Juhani Nenonen

Vanhoille taloille energiatodistus

Jos hallituksen esitys toteutuu, energiatodistus tarvitaan myös olemassa olevien pientalojen myynti- ja vuokraustilanteissa.

Rakennusten energiatodistusmenettely uudistuu vauhdilla. Muutoksen pyörteissä ovat sekä itse todistus että sen käyttö. Velvoitteet lisääntyvät, kuinkas muuten.

Hallituksen ehdotus kahmaisee todistusten piiriin kattavasti myös pientalot. Uusien rakennusten lisäksi uudenlainen energiatodistus pitää laatia myytäville tai uudelle vuokralaiselle siirtyville rakennuksille. Pientaloiksi katsotaan omakotitalojen ohella alle kuuden huoneiston rivitalot. Ennen vuotta 1960 rakennetuille pientaloille esitetään kolmen vuoden siirtymäaikaa.

Uudisrakennuksille todistus on edellytetty jo vuodesta 2008 alkaen. Vanhoille pientaloille se on ollut vapaaehtoinen.

Tavoitteena energiansäästö

Todistuksen päätavoite on energiansäästö, päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen. Todistus antaa tietoa, jonka avulla voidaan vertailla luotettavasti eri rakennusten energiatehokkuutta. Energialuokituksen lisäksi todistukseen sisällytetään olemassa oleville taloille suosituksia energiatehokkuuden parantamiseksi kustannustehokkaasti.

Luonnos nojautuu 1. heinäkuuta 2012 voimaan tuleviin uudisrakentamisen energiamääräyksiin. Energialuokitus A–G perustuu E-lukuun, joka koostuu rakennuksen laskennallisesta vuotuisesta ostoenergiankulutuksesta painotettuna eri energiamuotojen kertoimilla.

Energiatodistusuudistuksen on valmistellut ympäristöministeriö ja se on osa uu-situn rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2010/31/EU kansallista toimeenpanoa. Lakiesitys oli lausunnolla huhti- ja toukokuussa. Se aiotaan saada voimaan helmikuussa 2013.

Helpolla eroon satasista

Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Juhani Nenonen on vakuuttunut, että energiatehokkuuden parantaminen on kaikille hyvä tavoite. Hän tuskailee energiatodistuksen kalleutta asukkaalle. Arvio on 500–700 euroa.

– Harvaanasutussa maassa todistuksen laatijan matka paikanpäälle nostaa kustannusta. Direktiivi ei edellytä, että todistuksen antajan täytyy käydä kiinteistöllä.

Nenonen epäilee, löytyykö joka pitäjässä pätevöitynyttä todistuksen tekijää. Ajallisesta porrastamisesta huolimatta voi tulla pula kokeen läpäisseistä ammattilaisista.

– Vaikka todistus on voimassa kymmenen vuotta ja vaikka sen tekeminen voidaan yhdistää kuntoarvioon, raha on pois todellisista energiatehokkuusinvestoinneista. Saatetaan myös ajatella, että kun dokumentti on hankittu, muuta ei sitten tarvitakaan.

Lakiesitykseen sisältyvät uutena asiana sanktiot, siis uhkasakko todistusmenettelyn laiminlyönnistä. Nenosen mukaan se ei kuulosta kovin lupaavalta.

Johtava omakotimies tähdentää, että energiatodistus on keino ja energiatehokkuus on päämäärä.

– Valmistelussa on lipsahtanut logiikkavirhe. Nyt panostetaan keinoon eikä päämäärään. Energiatehokkuutta voitaisiin edistää nopeammin ja tehokkaammin pientaloasukkaiden puolueettomalla neuvonnalla ja vapaaehtoisilla toimilla.

Sapiskaa saa myös E-luvun määrittelyn teoreettinen laskenta, joskin riippumattomuus käyttötottumuksista tuo etuna vertailukelpoisuuden. Toteutuneen energiankulutuksen ilmoittaminen todistuksessa on vapaaehtoista.

– Jos otettaisiin huomioon todellinen ja todennettava energiankäyttö, uskon että siitä olisi asukkaille enemmän käytännön hyötyä.

