Rivitalomme parvekkeet on aikomus lasittaa asumismukavuuden lisäämiseksi ja rakenteiden kulumisen estämiseksi. Aiempaan tapaan luvassa lienee riitaisa kädenvääntö, joten tiedustelen, millaisia säännöksiä asunto-osakeyhtiölakiin sisältyy parvekkeiden kunnossapidosta ja remontoinnista sekä mitä muita lakiseikkoja olisi hyvä ottaa huomioon? Voidaanko remontissa hyödyntää kotitalousvähennystä?
Rakennutin 12 vuotta sitten huvilan Saimaan rannalle. Samassa yhteydessä sille tehtiin maani poikki 1,2 kilometrin mittainen tie. Neljä vuotta myöhemmin lähistölle rakennettiin toinen kesämökki ja sille tie minun tieltäni siten, että mökille menijä käyttää 500 metrin matkalta minun tietäni. Sovin tuolloin kirjallisesti tietä käyttävän naapurin kanssa, että hän maksaa minulle korvausta 60...
Avioerossa vuonna 1995 rivitaloasuntomme jaettiin lakimiehen toimittamassa osituksessa siten, että minulle kuuluu 66 prosenttia ja ex-miehelle loput. Minä jäin asuntoon asumaan kahden lapsen kanssa, ja mies muutti pois. Nyt hän vaatii, että lunastaisin asunnon kokonaan itselleni tai että se myytäisiin, jotta hän voisi saada osuutensa.
Minulle on avioerotilanteessa tullut riitaa keskeneräisen omakotitalomme käyttöönottotarkastuksen toimittamisesta, kun mieheni haluaisi myydä rakennuksen ilman kyseistä tarkastusta. Epäilen, että hän haluaisi myyntihinnan jäävän mahdollisimman alhaiseksi, jotta voisi itse lunastaa rakennuksen.
Lähiomaiseni on vanhuuttaan hieman höpertynyt ja taipuvainen hankkimaan kotiinsa kaikenlaista turhaa. Äskettäin hän osti ovelta ovelle kiertävältä kaupustelijalta varsin kalliin pölynimurin, joka muka poistaisi allergiaoireita. Olin itse hankkinut omaiselleni uuden tehokkaan pölynimurin kaksi kuukautta sitten.
Ostimme 1960-luvulla rakennetun omakotitalon vuonna 2007. Tuolloin taloon tehtiin asuntokaupan kuntotarkastus, jonka mukaan kosteus- ja homevaurioita ei ollut. Viime vuoden lokakuussa kiinnitin huomiota kellarin lahonneisiin puuosiin, ja tilasin paikalle toisen kuntotarkastajan. Hänen mukaansa kellariin on levinnyt lattiasieni.
Tarkan etsinnän jälkeen löysimme pääkaupunkialueelta mieleisemme pientalotontin, joskin tietysti hurjan hintaisen. Hieman outoa tonttikaupassa oli se, että myyjä myi meille kiinteistöyhtiön, joka puolestaan omistaa tontin. Hieman jäimme ihmettelemään, mitä hyötyä tällaisesta järjestelystä saattaisi olla.
Minä ja puolisoni olemme yli 70-vuotiaita. Tahtoisimme terveyssyistä muuttaa omakotitalostamme kerrostaloon. Uskalluksemme vaan ei oikein riitä talon myyntiin.
Ostin omakotikiinteistön kesällä 2010. Löytyneistä asiakirjoista ilmeni, ettei talon neliömäärä voinut olla kauppakirjassa ja myynti-ilmoituksessa mainitut 189/200 neliötä. Todellinen ulkoseinien rajaama pohjan ala on 174 ja asuinpinta-ala 156,5 neliötä.
Myimme talomme tämän vuoden alussa. Maaliskuussa ostaja ilmoitti, että lumiesteet olivat tulleet katolta alas ja repineet kattopeltiä sekä vaurioittaneet valokatetta ja autoa. Tilattuamme Ilmatieteen laitokselta sääselosteen siitä ilmeni, että lunta oli satanut pelkästään maaliskuussa 68 cm. Ihmettelemme, paljonko lumiesteiden pitää kestää lumikuormaa?
Ostimme noin neljä vuotta sitten vuonna 1948 rakennetun rintamamiestalon 60 000 eurolla. Nyttemmin siinä on havaittu useita virheitä ja vaurioita katon aiemman vuotamisen ja virheellisen eristämisen sekä kellarikerrokseen ulkoa tulleen kosteuden vuoksi. Homeongelma on niin laaja, että huoneistosta otetuissa pyyhintänäytteissä on mikrobeja ja asuintiloissa huomattavaa hajuhaittaa.
