Tuulivoima vastatuulessa

Meidän talon saat nyt myös digilehtenä.

Teksti: 
Kuvat: 
Jaa
Pientuulivoimaloista saa ekologista lisäenergiaa kiinteistöihin, mutta siihen liittyy vielä monta kimuranttia pulmaa.

Omakotitalojen pientuulivoimalat ovat näyttäviä ympäristönsä komistuksia. Ne kohoavat jopa kymmenen metrin korkeuteen ja ovat halkaisijaltaan metrejä. Tämä on eräs syy pientuulivoimaloiden harvinaisuuteen kaupunkialueella.

Kaupungeilla ja kunnilla on monenkirjava kanta pientuulivoimaloiden pystykseen, siksi rakennustarkastajalla on keskeinen rooli luvan saannissa. Pakkaa sekoittaa vielä se, että lupamenettely ei ole yhteneväinen koko valtakunnassa. Monissa kunnissa vaaditaan rakennuslupa, toisissa riittää toimenpidelupa.

Yleinen käytäntö on, että kaava-alueiden ulkopuolella riittää pelkkä toimenpidelupa. Ääriesimerkkejä löytyy puolesta ja vastaan, joten oman kunnan lupamuodollisuudet kannattaa selvittää ennen pientuulivoimalan pystytystä.

– Meillä Vantaalla riittää pelkkä toimenpidelupa pientuulivoimalan rakentamiseen, sanoo Vantaan rakennusvalvontajohtaja Pekka Virkamäki.

Tosin Vantaalla ei ole liiemmin haettu lupia pientuulivoimaloihin. Virkamäki soisi kernaasti, että omakotiasujat pysyttäisivät niitä enemmän.

Puolet käyttösähköstä

Yksityinen pientuulivoimala kuulostaa ekologiselta trendiratkaisulta. Se houkuttaa monia omakotitaloasujia.

Pientuulivoimalalla voidaan tuottaa merkittävä osa talouden sähköntarpeesta. Omakotikäytössä noin 2 000 watin eli kahden kilowatin (kW) tuulivoimala voi hyvällä tuulisella paikalla tuottaa jopa puolet omakotitalon valaistukseen ja laitteisiin kuluvasta sähköstä lämmitystä lukuun ottamatta.

– Pientuulivoimalla on haasteensa, kirjaimellisesti pientuulivoiman haaste on sen pienuus. Se on melko kallis investointi. Ennen pystytystä on syytä mitata huolella tuuliolosuhteet, ettei tule kallista sähköä, sanoo tuulivoimayhdistyksen pientuulivaliokunnan puheenjohtaja ja Kodin vihreä energia Oy:n projektipäällikkö Esa Eklund.

Toinen merkittävä este pientuulivoimaloiden yleistymiselle on sähköverkkoon liittäminen ja sähkön ostohinta. Tämän suhteen lainsäädäntö on vielä työn alla, vaikka ministeri Jyri Häkämies onkin esittänyt pientuottajien aseman parantamista.

– Pahimmassa tapauksessa pientuulivoimalan omistaja voi joutua lahjoittamaan paikalliselle sähköverkkoyhtiölle tuottamansa sähkön ilmaiseksi, jos sille ei löydy ostajaa. Muutenkaan Suomessa sähkön ostohinta kuluttajalta ei ole järin suuri. Sitä ei voi verrata eurooppalaiseen hintatasoon, sanoo tuulivoimayhdistyksen puheenjohtaja Jari Suominen.

FAKTA - NÄIN KÄYTETÄÄN
o Lämmitysenergian tuottaminen vesi- ja massavaraajaan
o
Akkujen lataus 12V, 24V, 48V ja 230V -järjestelmissä
o
Lämpimän käyttövesivaraajan lataus
o
Sähköntuotanto omakotitalon sähköverkkoon 


 

Jaa