Kunnon konsti
Viestiikö sokeritoukka kosteusvauriosta?
Miten hävitetään sokeritoukat, joita talven aikana olemme silloin tällöin aamuisin nähneet kylpyhuoneen lattialla rivitaloasunnossamme? Mitä haittaa niistä on ja johtuuko niiden ilmaantuminen esimerkiksi tietämättömistä kosteusvaurioista? Haluaisimme niistä kokonaan eroon.
Vastaus:
Aikuinen sokeritoukka (Lepisma saccharina) on siivetön, hopeanharmaa ja taaksepäin suippeneva vilkasliikkeinen hyönteinen. Takapäässä on kolme pitkää sukasta. Toukat ovat aikuisten kaltaisia mutta pienempiä. Hyönteiset voivat elää jopa viisivuotiaiksi. Ne syövät tärkkelyspitoisia aineita, leivän murut ja homesienet kelpaavat hyvin.
Sokeritoukka on yleensä liikkeellä pimeään aikaan. Sen näkee tyypillisesti kylpyhuoneen lattialla pinkomassa pakoon, kun valo on napsaistu päälle. Kosteat sisätilat ovat vilistäjälle mieluisia, se viihtyy putkistojen ympärillä ja kaakeleiden alla.
Sokeritoukan munien kehitysaika on kuutisen viikkoa, ja tarvitaan myös lämmin ympäristö sekä vähintään 75 prosentin suhteellinen kosteus.
Sokeritoukka on tavallisimpia asunnoissa eläviä hyönteisiä. Mikäli ne runsastuvat merkittävästi, kannattaa varmistua mahdollisesta kosteusvauriosta.
Suihkun jälkeen on hyvä kuivatella tilat, ja lattiakaivokin on tarpeen joskus puhdistaa. Jos sokeritoukkia on häiritsevästi, voi niitä sumutella iltaisin pyretriinivalmisteella kerran viikossa neljänä, viitenä viikkona. Aamulla tilat tuuletetaan ennen käyttöä.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Omakotitalojen koot kasvoivat kasvamistaan, kunnes taantuma tuli ja kohtuullisti ihmisten toiveita talonrakentamisessa. Jo...
Tonttivuokrat puoliksi passiivi- ja nollaenegiapientaloilta, sitä testataan Tampereen Vuoreksessa. Maksavatko lystin normitalot...
Se näky ei unohdu: Aasialaisen suurkaupungin talotyömaalla miehet keikkuvat kymmenien metrien korkeudessa huojuvien ruohojen...
Suunnittele yhteen RTV-messutalon huoneista unelmiesi sisustus Laulumaan huonekaluilla. Käytä suunnittelussa Laulumaan...
Energiatodistus on pakollinen kaikille rakennuksille, joille on haettu tai haetaan rakennuslupaa vuoden 2008 ensimmäisest...
Omakotitalojen koot kasvoivat kasvamistaan, kunnes taantuma tuli ja kohtuullisti ihmisten toiveita talonrakentamisessa. Jo...
Kysely
Piha ja puutarha
Ideoita, vinkkejä ja tekemisen iloa pihaan ja puutarhaan.
Rakentaminen ja remontointi
Uusimmat tuotteet ja tekniikat, asiantuntevat neuvot.
Asuminen ja sisustaminen
Tee talostasi oma koti ihanilla väreillä ja pinnoilla.












sokeritoukkien hävittäminen
Mikäli sokeritoukkia alkaa olla häiritsevästi ei kannata vaipua epätoivoon. Ne saa todella helposti ja turvallisesti hävitettyä asiantuntijan avulla, usein kertakäsittely talossa riittää ja toukat ovat muisto vain. Meillä toukat tulivat ilmeisesti vanhasta asunnosta tavaroiden mukana upouuteen taloon ja pahimmillaan niitä löytyi jo kaapeista ja laatikoistakin. Mietimme jo vaikka mitä toimenpiteitä talon puhdistamiseksi, jynssäsin nurkkia ja laatikoita ja pinnoille siveltiin ja sumuteltiin jos jonkinlaisia aineita - mutta mikään ei auttanut ja tilanne alkoi tuntua todella epätoivoiselta. Ystävän kautta saimme vinkin ja otimme yhteyttä A. Haittaeläintorjunta Oy:öön, josta mies kävi ruiskun kanssa talossa kerran ja varmuudeksi vielä uudelleen jonkin ajan kuluttua ja toukat ovat pysyneet poissa nyt jo kolme vuotta. Mitään ei tarvinnut suojata tai tilaa sen kummemmin tuulettaa käsittelyn jälkeen, lapset ja lemmikit pidimme kuitenkin käsittelyn ajan talosta pois. Tuntui aivan uskomattomalta, että pääsimme ongelmasta niin helposti eroon!
