Tarkka valinta karsii kustannuksia

Miltei kaikki rakennus- ja peruskorjausprojektin kustannukset lyödään lukkoon jo suunnitteluvaiheessa. Siitä alkaen, kun ruvetaan miettimään talon tarvetta, sidotaan kustannuksia.

– Tontin sijainti ja maapohja ovat ratkaisevia rahanmenon kannalta, samoin talon koko, muoto ja materiaalivalinnat, sanoo Tampereen teknillisen yliopiston rakentamistalouden professori Teuvo Tolonen.

– Siihen saakka, kun lapio pistetään maahan, rahaa on kulunut vähän, sillä suunnittelu ei ole kallista verrattuna rakentamiseen. Suunnitteluvaiheessa ei kannata ruveta pihistelemään. Jos työhön palkataan halvalla naapurin opiskelijapoika, niin se vasta kalliiksi tulee. Hyvä suunnittelu ja suunnittelija maksavat aina itsensä takaisin.

Suunnitteluvaiheeseen onkin syytä käyttää aikaa. Säästökohde voi olla esimerkiksi tontin sijainti ja hinta. Jokainen lisäneliö tuo kustannuksia. Keittiö- ja märkätilat ovat erityisen kalliita. Tyytymällä materiaalivalinnoissa kohtuutasoon voi säästää kymppitonneja.

Yksinkertaista ja koeteltua

Edullisin on suorakaiteen muotoinen, rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertainen talo, jossa ei ole erkkereitä, turhia kulmia eikä nurkkia. Ne maksavat ja saattavat olla myös rakennusteknisesti huonoja.

– Kaikkien erikoisten ratkaisujen kanssa kannattaa olla varovainen. Rakenteiden valinnassa on syytä suosia testattuja ratkaisuja, ja niin hyvä suunnittelija tekeekin. Erikoisia ratkaisuja on vaikea toteuttaa, ja jos toteutus on huolimaton, siinä ollaan lirissä, Tolonen neuvoo.

Suunnittelijan taustasta kannattaa ottaa selvää. Kysyä, keille tämä on aikaisemmin suunnitellut, ottaa heihin yhteyttä ja kuunnella, ovatko he olleet tyytyväisiä. Sama pätee tietysti talon tekijäväkeen. Vastaavan mestarin pitää valvoa, että suunnitelmat toteutetaan kunnolla.

Teuvo Tolonen suosittelee maallikkorakentajaa käyttämään netistä löytyvää Talopeli-laskentaohjelmaa. Sillä saa valintojensa hintavaikutukset heti näkyviin ja voi verrata niitä. Se on hyvä päätöksenteon apuväline.

– Oman työn osuutta yliarvioidaan usein. Rakentajan kannattaa keskittyä organisointiin ja materiaalihankintoihin. Paras hyöty tulee siitä, että hakee edullisia materiaaliratkaisuja ja -toimittajia.

Seulo tukut ja selaa nettiä

Viitseliäs käy läpi myös rakentajien tukut ja rakennustarvikkeita myyvät varastomyymälät. Esimerkiksi Rakentaja.fi-jäsentukusta voi pyytää tarjouksia ja ostaa tarvikkeita suoraan rakennusteollisuudesta. Vanhoja ja uusia ylijääneitä rakennustarvikkeita kannattaa kysellä rakennustoreilta.

Netistäkin voi hankkia rakennustarvikkeita. Sieltä löytää muun muassa keittiön kaappeja, ovia, lattialaattoja, putkia, kattotuotteita, tulisijoja ja saunatarvikkeita, puuta ja paljon muuta.

Käytettykin voi olla kunnollista

Kierrätyskeskuksista saattaa löytyä juuri sellainen ovi tai vesikalusteet, joita on haeskellut. Kierrätyskeskuksista on lista netissä osoitteessa http://koti.phnet.fi/oijala/kierratyskeskus.htm.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Vantaan myymälässä on myyjä Timo Vepsäläisen mukaan käytettyjä rakennustarvikkeita joka lähtöön. Tavara on suhteellisen hyväkuntoista ja halvimmillaan 10 euron hintaista. Esimerkiksi ulko-ovet maksavat 50–150 euroa. Niitä ei ole aina saatavilla, mutta muuta tavaraa kyllä.

Netin ostopaikkoja:
www.rakennusluuppi.fi
www.varaosapankki.org
www.huuto.net
www.mikko.fi
www.keltainenporssi.fi

Teksti Leila Tanskanen Kuvat Tero Sivula ja Timo Maijala/A-lehtien kuvatoimitus

Lue teksti kokonaisuudessaan tammikuun numerosta.

Hintahaitari on lavea

Rakennustutkimus RTS Oy:n tutkimuksen mukaan suurin omakotitalon kustannusten aiheuttaja on rakentaja: hänen tekemänsä valinnat ja käytettävissään olevat resurssit. Esimerkiksi vuonna 2008 tavallinen 180 bruttoneliön talo maksoi 235 000 euroa.

Rakentajat tekivät itse keskimäärin 30–40 % töistä ja säästivät näin noin 35 000 euroa ulkopuolisella teetettyyn verrattuna. Suurimmillaan säästö voi olla jopa 60 000 euroa, kun hoitaa itse hankinnat, tekee osaamansa työt ja johtaa työmaata sekä rakennuttamistehtäviä.

Muita säästömahdollisuuksia:

- Tyyppitalomallin käyttäminen vain pienin muutoksin vähentää suunnittelukuluja 2 000–10 000 euroa. Hukkaneliöitä välttämällä säästää jopa 12 000 euroa.

- Kiintokalusteiden hintahaarukka on 5 000–20 000 euroa, joten tuhansien eurojen säästöt ovat mahdollisia.

- Lattiapinnoitteiden valinnassa säästöä saattaa kertyä 5 000 euroa, tulisijoissa 2 000–10 000 euroa ja kosteiden tilojen minimoinnilla 7 500 euroa.

- Keittiökalusteet on syytä ostaa punniten: RTS tutki vuonna 2007 eri vaihtoehtoja ja sai keittiökalusteiden hintahaarukaksi ilman kodinkoneita noin 5 000–25 000 euroa sen mukaan, hankkiiko kalusteet tunnetulta kalustevalmistajalta vai esimerkiksi keittiötukusta. Uutta keittiötä kaavailevan kannattaa kysyä tarjousta myös paikallisilta puusepänliikkeiltä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähteet: Rakennustutkimus RTS Oy, www.suomirakentaa.fi, www.kotitieto.fi


Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML merkit: <a> <strong> <h1> <h2> <h3> <p> <img> <br> <table> <tr> <td> <ul> <li> <iframe> <ol> <h4> <b> <i>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Roskapostin esto
Kuvakyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.
Image CAPTCHA
Kirjoita ylläolevat kirjaimet tähän. Huom, isoilla ja pienillä kirjaimilla on merkitystä.