Muotoseikka
Talon ulkoinen muodonmuutos
Tarvitsemme lisää varastotilaa muun muassa kylmäkoneille. Haaveilemme myös kuistista ja terassista. Lisärakennus sijoittuisi talon päätyyn (ilmansuunta lounas), josta on käynti apukeittiöön. Päädyssä olevan pesuhuoneen tuuletusikkuna ei saisi peittyä. Minkälainen lisärakennelma taloomme sopisi?
Etelään päin olevissa keittiön ja apukeittiön ikkunoissa on sälekaihtimet. Kesäisin aurinko kuitenkin lämmittää liikaa näitä huoneita, ja olemme suunnitelleet niihin suojaksi esim. markiiseja. Olisiko tähän parempaa ideaa? Olemme ajatelleet myös, että näiden ikkunoiden alla, sisäpihan puolella, olisi hyvä paikka terassille. Millainen terassikokonaisuus tähän sopisi? Näköalasuojaa emme tarvitse, sillä naapureita ei ole lähellä.
Talomme toisessa päädyssä (koillinen) on vain yksi ikkuna, josta on järvinäkymä. Kannattaako sen viereen lisätä toinen ikkuna vai mikä olisi ulkonäöllisesti paras ratkaisu?
Vastaus:
Ehdotuksessani talon toiseen päätyyn on lisätty laajennusosa, jonne voitte sijoittaa kylmäkalusteita ja kaapistoa. Lisähuone on kohtuullisen kokoinen, ja sitä voi hyödyntää myös vaikkapa askartelu- ja työhuoneena. Kokonsa puolesta se voisi olla asuinhuonekin, mutta yhteyksiensä puolesta se ei tietenkään ole sellaisena luonteva, kun käynti sinne on kodinhoitohuoneen kautta.
Laajennus sijoittuu hieman rakennuksen etuseinästä pihaan päin, jolloin se samalla muodostaa suojaisen terassin. Rakennuksen nykyistä kattoa jatketaan niin, että se ulottuu koko sille alueelle, joka jää laajennuksen ja nykyisen kuistin väliin. Näin katto samalla varjostaa keittiötä ja kodinhoitohuonetta, mitä toivoitte. Jatkettu katto on yksinkertaisemman ja luontevamman näköinen kuin pergola tai markiisit. Asiaa kannattaa siis ainakin harkita. Kattoa jatkettaessa täytyy huolehtia siitä, että vesikatteesta saadaan yhtenäinen – se todennäköisesti onnistuu, jos kate ei ole kovin vanha.
Laajennuksen ja nykyisen kuistin väliin tehdään kunnollinen terassi, joka seinän viereiseltä osaltaan jää siis katetuksi. Siitä tulee mukava ja suojaisa oleskelupaikka kesäisiin ruokailuhetkiin ja se toimii myös saunan vilvoittelutilana. Kaide terassin reunalla ei ole välttämätön, mutta kaiteella rajattuna tila tuntuu mukavammalta.
Käynti varastoon tulee kodinhoitohuoneen nykyisen ikkunan kohdalle. Tämä ovi on luonteva myös saunan vilvoittelun kannalta, toisaalta keittiöstäkään ei ole pitkä matka terassille.
Talon koillispäätyyn voidaan tehdä ikkuna. On kuitenkin hyvä miettiä sitä, kuinka paljon ikkuna rajoittaa huoneen kalustettavuutta.
Hanke edellyttää rakennuslupaa. Ottakaa yhteyttä rakennussuunnittelijaan, joka voi huolehtia suunnitelman loppuun viemisestä ja rakennuslupa-asiakirjojen laatimisesta.



Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kehitys liesituulettimien alalla on ollut niin nopeaa, että tutkimukset niiden ominaisuuksista ja keskinäisestä...
Karviainen, Ribes uva-crispa, on kiitollinen marjapensas: se vaatii vähän hoitoa ja tuottaa runsaan sadon. Pensas on...
Talotehtaiden järjestys Suurimman talotehtaan paikkaa pitää Rakennustutkimus RTS Oy:n uusimman tutkimuksen (omakotirakentaja 10/...
1. Kastelli-talot. Suosituin talomalli Valokaari 110. Tässä ovat suomalaisten suosikkitalojen pohjapiirrokset. 1....












