Kunnon konsti
Kosteutta ja hometta
Olemme ostaneet vuonna 1991 valmistuneen Honkarakenteen kaksikerroksisen pyöröhirsitalon Kirkkonummelta. Asumme parhaillaan talossa, ja vajaa kaksi viikkoa sitten vettä tuli sisään vintin kattoluukun reiästä ja alakerran kodinhoitohuoneen ikkunalistan välistä.
Yläkerrassa on kaksi kattoikkunaa. Tutkittuamme ja purettuamme seinää löytyi kattoikkunan ympäriltä kantavan seinän ylähirsistä ja vuorivilloista vahvaa homekerrosta sekä huomattavaa kosteutta.
Saimme sovittua myyjien kanssa korjauksesta, ja purkutyöt aloitti kokenut rakennusmies tänään. Kun hän oli purkanut yhden päivän ajan kattopaneeleita oletetun ongelmakohdan ympäriltä, saatoimme todeta, että ongelma on laajempi kuin aluksi oletimme.
Nyt tarvitsisimme luotettavia ohjeita, jotta selviäisi korjaustöiden laajuus, sekä suunnitelman, miten korjaus pitäisi tehdä kosteus- ja homeongelmien poistamiseksi.
Vastaus:
Helpommaksi tilannetta ei tee se, että eräät hirsivalmistajat höyläävät hirret tuotantotaloudellisista syistä johtuen siinä vaiheessa, kun pintapuu on kuiva mutta sydänpuu joskus aivan likomärkää. Tällöin painuminen on huomattavan suurta, ja joskus viereisten hirsien suhteen erilaistakin, jos hirsien keskinäinen kosteuspitoisuus vaihtelee suuresti.
Pikaisen avun saanet varmasti rakennusvalvontatoimistosta, jossa tunnetaan parhaiten paikalliset osaajat, ellei rakennusvalvonnan väellä ole aikaa lähteä katsomaan ongelmaa.
Rakenteet on syytä avata niin laajalle kuin niistä löytyy kosteutta. Kosteat ja kastuneet materiaalit on aina vaihdettava uusiin ja kuiviin, koska kuivattaminen ei välttämättä riitä eikä mahdollisten mikrobien aiheuttama hajuhaitta poistu.
Vintin luukun reiästä tippuvan ja kodinhoitohuoneen ikkunalistan välistä tulevan veden alkuperä voi olla sade tai sisäilmasta rakenteisiin tiivistynyt kosteus. Selvitä huolellisesti mistä vesi on peräisin ja korjauta viat muistaen, että rakenteiden sisäosassa tulee olla kaikilta osin ilmanpitävä kerros muovikalvosta tai ilmansulkupaperista tehtynä. Liittymissä tarvitaan materiaalipintoihin tarttuvaa liimamassaa ja usein myös pientä puulistaa, nauloja ja hakasia. Muista, että teippien tarraliiman kesto on kovin lyhytikäinen eikä niitä pitäisi käyttää rakentamisessa ollenkaan. Muovikalvoon ei mikään liimamassa tahdo tarttua pysyvästi.
Rannikolla usein haittaava seinäpintojakin pitkin valuva viistosadekaan ei saa päästä rakenteisiin vuorilistojen tai hirsien liitosten kautta. Vesikaton ja seinien alueella tilanne on varsin vaikea, kun tuuli kuljettaa vettä milloin mihinkin suuntaan. Liittymissä tulisi käyttää elastisena pysyvää ja lämpötilavaihteluja sietävää liimamassaa.
Seinän ylähirsien kastuminen ja mikrobivaurioituminen viittaavat siihen, että yläpohjan höyrynsulku- tai ilmansulkukalvoa ei ole liitetty kaikilta osin ilmatiiviisti hirsiseinään. Ongelma voi olla myös siinä, että vesikatteen ja lämmöneristeiden välistä puuttuu tuuletus, jolla poistetaan rakenteiden läpi johtuva lämpö ja mahdolliset pienet sisäilman kosteuspitoisuudet. Tuuletusraon pitäisi ulottua räystäiltä harja-alueelle ja sieltä pois päätyaukkojen tai harjan tuuletusputkien kautta. Harja-alueella tuuletusilman poisto rakenteellisesti on erittäin haastavaa, jos rakennuksessa ei ole vinttitilaa.
