Koko pihapiirin kattoremontti

Huomasitko joulukampanjamme? Kaikista tilauksista 40 prosentin alennus.
Kätevästi lahjat puolisolle, kaverille tai vaikka anopille - miksei itsellesikin.
Tilaa lehtesi viimeistään 25.12. T: Meidän talon toimitus

Jaa
Katosta on pidettävä huolta, sillä sen hyvinvointi on ratkaiseva koko rakennukselle. Kesäpaikassamme uusittiin neljä kattoa, torppa ja sauna.

 

Viime kesänä hirmumyrsky Asta kaatoi kesämökkimme pihamaalta puita ja irrotti mökin katolta ison palan kattohuopaa. Katto paikattiin, mutta samalla selvisi, että seuraavana kesänä olisi kattoremontin aika. Vanha huopakate oli kestänyt 12 vuotta, joten ilman myrskyäkin se oli tullut tiensä päähän. Vanha huopakate oli tehty kolmiorimatyylillä. Huopakate olisi ollut nytkin edullinen vaihtoehto, mutta vähintään 12 vuoden päästä oltaisiin jälleen remontin edessä. Peltikatto sen sijaan kestää kymmeniä vuosia.

Vuonna 1938 rakennettuun sähköttömään torppaamme eivät sovi krumeluurit ja koristeelliset taivutukset, joita markkinoilla on runsaasti. Päädyimme Ruukin Vintage-malliin, joka muistuttaa perinteistä konesaumattua peltikattoa. Se on yksinkertainen ja maalaismaisemaan sopiva, kuin tehty vanhan torpan katteeksi.

Oma tietämyksemme kattotöistä on lähes olematon. Lisäksi tiesimme, että emme ehtisi olla paljoa paikan päällä remonttimiehiä huoltamassa. Oli siis luotettava asiantuntijoihin. Päädyimme Ruukin asennuspalveluun.

Päätöstämme puolsi nopeus; kattoremontti olisi ohi kolmessa päivässä. Vintagen Purex-pinnoitteelle annetaan 15 vuoden esteettinen takuu ja peräti 40 vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Työllä on kahden vuoden takuu. Asiantuntija tulee etukäteen mittaamaan pellin ja muiden tarvikkeiden menekin, joten turhilta kauppareissuilta ja lisätarvikkeilta säästytään. Työn päätyttyä rakennusjätteet kuljetetaan pois, ja piha jää siistiksi.

Lue enemmän elokuun Meidän Talo –lehdestä.

Mitä maksaa?

Ruukin valmisasennus maksaa mökkimme kaltaisessa tapauksessa 10 000–14 000 euroa työn laajuudesta riippuen.  Pohjatöiden määrä ja lisävarusteet vaikuttavat hintaan. Materiaalien osuus on noin 50 prosenttia. Työn osalta voi tehdä kotitalousvähennyksen.

Nordic Waterproofingin Kerabic-paanuhuovat maksavat rautakaupoissa 16,00–17,50 euroa paketilta. Paketti riittää kolmelle kattoneliölle.

Lisäksi tarvitaan räystäs- ja sokkelikaistaa, harjalaattaa, räystäspeltiä sekä tiivistysliimaa. Meidän tapauksessamme tarvikkeet saunan, aitan ja leikkimökin kattoihin maksoivat  kuljetuksineen hieman yli 800 euroa.

Työsuorituksen voi teettää tuntityönä. Ammattitaitoinen kirvesmies laskuttaa Rakennusliitosta saadun tiedon mukaan 20–25 euroa tunnilta.

Palkan lisäksi työnantajan on maksettava sivukuluja ja usein myös esimerkiksi matkakuluja. Myös ennakonpidätyksestä on huolehdittava, samoin työntekijän vakuutusturvasta. Laskemalla perustuntipalkan päälle noin 65 prosenttia päätyy yleensä melko lähelle lopullista tuntihintaa. 

Kattotyöt tehdään usein urakkasopimuksella, jolloin maksukäytäntö siis poikkeaa tuntilaskutuksella tehtävästä työstä. Työn teettäjän velvollisuuksien kannalta on ratkaisevaa, ostetaanko työsuoritus työntekijältä vai yrittäjältä tai yritykseltä ja onko yritys merkitty ennakkoperintärekisteriin.

Lisätietoa voi kysyä esimerkiksi verohallinnosta, www.vero.fi

Paanuhuopakattoa tehtäessä remontti aloitettiin kolmiorimojen poistamisella. Aukot peitettiin 15-senttisillä kattohuopaliuskoilla.
Avainsanat: 
Jaa