- JUTUT
- Asuminen ja sisustaminen
- 19.10.2009
Viihde-elektroniikka osa sisustusta
Elokuvista, tv-sarjoista tai hyvästä musiikista nauttiminen on kehittymässä yhä luontevammaksi osaksi mukavaa illanviettoa kotisohvalla. Audiovisuaalinen hemmottelu ei vaadi välttämättä raskasta laitearsenaalia, joka pomppaa muusta sisustuksesta esiin kuin rikkaruoho kukkapenkissä.
Suunta onkin kohti sulavammin muotoiltuja ja rohkeammin väriä käyttäviä viihde-elektroniikkalaitteita, joiden käytössä korostuu vaivattomuus eikä teknisillä hienouksilla kikkailu.
– Joitakin vuosia sitten kovassa huudossa olleet monikanavajärjestelmät ovat menettäneet suosiotaan. Nykyään myydään itse asiassa melko paljon kaksikanavaisia stereovahvistimia. Niissä laadukkaan äänentoiston saakin keskimäärin edullisemmin kuin sijoittamalla saman summan monikanavalaitteistoon, erittelee toimitusjohtaja Marek Zakowski Mareksound Oy:stä.
– 1990-luvulla yleistyneet kotiteatterit olivat ominaisuuksiltaan tavalliselle ihmiselle ehkä turhankin täyteen pakattuja. Markkinointihenkistä varustelukierrettä näkee tosin yhä; laskin itse äskettäin testissä olleesta televisiosta 27 erilaista varusteita ja ominaisuuksia kuvaavaa lyhennettä, selvittää Hifimaailma-lehden päätoimittaja Samu Saurama.
Laitteiden ulkonäkö on toisaalta noussut entistä oleellisemmaksi asiaksi niiden valinnassa. Sekä värit että muodot painavat vaa’assa, kun kotiin hankitaan vaikkapa stereot.
– Sirous on nyt haluttu ominaisuus. Esimerkiksi kaiuttimien pitäisi olla melko kapeita. Muutos liittyy selvästi naisten esiintuloon hifilaitteiden ostajina. Naiset ovat nykyään useimmiten mukana ostoksilla, ja monesti he päättävät viime kädessä mitä kotiin hankitaan, pohtii hifimyyjä Pia Nyholm Mareksound Oy:stä.
– Viihdelaitteiden ulkonäköön on vaikuttanut rajusti varsinkin litteiden taulutelevisioiden yleistyminen. Samalla televisiot ovat kehittyneet teknisesti; plasmasta on siirrytty vahvasti lcd-paneeleihin, ja viime aikoina markkinoille on tullut myös led-tekniikkaan perustuvia televisioita, sanoo ostojohtaja Hannu Översti Musta Pörssi Oy:stä.
– Led-televisioissa mustan värin toisto on selvästi parempi kuin lcd-ratkaisuissa. Tärkeää on myös tuntuvasti pienempi energiankulutus. Toistaiseksi led-televisioiden tarjonta on painottunut keskikokoisiin ja isoihin ruutukokoihin, kertoo key account manager Antero Hiito Samsung Electronics Nordic Ab:stä.

– Eräs mielenkiintoinen ominaisuus televisiopuolella on signaalinsiirron langattomuus. Sen ansiosta television sijoittelu on vapaampaa ja johtojen viidakko jää vähäisemmäksi. Jatkossa televisioruutua käytetäänkin yhä yleisemmin tietokoneen kovalevyllä olevan materiaalin katsomiseen tai netissä surffaamiseen, uskoo Hannu Översti.
Uusimman teknologian yleistymistä suomalaiskodeissa hidastaa hieman alan mukaan ylikehittynyt hintatietoisuus.
– Suomalainen on edelleen hintatietoinen eli hakee halpaa tuotetta. Sinällään Suomen hinnat ovat hyvin kilpailukykyiset verrattuna muuhun Eurooppaan. Toki netistä ostamalla voi saada halvemmalla vaikka television, mutta silloin on oltava tarkkana saadakseen varmasti meikäläisiin lähetysjärjestelmiin yhteensopivan laitteen, sanoo Antero Hiito.
Televisiorintamalla teräväpiirron yleistyminen jatkuu edelleen vahvana. Sekä HD-digiboksien että blu-ray-soitinten valikoima kasvaa, vaikkakin kasvu on ollut tähän asti melko verkkaista.
– Tämäntapaisten uudistusten tuloa hidastaa osaltaan, että ihmiset eivät osaa vaatia ja haluta parempaa, koska eivät ole koskaan nähneet laadukasta teräväpiirtolähetystä. Ohjelmatarjonnan lisääntyessä laitteetkin alkavat yleistyä, Samu Saurama ennakoi.
– Muita trendejä näyttävät olevan iPod-telakkaliitäntöjen ilmaantuminen varsinkin edullisiin ja keskihintaisiin laitteisiin sekä nettiradion kuuntelumahdollisuuden lisääminen joihinkin av-vahvistimiin. Nettiradioitahan on erillislaitteina saatavissa jo jonkin verran, ja niiden suosiota lisännee kotien langattomien lähiverkkojen yleistyminen. Videotykeissä yleistyy televisioiden tapaan led-teknologia, mikä parantaa värintoistoa ja ennen kaikkea lamppujen elinikää, Saurama summaa.
- Julkaistu 17.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Onko sinulla tai tuttavallasi vanha yhä toimiva kodinkone? Vinkkaa siitä meille sähköpostilla tai kirjeitse (...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
Viime aikoina luonnonmuureja on alettu arvostaa: vanhoja muureja korjataan ja uusia perustetaan. Luonnonkivimuureilla on pitkät...
Lisää aiheesta
Soodapuhaltamisen teho perustuu energiaan, joka syntyy, kun mikroskooppiset hiukkaset räjähtävät törm...
Tulisijana leivinuuni ja puuliesi ovat edelleen suosittuja varaavan takan lisäksi. Tulisija voi avautua oleskelutilaan...
Jotta omakotitalokauppa virkistyisi, pitäisi pyyntihintoja tarkistaa hieman alaspäin, kertoo Kiinteistömaailman v...
Kauppakirjat tehtiin Hampurin keskustassa olevassa Notariaatissa. Herr Dubke oli lentänyt pari päivää aikaisemmin Uudesta...
Höpen 48, auf der Siemershöh, Hamburg Talon rakentaja Carl Holler syntyi 1884 Rendsburgissa, joka sijaitsee Itä...
Muissa lehdissä
Kysely
Näistä keskustellaan

Jokainen voi parantaa kotinsa turvallisuutta tiedostamalla riskitekijät ja etsimällä niihin ratkaisuja.
















