympäristöön sopii Windsiden turbiinimalli WS-030C. Sillä saa 10 valopistettä sekä voi kuunnella radiota ja ladata puhelinta.
"WC-0,30C -mallin pakettihinta on noin 4 400 euroa, ja siihen sisältyy tuuliturbiini, virranohjain ja laakerirasvaa, jolla laakereita rasvataan pari kertaa vuodessa. Asiakkaan tehtäväksi jää pystytysmaston, akuston ja kaapelien hankkiminen. Tuuliturbiinilla on oltava vähintään 200 ampeeritunnin akku tai akkuyhdistelmä. Ne voivat olla kolme normaalia, nopeasti latautuvaa ja purkautuvaa auton akkua, noin 70−75 ampeerituntia kappale, hinta yhteensä noin 120−230 euroa, tai kaksi−kolme hitaasti latautuvaa ja purkautuvaa erikoisakkua kuten 55 tai 75 ampeeritunnin Optima, hinta noin 290−360 euroa kappale. Tai sitten yksi hitaasti latautuva ja purkautuva erikoisakku, noin 225 ampeerituntia ja hinta noin 400−600 euroa", kertoo vientipäällikkö Sara-Maaria Asp Windsidestä.
Tuuliturbiini WS-0,30C:n nimellisteho on 9 ampeeria (A)/12 volttia (V) ja sillä ladataan akustoja. Lataus lähtee käyntiin 2,8 metrin sekuntinopeudella, ja maksimiteho saavutetaan 15 metrin sekuntinopeudella. Tuulta turbiini kestää 30 metriä sekunnissa. Spiraalisiipisyydestä johtuen ylinopeusrajoitinta ei tarvita.
Windsiden tuuliturbiinit on tehty pitkäikäisiksi ja kestämään kovia olosuhteita. Kesämökkimallille WS-0,30C on esimerkiksi annettu 10 vuoden takuu.
Windsiden mukaan heidän tekniikallaan on mahdollista rakentaa tuulivoimaloita myös omakotitaloille, mutta sitä ei ole taloudellisesti järkevää. Windside arvioi, että tämäntasoiset järjestelmät maksaisivat 20 000−40 000 euroa.
Tuulivoimalan tuottama teho ja energia ovat verrannollisia potkurin pyyhkäisypinta-alaan. Tämä luonnonlaki koskee kaikentyyppisiä potkureita ja siipiä, myös spiraalikierteisiä siipiä. Omakotitaloissa pyyhkäisypinta-alaa lasketaan tarvittavan noin 20 neliömetriä. Potkurityyppisellä voimalla se tarkoittaa halkaisijaltaan vähintään viiden metrin potkuria.
Myös toinen suomalainen tuuliturbiinien kehittäjä ja valmistaja, lahtelainen Eagle tuulivoima Oy, esittelee oman hiljaisen, pienillä tuulennopeuksilla sähköä tuottavan ratkaisun. Laitteen edut eivät johdu siipien muodosta, vaan niiden materiaalista. Eaglen tuulivoimalan siivet ovat erittäin kevyet ja kestävät, sillä ne on valmistettu hyptoniitista, nanomateriaalista, joka on lahtelaisen Amroy Oy:n kehittämää.
Koska siipien materiaali on paitsi kevyttä, myös sitkeää ja jäykkää, on niiden pinta-ala voitu kaksinkertaistaa.
"Eaglen voimaloilla on tästä syystä mahdollista tuottaa sähköä myös vähäisissä tuuliolosuhteissa, jopa kahden metrin sekuntinopeuden tuulella ja jopa 30 prosenttia enemmän kuin perinteisistä materiaaleista valmistetuilla pientuulivoimaloilla. Eaglen ´Joka kodin tuulimyllyksi´ soveltuva, 6−12 metriä korkea tuulivoimala tuottaa noin 10 000 kilowattituntia vuodessa ja maksaa asennettuna asiakkaalle alle 10 000 euroa", mainostaa Eagle ratkaisuaan. Eaglen tuulivoimala soveltuu muun muassa kotien, vapaa-ajan asuntojen, maatilojen ja pienteollisuuden sähköntuotantoon.
Ideansa ansiosta Eagle voitti viime vuonna Suomen Teknologiakeskusten liitto Tekelin Vuoden hautomoyritys 2008 -kilpailun. Eaglen tuulivoiman liiketoiminta käynnistyi Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n yrityshautomossa maaliskuussa 2008. ST1-ketjun pääomasijoituksen avustamana tuulivoimaloita on saatu toimitettua jo useita kotimaahan ja ulkomaille.
Nyt tuotannossa siirrytään kotimaiseen valmistukseen.
"Tuontigeneraattoreista luovutaan ja vaihdetaan kotimaiseen. Oma tuotanto alkaa loppukesästä. Koska siipi-innovaatiolle ei löytynyt sopivaa generaattoria, päädyttiin omaan tuotantoon. Alamme valmistaa sekä generaattoria että kokoonpanoa. Loppukesästä tuulivoimalaa saa jo kotimaisella generaattorilla, mutta tällä hetkellä ei oteta vastaan tilauksia ulkomaisella generaattorilla", paljastaa Eagle tuulivoiman toimitusjohtaja Juha Siitonen.
Eagle tarjoaa tuulivoimalaansa useammassa, 2, 5, 10 ja 20 kilowatin koossa.
"Pienimmät kahden kilowatin mallit soveltuvat omakotitalojen ja mökkien sähkölaitteille. Suurimmat 100 kilowatin mallit antavat sähköt jo pikkukylälle", Siitonen mainostaa.
Teksti Juha Palojärvi Kuva Eaglen tuulivoima Oy ja Windside Production Ltd
- Julkaistu 20.04.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Jätevesineuvontaan panostetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Huhtikuussa 11 Ely-keskusta jakoi alueensa j...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















