Pikavauhtia pientilalliseksi

Tehtaassa viittä vaille valmiiksi rakennetuilla taloilla on monia etuja. Hallissa rakentaminen vähentää talon kosteusvaurioitumisriskiä, tontilla rakentamisen aikataulut ovat nopeita, ja niissä samoin kuin budjeteissa pysytään.
Lyhyt rakennusaika myös minimoi kaksinkertaisia asumiskustannuksia. Unohtamatta sitä, ettei tarvitse stressata tarvikkeiden saamisen tai ammattimiesten tulemisten ja menemisten kanssa.

Toki tilaelementtitaloista löytyy heikkoja lenkkejäkin. Niiden pohjaratkaisut ovat lähes poikkeuksetta hiukan monotonisia ja julkisivutkin arkkitehtonisesti persoonattomia. Tosin uusissa malleissa on nähtävissä pientä viilausta ilmeikkäämpään suuntaan. Ainakin, jos tarjontaa vertaa kymmenien vuosien taakse, jolloin ensimmäiset tilaelementtitalot ilmestyivät markkinoille. Koko ajan kasvavasta tarjonnasta löytyy jo ikkuna-aukoiltaan tai -jaotuksiltaan persoonallisia taloja. Samoin kattomuodot ja niiden kaltevuudet tuovat taloihin entistä modernimpaa arkkitehtonista otetta.

Muutamien valmistajien malleihin voi lisäksi räätälöidä ilmeikkyyttä lisäämällä taloon erkkerin, kattolyhdyn, parvekkeen, kuistin tai kattoikkunan.

Työlästä vertailua

Vaikka Kuluttajavirasto ja Pientaloteollisuus PTT ry ovat laatineet ohjeet talopakettien hintojen ilmoittamisesta, syvälle luotaava hintavertailu on edelleen työlästä – ainakin, jos haluaa kirkastaa itselleen tilaelementtitalojen sisustuksellisia hinta- ja laatueroja.

Jokainen omaa kotiaan remontoinut tai rakentanut tietää, miten rahaa voi upottaa tai pihistää muun muassa kiintokalusteiden, lattiamateriaalien ja kodinkoneiden valinnassa. Keittiökaappien määrä ja se, kalustetaanko keittiö perinteisillä hyllykaapeilla vai nykyaikaisilla tarvikelaatikostoilla, vaikuttavat myös aina merkittävästi hintaan.
Pesutilojen seinien ja lattioiden laatoittaminen tulee kalliimmaksi kuin pintojen päällystäminen kostean tilan muovimatoilla ja -tapeteilla.

Jos talon peruspakettiin sisältyvät materiaalit eivät miellytä omaa silmää, ne voi useimmiten vaihdattaa pieneen tai suurempaan lisähintaan. Kaikki ei kuitenkaan onnistu, vaikka latoisi lisää euroja pöytään.

Muita rahareikiä

Perustustarvikkeet ja perustusten teko eivät kuulu kaikkien tehtaiden pakettihintaan, ja jos kuuluvatkin, mahdolliset maanvaihdot ja tontin tasaukset eivät sisälly hintaan. Joillakin rahti- ja nosturikulut sisältyvät hintoihin, toisilla taas eivät.

Muitakin lisäkuluja napsahtaa eteen, vaikka talotoimitus on lähes täydellinen. Budjettiin on muistettava varata rahaa vesi-, sähkö- ja viemäriliittymämaksuihin, yleensä myös pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan palkkioihin, erilaisiin viranomaisten kuluihin ja ehkä oma summansa talon ulkopuolisiin viimeistelyihin. Talotehtaalta on aina hyvä urkkia tiedot jokaisesta ruuvista ja nippelistä, jotka on itse kustannettava.

Teksti Anne Alter Kuvat valmistajat Pohjapiirrokset Juha Mäkinen/MX-Suunnittelu
 

Lue koko artikkeli uusimmasta Meidän Talo -lehdestä.

