Puun hohtoa sisustukseen
Takavuosina puun käyttö sisustuksessa oli varsin puisevaa mutta nykypäivänä henki on jotain avain muuta. Ja voihan toki olla, että 1980-luvulla suositut tyylilajit, kuten seinien panelointi pitseriamaisesti puoleen väliin tai vanhan lautalattian lakkaaminen, vielä joskus nousevat uuteen suosioon.
– Sitä mukaan kuin monenlaiset pitsimäiset ja romanttiset tyylit ovat kasvattaneet sisustamisessa suosiotaan, myös vanhoja, lakattuja ja kellertäviksi patinoituneita lautalattioita on alettu kunnostaa uuteen tyyliin, jossa rakojen näkyminen on tärkeää, sisustusarkkitehti Leena Holtti kertoo.
– Kun karhentaa lakan pinnan, kaivaa lautojen välistä kitit sekä pölyt ylös ja maalaa lattiat harmaiksi, valkoisiksi tai vaikka punaisiksi, ne luovat neutraalin pohjan esimerkiksi romanttiselle sisustustyylille.
Vanhanaikainen umpeen maalattu lautalattia sallii huomattavasti enemmän sisustuksellista runsautta ympärilleen kuin esimerkiksi pähkinän sävyinen parketti. Umpeen maalatussa lautalattiassa puun syyt eivät kuulla maalin läpi. Uudenkin lautalattian saa näyttämään aidolta lankkulattialta, kun valitsee v-uralliset laudat ja maalaa lattian umpeen betonimaalilla– Muotiin ovat selkeästi nousemassa myös viiden vuoden takaiset suosikit eli vaaleat puulajit. Samoin saarni ja kaikki muut puulajit, joissa on suuret näkyvät syykuviot. Jos oma tyyli edelleen kallistuu eksoottisten tai jalopuuviilumaisten sävyjen suuntaan, lämpökäsitelty puu on yksi hyvä vaihtoehto. Nykyisin vaihtoehtojakin on paljon, sillä myös ulkomaisia puulajeja kuten saarnia lämpökäsitellään.
Vahvat ideat ja selkeät linjat
Puu on aina kauneimmillaan selkeinä pintoina. Usein yksi näyttävä ja esimerkiksi vaakaan paneloitu tehosteseinä riittää tuomaan sisustukseen kaivattua lämpöä. Kaikenlaista piperrystä kannattaakin välttää viimeiseen asti. Myös ulkonurkat ja listoitukset asettavat suunnitteluun ja toteutukseen haasteita.
– Paneelien kiinnitystä kannattaa miettiä jo suunnitteluvaiheessa, sillä ne vaativat useimmiten alleen koolauksen, joka tekee kokonaisuudesta vähän paksumman. Tosin tämä tuo varsinkin remonteissa etua, kun sähköjohdot voi piilottaa rakenteisiin.
– Sisänurkkien toteutus on aina suhteellisen helppo ratkaista, mutta muun muassa ovien luona on syytä miettiä listoitusta tarkkaan. Aina olisi myös parempi paneloida ehjää seinää, eikä esimerkiksi ikkunoiden ja pattereiden mahdollisesti ”rikkomaa” ulkoseinää. Jos sen kuitenkin haluaa tehdä, olisi hyvä valita hillitty puumateriaali.

Kun sisustamisen perusopit ovat hallinnassa, sääntöjen rikkominen on usein erinomaisen tehokasta.
– Jos tiedät, mitä teet ja toteutat sen vähän häikäilemättömästikin, kokonaisuudesta saattaa syntyä hyvin omaperäinen ja ainutlaatuinen. Vaikka puu onkin parhaimmillaan luonnollisen näköisenä, tietoista sääntöjen rikkomista on esimerkiksi se, että tekee tehosteseinän alumiininsävyisillä paneeleilla, joissa on helmipontit. Pintakäsittely ja pontit luovat mukavaa kontrastia.
Teksti Anne Alter Asiantuntijana sisustusarkkitehti Leena Holtti
Kuvat Paavo Martikainen/A-lehtien kuvatoimitus ja valmistajat
Lue juttu kokonaisuudessaan Meidän Talo -lehden tammikuun numerosta.
Kirjoita uusi kommentti