Omakotitalomme sijaitsee haja-asutusalueella kunnan rajan äärellä. Muutama vuosi sitten eräs viljelijä rakensi viereisen kunnan puolelle lietelantasäiliön alle sadan metrin etäisyydelle talostamme. Naapureita ei asiasta kuultu! Kysyttyämme asiaa viereisen kunnan rakennusvalvonnasta ilmeni, ettei säiliölle ollut haettu rakennuslupaa. Lisäksi he epäilivät, ettei lupaa olisi myönnettykään vesistön läheisyyden vuoksi (puroon 25 ja järvenrantaan 150 metriä). Kyseinen rakennusvalvonta ei silti ole...
Mieheni rakennutti noin 20 vuotta sitten jalasmökin Kittilään kaveriperheen maalle, minkä kunta salli ilman rakennuslupaa. Maapohjasta ei tehty vuokrasopimusta. Maanomistajalla on ollut mökkiin avain, ja hän on käyttänyt mökkiä. Mieheni kuoltua vuosi sitten kerroin maanomistajalle, että haluan myydä mökin, ja lupasin hänelle etuosto-oikeuden. Hän ilmoitti, että mökin maanvuokra on maksamatta, ja lupasi mökistä 1 000 euroa. Toinen ostajaehdokas tarjosi mökistä 2 500 euroa, sisältäen...
Olen suunnitellut talomme liittämistä kunnan vesi- ja viemäriverkkoon. Lyhin reitti kunnan runkoputkien liittymiskohtaan kulkee naapurin tontin läpi. Naapuri ei kuitenkaan salli, että hänen tonttiaan tullaan ”mylläämään”. Hän perustelee, että toisen kiinteistölle tuleminen vaatii aina omistajan suostumusta. Jos putket vedetään läheisen joutomaan kautta, matka on huomattavasti pidempi. Lisäksi joutomaan maaperästä ei ole selvyyttä. Mikä avuksi?
Rakensimme talon aviomieheni isän (leski) omistamalle tontille hänen talonsa viereen. Kumpikin rakennus vie tontin maa-alueesta puolet. Miehelläni on kaksi sisarusta, ja olemme aikoneet lunastaa heiltä talomme tonttialueen perinnönjaon yhteydessä, mikä heille sopiikin. Mutta entä jos mieheni sattuisi kuolemaan ennen appeani (meillä ei ole avioehtoa)? Mieheni isän testamentissa on määräys, jonka mukaan hänen perillistensä aviopuolisoilla ei ole avio-oikeutta perittyyn omaisuuteen tai sen...
Syksyllä 2005 ostin 1950-luvulla tehdyn omakotitalon. Loppukesästä 2009 myimme talon edelleen. Kun uusi omistaja alkoi vaihtaa talon ikkunoita, talon puurunko osoittautui keskikerroksen ikkunan alapuolelta täysin lahoksi. Käsittääkseni kyseessä on niin kutsuttu piilevä virhe.
Aion aloittaa keväällä omakotitalon rakentamisen. Olen sopinut suullisesti puolitutun rakennusinsinöörin kanssa, että hän toimii rakennushankkeen valvojana ja isähahmona rakentamisen ajan, koska itselläni ei ole siihen aikaa ja kykyjä. Pitäisikö hänen kanssaan tehdä kirjallinen sopimus?
Mökillä ollessamme rivitaloasuntomme wc alkoi yllättäen vuotaa. Taloyhtiön vakuutus korvasi kunnostuksen.
MMM, kasvinsuojeluohjaaja
Rakennusarkkitehti
Sisustussuunnittelija-artenomi, SI.ry
Varatuomari, Pienrakentamisen Kehittämiskeskus
Hortonomi
Selvitä oman kiinteistösi energiatehokkuus nettilaskurilla.
Havainnollisia ohjeita kodin korjaamiseen ja kohentamiseen.
Uusimmat tuotteet ja tekniikat, asiantuntevat neuvot.
Vankkaa hyötytietoa energian ja luonnon säästämiseksi.
Tee talostasi oma koti ihanilla väreillä ja pinnoilla.
Ideoita, vinkkejä ja tekemisen iloa pihaan ja puutarhaan.