Kattopaneelien taakse tuleva ilmansulkukalvo on asennettava pysyvästi kiinni hirsiin ja kaikkiin läpimenoihin käyttäen apuna eri pintoihin tarttuvia liimamassoja. Pahitteeksi ei myöskään ole hirsien pintojen pieni muotoilu alueilla, joilla epätasaisuus vaikeuttaa ilmansulun kiinnittämistä.
Hirsitalonkin ulkopinnassa on aina oltava tuulettuva julkisivuverhous ja tuulensuojakerros, jotta sadeveden tunkeutuminen hirsien liitoksiin estyisi.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kun akaalainen Kalle Järvinen suoritti nuohoojan ammattitutkinnon, hän sai priimusoppilaan tunnustuksen. Myös ty...
Joko voi ryhtyä maalaamaan, maalarimestari Jukka Soini? Todennäköisesti voi, sillä kevät on melko hyv...
Luonnonmukainen torjunta perustuu kasvun tasapainoon. Tärkeintä on hoitaa maaperää tunnollisesti, jolloin...
Joko voi ryhtyä maalaamaan, maalarimestari Jukka Soini? Todennäköisesti voi, sillä kevät on melko hyv...
Kun akaalainen Kalle Järvinen suoritti nuohoojan ammattitutkinnon, hän sai priimusoppilaan tunnustuksen. Myös ty...
Nurmenomistajan suusta alkavat ärräpäät virrata jos mainitset hänelle sanan sammal. Sammaleen poistaminen ja tappaminen on...













Remontoin yläkerran kylpyhuonetta. Olen purkanut katossa olevan lastulevyn pois katon vinolla osuudella alla oli 50mm villaa, jonka alla oli ilmeisesti ilmansulkupaperi, jonka päällä sitten n 150 mm(arvio, en ottanut paperia pois) villaa jarakennepiirustuksen mukaan tuulensuojapaperi, tuon 50mm:n villakerroksen alla oleva paperi on saanut jostain kosteutta, mutta en pysty arvioimaan kummalta puolelta se on siihen tiivistynyt. Nyt minua askarruttaa se , että uskallanko laittaa vain nuo villat takaisin ja paneloida katon. Vai pitäiskö lisätä höyrynsulkumuovi. Silloin oli varmaan syytä ottaa paperi pois villakerrosten välistä. Katon suoralla osuudella tuota 50mm villoitusta ei ole ollut., mutta samanlaiset kosteusjäljet on havittavissa paperissa. Talo on ns. käkikellotalo( Makrotalo) rak.vuosi -79
...on oma alansa, ja toivottavasti kaikki sitä suunnittelevat käyttäisivät asiantuntevaa alan ammattilaista. Vielä senkään jälkeen ei voi olla varma, onko korjaus onnistunut niin hyvin, että rakennus on jälleen terve. Purku- ja korjaus täytyy suorittaa asbestitöiden vaatimalla suojauksella ja asia on otettava vakavasti. Korjattava on vaurioituneen ympäriltäkin vähintään puoli metriä, kuollut mikrobi aiheuttaa oireita kaikille kerran altistuneille ja kun yhdessä paikassa mikrobivaurio on, on sitä monesti muuallakin, sillä itiöt siirtyvät kuivienkin kohtien yli, jos "haistavat" sopivia kasvualustoja muualla. PS. Ensin selvitetään laajuus luotettavan homekoiran avulla - sitten selvitetään syyt - seuraavaksi korjataan syyt - lopuksi vaurion purku ja korjaus/uudelleenrakennus, jonka jälkeen monin kertainen rakennussiivous. Kaikki saastumaan päässeet tavarat on jätettävä pois uudesta asunnosta. Ne on puhdistettava mahdollisemman huolellisesti, vetyperoksoitava ja kokeiltava yksi kerrallaan, aiheuttaako oireita.
Terveisin Homealtistunut ex-omakotitaloasuja
Hengitysliiton korjausneuvojat ovat olemassa sitä varten, että auttavat korjaussuunnitelmien ja muiden teossa nimenomaan homeongelmista kärsiviä omakotitaloasukkaita. Yhteystiedot löytyvät heli.fi sivulta.