  • Ilmestynyt lehdessä 06/2012
  • Julkaistu 05.06.2012
  31   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Onkohan niitä energiatodistuksen tekijöitä ihan varmasti riittävästi, jos kertaheitolla kaikki 60 luvun jälkeen valmistuneet talot saatetaan todistuksen piiriin? Todistusten hinta tulee varsinkin alulla olemaan tosi kova. Pätevyys ja koulutusvaatimukset todistuksen kirjoittamiseks vaikuttaa myös raskailta, kaikenkaikkiaan tuntuu että nyt on turhan jämerät keinot käytössä.

Hyvin lobattu. Onnea alan työntekijöille joilla on jatkossa töitä. Kaikille muille, eli asunnon myyjille, tämä tietää hankaluuksia.

Vierailija
# 7.11.2012 09:12   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Aivan huuhaata.

Vai oikein johtava omakotimies. Pyh.

Vierailija
# 5.6.2012 13:55   20   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kaikki jutut

MT0513-sauna

Mitä haluttiin - toimiva tila lapsiperheen lähes päivittäiseen saunomiseen - nykyaikainen ja kaunis...

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT0513-Melu

Vantaalainen pariskunta on asunut vasta vuoden uudessa talossaan, mutta he ovat jo oppineet yhtä ja toista junista. He...

MT0513-lukijakisa

Kerro miltä sivulta lehden 5/2013 paras juttu alkaa ja voita Stihl RE98 -painepesuri. 02.05.2013

mossa-1-copy

Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

Mt0912-ruuvipaalu

Askolassa sijaitsevan talon 40 neliön terassi on viittä vaille valmis, vain aidat ympäriltä puuttuvat....

kivimuurip_n

Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...

Lisää aiheesta

Valmistalot MT 7-2010

Pääkaupunkiseudun sijasta kovin hintaralli on ollut maan muissa kasvukeskuksissa. Muutamalla paikkakunnalla tonttien...

MT1212-paloturvallisuus

Meidän talo osallistui aikakauslehtikilpailuun paloturvallisuusekstralla, joka julkaistiin joulukuun 2012 ...

Mt-paneeli

Meidän talo -lehden lukijana mielipiteesi on meille erittäin tärkeä. Lukijapaneelissa pääset...

Mt0313-suojeltu-talo

Siinä se on, elinkaarensa aikana tuhannet tuiskut ja tuiverrukset kokenut puutalo. Harja korkealla, ovia ja ikkunoita kuin...

kunkotijaa

Ilman isäntää tai emäntää jääneen tavaran tiet ovat monet: kierrätyskeskukset, kirpputorit, vanhan tavaran kauppiaat ja...

Ilmalämpöpumppu on siitä erikoinen lämmityslaite, että se voi siirtää lämpöenergiaa sisälle rakennukseen tai siitä ulos. Lämpö...

klapia

Alun perin tulisijojen pienhiukkaspäästöjä koskevan sääntelyn piti Suomessa tulla voimaan 2008 alussa, mutta valmistelu on...

helmimerenrannalla

Kyösti ja Susanna Lehtomäki ihastuivat taloon, jonka entisöijämestari Jorma Pulla oli kunnostanut pieteetillä omaksi kodikseen....

Kysely

Toivoisin enemmän nettijuttuja:

Näistä keskustellaan

mossa-1-copy

Sammal saa monet nurmenomistajat ärsyyntymään nopeasti, mutta onneksi sammalen poistamiseen on myös keinonsa!

Mt1012-seuranta-1

Takana on kylmä ja sateinen kesä, mutta runko on kunnialla pystyssä ja projekti aikataulussa.

MT0513-Melu

Onko mitään järkeä rakentaa uutta omakotitaloa pääradan viereen? On, jos pitää huolta meluntorjunnasta alusta saakka.

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

Pelletti nettiin

Lämmitysjärjestelmäänsä uusiville omakotiasujille pelletti on harvinainen valinta. Miksi?

Postilaatikolla 7-2012

Vinkkaa paras idea!

er4_p1

Kun Satu ja Jukka Clifford poikineen päättivät ostaa Sadun vanhemmilta talon Vääksystä Päij...

turvasuunnitelmapieni

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.