Esimerkkejä:

Aatelitalo, 120 A

Energialuokka: B
Kerrosala/huoneistoala/huonejako: 135 m²/120 m²/5 h + k + khh + s
Hinta, koko Suomi: 166 600 euroa.
Perustukset: Sisältyvät hintaan.
Rahti- ja nosturikulut: Eivät sisälly hintaan. Rahti noin 3 300–7 900 €, nosturi noin 500–1 500 €.
Talo toimitetaan: Kahtena moduulina.
Hintaan sisältyvä vakuutus: Kohde on vakuutettu luovutuspäivään asti.
Talotoimituksen sisältöä:
Vesikattomateriaali:
Pelti.
Väliovet: Peiliovet.
Kylpy-/pesuhuoneen pintamateriaalit: Keraaminen laatta.
Saunan sisustusmateriaalit: Tervaleppä.
Lattia-, seinä- ja kattomateriaalit: Parketti, tapetti/maali, mdf-paneeli.
Keittiökaapistot: Laminoitu mdf, malleja lukuisia (Cecilia-kaluste).
Työtasojen materiaali: Laminaatti.
Kodinkoneet: Jää-/viileäkaappi, pakastinkaappi, kalusteuuni, liesitaso, liesituuletin, astianpesukone (Bosch).
Lämmitysjärjestelmä/lämmönjako: Sähkölämmitys/vesikiertoinen lattialämmitys.
Ilmanvaihtolaitteiston merkki ja vuosihyötysuhde: Swegon Ilto, 68 %.
Tulisija: Vakiona Kermansaven takkauuni Anja, korkeus 1 900 mm.
Rakennusaika tontilla: Noin 4 viikkoa tilaelementtitoimituksesta.
Valmistaja: Aatelitalo Oy, 050 377 0394, www.aatelitalo.fi

 

 

Sivo 7000

Energialuokka: A
Kerrosala/huoneistoala/huonejako: 149 m²/ 127m²/3 h + k/oh + khh + aula + s
Hinta, edullisin paikkakunta/kallein paikkakunta: 180 000 euroa, (Vöyri) / 195 000 euroa (Lappi).
Perustukset: Eivät sisälly hintaan. Valmiille pohjalle esim. lecaharkkoperustus maksaa noin 20 000 euroa.
Rahti- ja nosturikulut: Sisältyvät hintaan.
Talo toimitetaan: Neljänä moduulina.
Hintaan sisältyvä vakuutus: 12 kuukauden täysarvovakuutus.
Talotoimituksen sisältöä:
Vesikatemateriaali:
Tiili (Ormax).
Väliovet: Valkoiset peili- tai laakaovet.
Kylpy-/pesuhuoneen pintamateriaalit: Keraamiset laatat.
Saunan sisustusmateriaali: Vähäoksainen kuusi, lauteet haapaa.
Lattia-, seinä- ja kattomateriaalit: Laminaatti, paperitapetti, valkoinen kattolevy.
Keittiökaapistot: Maalattu mdf-levy (Peekoo Keittiöt), useita eri värejä ja ovimalleja.
Työtasojen materiaali: Laminaatti.
Kodinkoneet: Jääkaappi, pakastin, lattialiesi, astianpesukone, liesituuletin (Electrolux).
Lämmitysjärjestelmä/lämmönjako: Suora sähkölämmitys/patterit.
Ilmanvaihtolaitteiston merkki ja vuosihyötysuhde: Ilto, yli 50 %.
Tulisija: Ei sisälly toimitukseen.
Rakennusaika tontilla: Noin 1 viikko.
Valmistaja: Oy Simons Element Ab, (06) 384 4100, www.simonselement.fi
 


Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML merkit: <a> <strong> <h1> <h2> <h3> <p> <img> <br> <table> <tr> <td> <ul> <li> <iframe> <ol> <h4> <b> <i>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Roskapostin esto
Kuvakyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.
Image CAPTCHA
Kirjoita ylläolevat kirjaimet tähän. Huom, isoilla ja pienillä kirjaimilla on merkitystä.