sokeritoukista
On todella ärsyttävää kun jossain lähteissä vähätellään sokerioukkien aiheuttamaa haittaa. Koska sokeritoukat kulkevat viemäreiden ja lattiakaivojen kautta keittiön kappeihin ja tiskipöydälle, on se äärettömän epähygieenistä ja iljettävää. Edellisessä asunnossamme keittelin aamupuuroa kun liesituulettimesta tippui sokeritoukka kattilaan! Iltaisin levitin Tolua tiskipöydälle, ne tulivat silti siihen. Pyretriiniä suihkutin kerran viikossa asunnnon kaikki tilat, yli kuukauden ajan, se auttoi jonkin verran. Tuholaistorjunnasta sanottiin, että koko talo pitäisi myrkyttää( pienkerrostalo). Mittasin sokeritoukkien kokoja; isoimmat olivat 17mm pitkiä ilman tuntosarvia ja takapään sukia !
Ja ne liikkuvat myös valossa ja kuivissa tiloissa, niitä tuli silityslaudalle ja vuoteisiin (meillä vaihdetaan lakanat kerran viikossa ja muutenkin siisotaan useimpia perheitä enemmän). Siivous ei auttanut eikä kiehuvan veden kaataminen iltaisin viemäreihin. Kloriitti kaadettuna viemäreihin joka ikinen ilta vähensi hieman niiden tulemista sieltä kautta. Mutta tulivat sitten ilmastoinnin kautta. Olin todella masentunut kun niistä ei päässyt eroon.
sokeritoukat
Kuinka kallis on niiden myrkyttäminen? Meidän talossa ollut kosteusvaurio joka on korjattu! Toukat jäi! Ovat todella iljettäviä ja wc ja pesuhuone vilisee niitä, pesuhuoneessa on koiran ruoka-ja juomapiste jossa niitä on todella paljon.
toukka
Et pääse eroon toukista, talosi tai asuntosi on kosteuden pilaama.
Baition D auttaa
Meillakin on sokeritoukkia ollut kai aina n. 30V.
Ennen pidettiin kannat kurissa "täystuholla". Täystuho oli sellaisessa pahvisessa puksutus kotelossa mutta täystuho loppui eikä sitä enää myydä.
Katselin Bauhaussin hyllyiltä ja ostin Baition D Muurahaisspray. Tehoaa yhtä hyvin kuin täystuhokin. Spray on pitkäkestoista, sitä vain ruiskutetaan niihin koloihin mistä sokeritoukat tulevat ja heti ensimmäisenä aamuna oli heti ne vähäiset hengiltä jotka sinä yönä olivat vessassa seikkailleet.
sokeritoukka
Joo meilki on niit ennen en välittäny niist ku niit oli nii vähäse mut nytku muutettii tähä uutee asuntoo nii näkyy joka yö 0-5 toukkaa wcn lattial tai wc oven ees. olkkarii ne ei tuu ku yöll on valot kun valvon aina pitkää ja meill ne pelkää iha kauheesti valoja. kerran oli niskas yks sokeritoukka otin ja pyyhkäsin sen pois vessan pönttöö oli varmaa kiivenny seinää pitki mun petii ku katoin telkkuu. otin sängyn kauvas seinästä nii ei oo sen koomin näkyny tyynyn pääl tai peitos. jotkut sanoo et ne menee ruokatarvikkeisii mut ei oo meill päi ollu. tänäkin yönä kaaduin puol pulloo kloriittii ja tulista vettä viemärii. huomen meen äitin kaa ostaa muita myrkkyi et sais ne ees vähäks aikaa pois jos eivät lähde pitää ilmottaa vuokranantajalle että lähettää tänne ammatilaisen poistaan ne. niistä on tullu mun mielest jo ongelma ja ne on inhottavii ja rasittavia.