Hometaistelu

Talokaupasta tuli hometaistelu

Hometaloriita päättyi kuusihenkisen raumalaisperheen kannalta surullisesti.

Hovioikeus totesi, että hometalokauppaa ei puretakaan. Lisäksi perhe sai maksettavakseen vastapuolen 20 000 euron oikeudenkäyntikulut.  Usko suomalaiseen oikeusjärjestelmään on täysin mennyt, perheenpää Jukka Leivo toteaa hiljaisena.

Elettiin vuotta 2004, kun Jukka Leivon ja Tiina Reivosen perhe vuokrasi 1930-luvulla rakennetun viehättävän puutalon Raumalta. Talo vaikutti päällisin puolin hyväkuntoiselta. Seuraavana vuonna talo kuitenkin laitettiin myyntiin omistajan perheessä sattuneen kuolemantapauksen takia.

– Meidän oli pakko joko lähteä tai ostaa talo omaksi. Tuossa vaiheessa meillä oli jo neljä koiraa, ja mies teki yrityksemme töitä piharakennuksessa. Päätimme jäädä, Tiina Reivonen toteaa.

Kuumeilua ja hometestejä

Perheen nuorin lapsi aloitteli yläastetta jatkuvan kuumeilun ja yskän kanssa. Myös muu perhe oireili: nenäverenvuoto, astma, yskä ja silmien kutina vaivasivat. Sairastelulle ei löytynyt syytä, ennen kuin omalääkäri otatti nuorimmista lapsista homevasta-ainetestit. Kävi ilmi, että pojat olivat altistuneet pahasti homeille.

– Emme olleet teettäneet talossa kuntotarkastusta ennen kauppaa, sillä myyjä oli hyvä tuttumme, kolme taloa rakentanut mies. Luotimme hänen sanaansa ja uskoimme, että talo on kunnossa. Emme myöskään huomanneet talossa mitään erityistä vuoden vuokralla asumisen aikana.

– Lääkäri arveli, että kohonneiden vasta-ainearvojen selitys löytyy kotitalostamme, joten otimme yhteyttä insinööri Erkki Helimoon. Hän ja Rauman terveystarkastaja Riku Eriksson tiesivät jo hajusta, että jotain on pielessä, Reivonen sanoo.

Talosta otetut näytteet lähetettiin Turun yliopiston mikrobiologian laitokselle tutkittavaksi.

– Tulokset olivat hurjia. Täällä todettiin monen eri homeen yhdistelmiä, ja meitä kehotettiin heti muuttamaan pois, Reivonen sanoo.

Käräjäoikeudesta hovioikeuteen

– Kaikki asiantuntijat kehottivat haastamaan myyjän oikeuteen. Emme kuulemma voisi hävitä. Niinpä sitten veimme asian käräjille ja saimme kaupanpurkupäätöksen. Meille määrättiin myös maksettavaksi korvauksia talon remontoinnista, jota olimme jo ehtineet tehdä. Käräjäoikeuden tuomio tuntui meistä oikeudenmukaiselta, Leivo toteaa.

Myyjää tuomio ei tyydyttänyt, joten hän vei asian hovioikeuteen. Hovioikeudessa riita kääntyi päälaelleen.

– Meistä tehtiin syntipukkeja. Kosteusvaurion syyksi ehdotettiin muun muassa koiriamme, remontoitua eteistämme, työtämme ja sitä, että emme olleet käyttäneet kylpyhuoneessa ollutta pientä tuuletinta. Se oli vain ajoittain toimiva pieni propelli. Samanlainen kuin Katto-Kassisella on hatussaan, Tiina Reivonen naurahtaa kitkerästi.

Homeisen talon maksamisen lisäksi perhe sai maksettavakseen myös vastapuolen 20 000 euron oikeudenkäyntikulut.
– Korkein oikeus ei antanut tapaukselle valituslupaa, joten tällä hetkellä olemme täysin tyhjän päällä, perhe sanoo.

 Lue lisää lehdestä 2/2012.
 

  • Ilmestynyt lehdessä 02/2012
  • Julkaistu 14.02.2012

Artikkelin avainsanat

hometalo

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Pesukone

Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...

Takkatuli

Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...

Talo ja laskin

Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Valmistalot MT 7-2010

Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Soodapuhallus

Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...

Lisää aiheesta

MT2-puut-avaus

Maukas ja terveellinen omenapuu on vanhin hedelmäpuu Suomessa. Ensimmäisiä viljelmiä on ollut maassamme jo...

MT2-rakennuttajan-avaus

Talon rakentaminen alkaa maanrakennustöillä ja perustusten tekemisellä. Tässä vaiheessa tehdyt virheet ovat kalliita ja vaikeita korjata.

Veden ei saa antaa seistä käyttämättömässä ilmankostuttimessa, koska se aiheuttaa...

MT2 LineaVetro

Kaakelikeskuksen myymät Linea Vetro -laatat on valmistettu karkaistusta lasista ja niitä voi käyttää...

kunkotijaa

Ilman isäntää tai emäntää jääneen tavaran tiet ovat monet: kierrätyskeskukset, kirpputorit, vanhan tavaran kauppiaat ja...

autiotalo

Katja ja Markku Kero olivat molemmat opintojensa loppusuoralla, kun he näkivät ilmoituksen myynnissä olevasta liki satavuotiaasta...

Ilmalämpöpumppu on siitä erikoinen lämmityslaite, että se voi siirtää lämpöenergiaa sisälle rakennukseen tai siitä ulos. Lämpö...

klapia

Alun perin tulisijojen pienhiukkaspäästöjä koskevan sääntelyn piti Suomessa tulla voimaan 2008 alussa, mutta valmistelu on...

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

Pesukone

Kenellä on vanhin, toimiva kodinkone?

Katse kaivoon

Mitä, miten ja milloin? Kiperiin jätevesikysymyksiin saa vastauksia keväästä alkaen asuinalueen omalta neuvojalta.

er2_p

Oululainen Vielman perhe osti 1990-luvun alussa rintamamiestalon, jota 80-luvulla oli remontoitu muun muassa lisääm...

Paarynapuu

Hoida päärynää kuin omenapuuta.

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

Virolaistalo

Virolaiset talovalmistajat ujuttautuvat Suomen markkinoille. Eräänä kilpailuetuna on hinta, mutta myös toisenlainen tuotevalikoima ja käsityötaito.